Tänään on raskausviikko 40+1. Me ei saatukaan sitä täsmällistä vauvaa.

Käytiin kyllä eilen sairaalassa, kun epäilin, että kohdusta tihkuu lapsivettä. Siellä sitä sitten istuskeltiin ja vartoiltiin ja odoteltiin synnytyspäivystyksessä muutama tunti, kunnes selvisi, että se olikin vaan vetistä valkovuotoa.

Kaiken lisäks lääkäri sano, että sitä tiistaina kadonnutta kanavaa on vielä sentti pari jäljellä. Olin, että mitäs kummaa, kun se oli tosiaan pari päivää aiemmin kuulemma hävinnyt kokonaan.

”Jompi kumpi sitten on tunnustellut vähän väärin. Ei sen takaisin pitäisi vetäytyä.”

Ja sitten se sanoi että voi kokeilla vielä uudestaan, mutta en kyllä enää yhtään jaksanut sitä kamalaa ronkkimista, joten annoin olla. Ei sen niin väliä. Kyllä se sieltä tulee sitten. Joskus. Ehkä.

Olen antanut vauvalle tiistaihin asti aikaa (se oli mun oma syntymäpäiväveikkaus). Jos se ei sillon tuu niin annan sit lisää. Kunhan nyt pääsiäiseks tulis. Tai sit sen jälkeen. Kunhan tulee.

”Mä haluisin tähän postaukseen jonkun kuvan! Katotaanpas, mitä kamerasta löytyy.” -valokuva eli harjotussynnytysletti ennen lapsivesitutkimuksiin lähtöä. Taustalla äitiys- ja talvilomapariskunnan petaamaton sänky ja peilissä miehen pää. Uuh.
 

Eka päivä yliaikaisuutta ei kyllä oo tuntunut mitenkään vaikeelta. Tehtiin meidän päivittäinen Prisma-reissukin: haettiin kori, joka ei mahdukaan vauvan vaatelipaston / hoitopöydän hyllyväliin. Se tarkottaa sitä, että voidaan taas huomenna mennä Prismaan palauttamaan se ja valitsemaan mittanauhan kanssa uus. Prisma-reissut on käteviä. Tulee käveltyä vajaa kaks kilometriä ja oltua vähän ihmisten ilmoilla. Aurinkokin nostattaa taas kesäpisamat esiin.

Kesä. Sit me vaan köllitään pikku nöpöttimen kanssa nurmella ja sillä on pipo päässä.