Olen pohtinut tätä jo kuukauden: meidän vauva tarvitsee nimen.

Oikea nimi on annettu jo joskus viiden päivän ikäisenä pienessä iltahetkessä sohvalla. Keskusteltiin vaihtoehdoista, lähinnä toisesta nimestä, ja valittiin vekkulimaisen sijaan ylevämpi. Rukoiltiin vielä yhdessä varmuutta asiaan – ikinä en ole saanut niin isoa tehtävää kuin antaa nimi toiselle ihmiselle. Sitten otettiin poika syliin ja sanottiin sille, että ”Sinä olet nyt [Etunimi] [Toinen nimi]”.

Minun mielestäni pojalla oli nimi siitä hetkestä lähtien. Myöhemmin sitten ilmoitettiin yhteiskunnalle maistraatin kautta, että kutsukaa tällä henkilötunnuksella merkitsemäänne Suomen kansalaista tällä nimellä. (Ja sitten poika sai ensimmäisen kirjeensä: laskun poliklinikkakäynnistä.)

Olin päättänyt jo blogia perustaessani, etten käytä lapsen oikeaa nimeä, kun kirjoitan hänestä täällä. Pikku hiljaa alkoi kuitenkin kaivella, kun piti sanoa poikaa vain pojaksi. Tai vauvaksi tai lapseksi. Mietittiin miehen (äh, täytyykö mun antaa sillekin nyt nimi?) kanssa pojalle sopivaa bloginimeä. En muista edes vaihtoehtoja, mutta jotain luontoon liittyvää se oli, koska omassa nimimerkissäni on luontosanoja. Mikään ei kuitenkaan kuulostanut hyvältä.

Ja tänään se tupsahti eteeni, kun höpöttelin pojalle. Tiedättehän, kun vauvalla on nimi, ja sitten siihen aletaan lisäillä kaikenlaisia päätteitä hellittelytarkoituksissa? Meillä on usea sellainen nimi käytössä, ja yhdestä tuleekin kätevästi vähän alku- ja loppuosasta typistämällä meidän pojan virallinen virtuaalinimi:

Nelson.

Lausutaan ”nelssoni”, siksi myös joskus kirjoitetaankin.

Nelson.

Nelson 2½kk virtuaalinimiäispäivänään. Ei mahdu kohta enää koppaansa.

Nimiäiset päättyy. Kiva kun kävitte! Mä meen vaihtamaan Nelssonin vaipan.