Pavut + jäähile + kondensoitu maito = korealainen jälkkäri

IMG_3298.JPG

Koko Berliini tuntuu olevan täynnä korealaista ruokaa ja sehän ei lomalaista harmita. Bibimbab on itsellenikin vanhastaan tuttu ruokalaji, mutta sen sijaan jälkkäri nimeltä patbingsu (käännettynä punaisia papuja ja jäätä) tuli tutuksi vasta tällä reissulla. Annokseen kuului jäätävä (hehe) satsi jäähilettä jonka päälle oli kasattu makeutettuja punaisia papuja. Kun keon rikkoi lusikalla, löytyi jäämurskan seasta myös kondensoitua maitoa, joka yhdessä jäähileen kanssa muistutti miedon makuista sorbettia.

IMG_3293.JPG

Päällä olevaa jauhetta arvailimme seurueemme kesken lucumaksi. Lisäksi annoksen päälle oli aseteltu kaksi hyytelömäistä, vähäsokerista hedelmäkarkkia muistuttavaa kuutiota. Annoksen kokonaisuudesta (ja koosta) hämmentyneenä en huomannut kysyä kokilta, mitä nämä salaperäiset kuutiot ovat, mutta huolimattomuus on ainoastaan hyvä syy tehdä uusi visiitti samaiseen ravintolaan. Ehkä hämmennys on siihen mennessä jo sen verran kaikonnut, että onnistun toisella rundilla jopa kuvailemaan patbingsun makua.

2014-07-15 13.42.12.jpg

Tämä annos löytyy Prenzlauer Bergista Gong Gan -nimisestä ravintolasta. Nettisivuja paikalla ei valitettavasti ole, mutta ravintola on helposti löydettävissä Schwedter Strasselta aivan Schönhauser Alleen kupeesta. Karttakuva löytyy tästä. Ja jos paikalle päädyt, niin kokeile myös mainiota bibimbabia, jota löytyy niin kasvis-, kala- kuin lihaversionakin.

Kesämusiikkina toimii aina ja kaikkialla iki-ihana Cody Chesnutt. Usko tai älä, myös korealaista jälkkäriä kyydittämään.

Hyvinvointi Ruoka ja juoma Mieli Suosittelen

Raakasuklaata Roomassa

 

Roomassa vierailevan kannattaa ehdottomasti käyttää muutama tunti aikaa Montin kaupunginosassa vierailuun. Ja jos sinne asti pääsee, niin suosittelen piipahtamaan Grezzo -nimisessä raakasuklaapuodissa.

IMG_2505.JPG

Suklaan lisäksi suositan kokeilemaan puodin raakajälkkäreitä. Esimerkiksi tiramisu ja sacherkakku vaikuttivat varsin herkullisilta myös vitriinin takaa.

IMG_2508.JPG

Raakasuklaa maistuu vielä paremmalta, jos kuuntelee Joanna Newsomin Emily -biisiä (no ookoo, teosta) repeatilla taustalla.

Hyvinvointi Ruoka ja juoma Mieli Suosittelen