Ope ope musta tulee ope
Klonks.
Postia!
Tampereen yliopistosta.
Näin toissayönä unta, että minut oli valittu aineenopettajan pedagogisiin opintoihin. Eihän se voinut olla enneuni? Siis että kun syksylläkin olisi yksi kiva kurssi, jolle voisin osallistua, kun ei sitä olisi kuin kerran viikossa, ja siellä olisi kaikkia kavereitakin…
”Mikä se on?”
”Tampereen yliopistosta.”
”Sut on valittu!”
”No eikä oo.”
Kirjeveitsellä kriiiips.
”Ei oo totta.”
Hyvä, opiskelija!
Hain, kun ajattelin, että joskus ne pedagogiset on suoritettava, ja nyt on ihan turvallista, koska en kuitenkaan pääse. Ei kukaan pääse ekalla. Kävin vaan haastatteluissa höpsöttelemässä jotain niille, kerroin, että joskus puolitoista vuotta sitten olin sijaisena, ihan hyvä varmaan olin, suunnitelmallisuutta pitäisi kehittää ja etsiä niitä laajoja kaaria ja kehitysjuttuja ja mun mielestä lukemisen ja kirjoittamisen taito on tosi tärkeitä että voi elää tässä yhteiskunnassa.
Opettaja. Pätevä. Minä.
Olen niin pienikin, eiks mulla tuu oleen ihan älyttömästi ongelmia auktoriteetin kanssa? Mitä jos en jaksakaan suunnitella tunteja, kursseja, kolmen vuoden opetussuunnitelmia?
Mitäs halusin olla hyödyksi.
(joskus) (hamassa) Tulevaisuudessa tulossa: opettajaidentiteetin rakentelua.