Kesä: Loma

Miehen kesäloma loppui eilen. Kesäkin tuntuu samalla loppuneen. Tuli niin koleaa, että luulin itse asiassa heinäkuunkin olevan jo ohi.

Loman loppu tarkoittaa sitä, että on aika kirjoittaa raportti. Ylisuuren sillisalaatin välttämiseksi supistan tämän postauksen aiheen yhteen: kesälomamatkaan.

Muun muassa tarinat Puutalopoppoon matkasta Italiaan nostattivat matkakuumetta, ja Mies bongasikin toukokuussa jotain superhalpoja Toscanan-matkoja netistä. Viimeisin lämpimän ulkomaan matka oli häämatka Portugaliin vuonna 2011, joten uusi olisi kyllä maistunut tälle kesälle. Kolmikuisen vauvan kanssa lentäminen ja oleskelu lämpimässä UV-säteilymaassa alkoivat kuitenkin stressata siinä määrin, että päätimme suunnata kesälomalla jonnekin kotimaahan.

Suomessa on kai paljon sellaisia kauniita kesäkaupunkeja, joten oli oikeastaan ihan sama, minne menisimme. Selailin Savonlinnan kaupungin matkailusivuja, mutta ajattelin sitten, että sinne on täältä vähän turhan pitkä matka, ainakin vauvan kanssa. Seuraava kesäkaupunki, joka tuli mieleen, oli Rauma. Sinne ei ajaisikaan kuin pari tuntia.

Viime viikolla lähdimme sitten ajelemaan Raumalle. Kesälomamatkamme olisi tänä vuonna kaksi yötä saaristossa Kuuskajaskarin linnakesaarella, joka on ollut puolustusvoimien käytössä jatkosodasta 90-luvun loppuun. Saarelle pääsi Poroholman leirintäalueen laiturista puolessa tunnissa vesibussilla.

Saarella majoituimme vanhassa armeijan kantahenkilöstön rivitaloasunnossa. Huoneistossa oli kylmä ja haisi homeelta, mutta suihkusta tuli lämmintä vettä, keittiö oli kohtalaisen hyvin varusteltu ja astiastolla pärjäsi, ikkunasta oli merinäköala ja tilaa oli kaksiossa riittämiin. Erityismaininnan saavat ehdottomasti:

Keittiön retroverhot
 

Kulturellit sisustuselementit, kuten kuvan naamio ja kukkataulu.
Kukkatauluja oli muuten olohuoneessa neljä.
 

Olohuoneen seinälle ripustettu juliste ”Useita jokia.”
Sanapari vääntyi lauluksi asti.
 

Loputtomat nukkumisjärjestelymahdollisuudet. Nelson nukkui yönsä lämpimästi
vaunukoppaan sijoitetussa makuupussissa.
 

Asumismeiningit oli siis ihan kohtalaiset. Sisällä ei tullut edes vietettyä hirveän paljon aikaa, kun saaren luonto ja saaristomaisemat vetivät puoleensa. Sisämaassa asuva ei muuten tajua, miten merellä oikeasti tuulee aina. Tuulta pitävä takki oli aivan ehdoton, ettei tullut kylmä tai saanut esim. rintatulehdusta.

Kuuskajaskarin kallioita, diabaasisauman Ahdin portaat, hassusti kasvanut mänty ja metsämansikkaheinä.

 

Kuuskajaskari on 30 hehtaarin kokoinen saari, jota kiertää keltaisin kivin merkattu Kuuskajaskari-polku. ”Follow the yellow brick road” soi koko kierroksen ajan päässä. (Niin ja se Vartiaisen Nettiin-biisin kohta ”Sinä munapää et voi ymmärtää”, joka jatkui aina vaihtelevin sanoin, kun piti keksiä omat.) Polun varrella on kaikenlaista nähtävää: merimaisemia, puhdasta luontoa (puissa oli hirveästi naavaa!) ja puolustusvoimien jälkeensä jättämiä rakennelmia, kuten vanhoja tykkejä, ampumaratoja ja juoksuhautoja.

