Lauantaiaamun kunniaksi

Näin neljän aikaan unta, jossa mulla oli ainakin 100 värikynää järjestyksessä, ja mieheni sekoitti ne. Pisti vihaksi. Ja unessa usein pistää vihaksi noin sata kertaa enemmän kuin oikeassa elämässä.

Nukuin ohuesti johonkin viiteen, jolloin miehen herätyskello soi. Se lähti kuudelta muuttomieheksi. En saanut enää unta, joten nousin aamupalaseuraksi. Hassua. Eilen sanoin, että en todellakaan nouse ennen viittä, en minä jaksa.

Tässä sitä sitten istutaan aamubloggaamassa. Tietokonepöydän kulmalla sinnittelee avattu akrobaatti-Aamulehti. (Jonka pe-su-tilauksesta me maksetaan opiskelijahintaa niin, että yhden lehden hinnaksi jää n. 0,72€. Kreisiä.) Keitin ison mukillisen eli kolme kuppia teetä, jota vaihdossa ollut ystävä toi tuliaisiksi Lontoosta, ja lämmitin mummin eilen leipoman sämpylän ja pullan sulatusteholla mikrossa, että saisin aikaan vastaleivotun illuusion. Siis:

Lauantaiaamun kunniaksi luen sanomalehteä ja juon englantilaista aamuteetä vastaleivotun sämpylän ja korvapuustin kera.

Kuulostaa niin siistiltä. Oikeasti en syö tällästä aamupalaa koskaan, paitsi kun satun olemaan hereillä viikonloppuna näin aikaisin. Oikeasti mun aamupala näyttää tältä:

Kaurapuuroa mustikoilla ja mansikoilla, God Morgon -tuorepuristettua appelsiinimehua ja ruisleipää. Ja toi Kalcipos-D-tabletti. Kuvaan on eksynyt myös teetä, jota en oikeasti yleensä juo aamuisin ollenkaan. Eikä mulla myöskään ole ystävänpäiväruusua aamupalapöydässä ihan aina. Myös Raamattu ja/tai venäjän läksyt kuuluu useimpina aamuina aamupalaan.

 

 

Viimeksi kirjoitin, että olen tykännyt syödä ja ehkä jopa himoinnut hedelmiä ja salmiakkia. Vaikka olen tykännyt näistä hullun lailla ja aina, listaan on rehellisyyden nimissä lisättävä Sukulaku. Tuore Sukulaku. Vapaa Valinnasta 0,26€/kpl. Näitä saa ostaa verensokerinkohottajiksi tai palkinnoksi verikokeen jälkeen, varsinkin jos on joutunut olemaan yli 12 tuntia syömättä.

Kuva Sukulakun Facebook-sivulta. Löytyy myös aika monesta blogista. Kukahan tämän kuvan tekijänoikeudet omistaa?

Ai niin, ja ne berliininmunkit, joista MamaJohanna kirjoitti. En ole syönyt yhtäkään raskauden aikana, mutta mieli on tehnyt. Eilen kävellessäni kotiin verikokeesta pysähdyin kadunkulmaan miettimään, jospa poikkeaisin viereiseen leipomoon tarkistamaan munkkitilanteen. Mietin sitä niin kauan, että sain makeanhimoni tyydytettyä pelkkien mielikuvien avulla, ja jatkoin kotiin. Suosittelen tekniikkaa kaikille laihduttajille!

 

************************

P.S. Nyt mua alko väsyttää. Enkä kirjottanut vieläkään mitään tosta tyypistä, jonka ympärillä koko mun blogielämän pitäis pyöriä ja jonka ympärillä mun oikea elämä aika lailla pyörii. No, nyt se nukkuu. Äsken vähän potki. Tykkään siitä.