Kesä ja kirpputorilöydöt

Kristaliina kirjoitti juuri tänään siitä, kun kotona viihtyy niin hyvin, ettei oikeastaan malttaisi lähteä mihinkään. Mulla on vähän samanlainen ongelma. Okei, meillä ei ole puutaloa eikä omaa pihaa, mutta ei silti tule lähdettyä pois kotoa. Joskus roskien vienti käy päivän ulkoiluhetkestä.

Sisällä vauvan kanssa kököttäminen on tietenkin ihan typerää, koska tulen aika helposti mökkihöperöksi. Toisinaan riittää korttelikärryttely ja pihakeinussa istuminen, mutta joskus on kerta kaikkiaan lähdettävä ulos. Esimerkiksi jos pitää vaikka hoitaa asioita, eikä voi/kehtaa soittaa miehelle, että hoitaa hommat samalla kun tulee töistä kotiin.

2,5-kuukautisen vauvan kanssa (yksin) mihinkään lähtemiseen saa välillä psyykata itseään aika paljon. Mitä jos se alkaa itkeä? (Ota syliin.) Mitä jos tulee kakka? (Vaihda vaippa.) Entä jos sen tulee nälkä? (ANNA SILLE RUOKAA.) Käytyäni tänään vastaavan keskustelun itseni kanssa olin valmis lähtemään Nelsonin kanssa lastenkirppikselle.

Pakkasin vaipat ja harson hoitolaukkuun, vauvan rattaisiin ja Manducan vaunujen alle (koska sitten kun vauva alkaa itkeä kirpputorilla, voin vain sujauttaa sen reppuun ja jatkaa kiertelyä ilman vaunujen työntelyä ahtaissa väleissä). Ai että, miten helppoa tämä on kesällä! Reittivalintani sisälsi 90% puistoja (laskin) (2 kilometrin matkalla), ja matkanteko oli ehkä yhtä kivaa kuin ne kaikki uudet vaatteet, joita löysin.

”Sain mä siellä aika hyvin rahaa meneen”, kerroin miehelle puhelimessa, ”semmonen parikyt euroo.”
”No sähän oot oikeen törsänny”, se nauroi.
 

Eläimiä – ja värejä. Pojansinisen ähky kaipaa kirkkautta, punaista ja keltaista.

 

Kotimatkalla tulikin sitten nälkä. Onneksi kesä on maailman paras imetysvuodenaika – tauko seuraavalla varjoisalla puistonpenkillä ja tissi suuhun. Kas näin:

Nesteytystä.

Ja matka jatkuu.

Kiitos, kesä! Jatku vielä pitkään!

P.S. Tämä tuntui hyvältä päivältä kokeilla sormuksia. Ja ne meni! (Kun käytti vähän voimaa ja laittoi yhden kerrallaan.) Tadaa:

Sormet on jo melkein 14+.