 

Ampumavallin nopeusrajoitus oli 50 km/h. Joku reservileiriläinen oli jättänyt saappaanpohjansa betonimajaan.

 

Polku oli äärettömän kiinnostava, varsinkin, kun kukaan ei ollut vahtimassa meitä pikkulapsia, jotka kiipeiltiin ampumavallille ja hypittiin juoksuhautojen yli. Suosittelen Kuuskajaskarilla käyntiä varsinkin sellaisille perheille, joissa on seikkailunhaluisia koululaisia. Vauvaperheellekin saari on ihan kiva paikka käydä: Nelson nukkui tosi hyvin ulkoilmassa, melkein koko sen pari tuntia, jotka ekana päivänä polulla vietettiin.

Kulkuvälineiden pitää kuitenkin olla asianmukaiset, että saarella pääsee liikkumaan. Poluilla on paikoin paljonkin juurakoita ja kiviä, jolloin kaikenlaiset maasto-ominaisuudet ovat vaunuissa plussaa. Saaren pohjoispäähän, joka on ehkä paikan kallioisin ja soisin paikka, ei rattailla kannata edes yrittää, vaan tulla myöhemmin tutkimaan paikkoja kantorepun kanssa.

Enduro-rattailla pääsee.

 

Välillä pitää kantaa.

 

Myös omat kulkuvälineet kannattaa valita viisaasti. Eli ota lenkkarit. Mieluiten mustat.

 

Muonitus saarella oli pikkuinen pettymys. Booking.comissa oli ilmoitettu, että hotellissa olisi kauppoja. Onneksi soitin hotelliin ja kysyin, että onko tämä totta. Nuori nainen langan toisessa päässä (onpa vanhentunut sanonta, soitin ihan sellaisella nykyaikaisella älypuhelimella) oli ällistynyt ja sanoi, että saarella ei ole muuta kuin kahvio, josta saa tosiaan leipää ja virvokkeita ja sen sellaista. Otimme siis mukaan omia eväitä, kuten makkarapaketin, karkkia ja ruisleipää. Onneksi. Ostimme itsellemme puolihoitopaketit, joihin kuului aamupala ja lounas, ja aamupalakin oli kupillinen kahvia/teetä/kaakaota, leipä ja munkki. Lounaaksi oli ensimmäisenä päivänä lohikeittoa ja toisena makkarakeittoa, hyvää, mutta kyllä sitten illalla oli taas nälkä.

Aamupala maistui hyvältä näissä maisemissa.
 

Saaristoloman lopuksi kävimme vielä vilkaisemassa Rauman keskustaa. Söimme ravintolassa pikapikaa – Nelsonin tuli tietenkin nälkä heti, kun saatiin annokset eteemme, joten hotkaisin oman annokseni aivan ennätysajassa, jotta voisin ruokkia nälkäisen vauvani mahdollisimman pian. Teimme kierroksen Kake Kaupunkijunan kyydissä ja saimme kuulla vähän Rauman historiaa, niin kuin esimerkiksi että Rauma sai kaupunkioikeudet 1442 ja että sen vanha kaupunki on Pohjoismaiden laajin puutaloalue ja Unescon maailmanperintökohde. Teimme vielä pienen kävelykierroksen vanhassa Raumassa, ihailimme puutaloja ja hihittelimme hassulle kielelle.

 

Ja mitä tämä lysti sitten maksoi?

• Matkat: polttoaine 40€ + vesibussiliput 25€/aikuinen = 90€
• Majoitus: 2 vrk 2 henkilöä = 170€
• Ruuat: puolihoitopaketti 13€/hlö + omat eväät + ruokailu Rauman keskustassa = 129€
• Tarpeelliset hömpötykset: Kake Kaupunkijuna 5€/aikuinen + matkamuistomagneetti = 16€

eli 405€. En tiedä, onko se paljon vai vähän, mutta kyllä tuon rahan voisi paljon huonomminkin käyttää!