Muutto ja muutokset

Elokuun viimeisenä viikonloppuna lastasimme irtaimen omaisuutemme muuttoautoon ja siirsimme tavaramme vanhempieni luokse.

Mies jäi Nelsonin kanssa kotiin ja minä palasin koulun penkille. Tai oikeastaan liitutaululle.

Siksi en ole kertonut teille mitään.

Nyt kerron vähän:

1. Mieheni on nero. Kolmen kesäkuukauden aikana pottaosumasaldo oli ehkä 3. Nyt normaaleina arkipäivinä saattaa kuulemma mennä vain jotain viisi vaippaa, koska mies vain tietää, milloin se kakka tai pissa tulee, ja sitten Nelson, nero hänkin, istahtaa, leikkii vähän Duploilla ja – tadaa!

2. Nelson puhuu. Kun se haluaa mennä ulos katsomaan kuuta, se sanoo, että kuu. Se osaa nimetä perheenjäsenensä: zizi/sisi, pappa, mmm, Tettä, ja Pampo (kaksi jälkimmäistä ovat kotona asuvat veljeni). Äitiä Nelson ei tietenkään osaa sanoa, paitsi joskus harvoin suoraan sydämestä. Ja sitten, kun Nelson tulee isin kanssa minua juna-asemalle vastaan, automatkalla kotiin takapenkiltä kuuluu taukoamatta, että nunu, nunu, nunu (juna). Kielitieteilijänä diagnosoin lapselleni reduplikaatiotendenssin, jossa sanan tärkeimmät konsonantti ja vokaali toistuvat, koska kyllähän se nyt riittää.

3. Rakastan opiskelua. Tapaan ihmisiä, keskustelen tieteestä tai munkeista tai didaktiikasta, syön monipuolista ruokaa opiskelijaravintolassa. Kirjoitan luentopäiväkirjaa ja teen tuntisuunnitelmia. Käyn joka viikko seuraamassa myös Tove Janssonin 100-vuotisjuhlaluentosarjaa Tampereen pääkirjastolla.

Saa kysyä!