Tyypillinen introvertin negatiivinen stereotypia on, että sellainen ihminen on ujo, viihtyy aina yksin, ei tykkää esiintyä ja on muutenkin epäsosiaalinen. Introvertilla vain on niin vahva sisäinen maailma, ettei hän tarvitse yhtä paljoa virikkeitä, kuin ulospäin suuntautuneempi ihminen. 

Introverttiys ei kuitenkaan sulje sosiaalisuutta pois. Introvertti vain latautuu parhaiten omissa oloissaan. Introvertin ns. patteri kuluu ihmisten kanssa seurustellessa, vaikka seura ja tekeminen olisi kivaakin. Ekstroverteilla asia on juuri päinvastoin, eli he taasen latautuvat muiden kanssa seurustelusta. 

Introverttikin voi nauttia sosiaalisuudesta ja jopa esiintymisestä, mutta vain jos saa itse valita, mihin osallistuu. Jos siis tunnet introvertin, joka kieltäytyy työpaikan tutustumisleikistä, tai jostain railakkaasta menosta, sitä ei kannata ottaa henkilökohtaisena loukkauksena. Silloin introvertti vain tietää rajansa. 

Monesti ulospäinsuuntautuneita ekstrovertteja pidetään hyvinä keskustelijoina, ja sosiaalisesti taitavina. Pelkkä ulospäinsuuntautuneisuus ei kuitenkaan automaattisesti tarkoita hyviä sosiaalisia taitoja. Hyvä keskustelija osaa nimittäin myös kuunnella. Hän antaa muillekin suunvuoron, eikä ole kokoaikaa itse äänessä. Sosiaalisesti taitava ottaa muut huomioon, eikä mieti vain omaa etuaan. Tällainen ihminen voi toki olla ihan hyvin ekstrovertti, introvertti tai jopa näiden välimuoto eli ambivertti. 

Itse koen, että sopivassa määrin sosiaalisuus piristää mieltä. Pitempi aikainen sosiaalisuus on myös joskus kivaa, mutta vaatii sitten myös kunnolla palautumista. Silloin kun sosiaalisuuden patterini on kulutettu loppuun, tarvitsen omaa aikaa palautuakseni. Jos en saa tarpeeksi omaa aikaa, kuormitun liikaa. Tämä saa pitempään jatkuessaan valtaa negatiivisemmille puolilleni. 

Introverttiyden käsite on selittänyt monta asiaa elämässäni. Nyt ymmärrän paljon paremmin kuin ennen, miksi olen sellainen kuin olen. En tiedä, olisiko mulla ollut yhtään helpompaa nuorempana, jos olisin silloin jo kuullut introverttiydestä. Luulen että olisi ollut. Mutta parempi myöhään, kuin ei milloinkaan. Nykyään tiedän, että muitakin samanhenkisiä on. En oo siis yksin ”outouteni” kanssa. Tämä on auttanut mua hyväksymään itseni sellaisena kuin oon. Samalla oon oppinut ymmärtämään myös muita ihmisiä paremmin, siis introvertteja, ekstrovertteja, ja kaikkea siltä väliltä. 

Koen olevani onnekas, että osaan olla myös yksin. Viihdyn itsekseni hyvin, enkä koe sitä aina tylsänä. Toki joskus, mutta ne hetket ovat harvinaisia. Kotona mulla on onneksi aina seurana kaksi tassuterapeuttia (koiraa), joista on paljon seuraa. Tykkään siis hengailla itseni kanssa, mutta oon silti myös seurallinen ajoittain. 

En ymmärrä miksi kaikkien tarvitsisikaan olla aina sosiaalisia ja ulospäinsuuntautuneita. Erilaiset ihmiset täydentävät toisiaan. 

Introverttiys ei myöskään määritä ihmistä kokonaan, se on vain yksi osa ihmisen persoonallisuutta. Introverttejakin on siis erilaisia, tässä oma näkemykseni introvertin sosiaalisuudesta.