Lauantaiaamun kunniaksi

Näin neljän aikaan unta, jossa mulla oli ainakin 100 värikynää järjestyksessä, ja mieheni sekoitti ne. Pisti vihaksi. Ja unessa usein pistää vihaksi noin sata kertaa enemmän kuin oikeassa elämässä.

Nukuin ohuesti johonkin viiteen, jolloin miehen herätyskello soi. Se lähti kuudelta muuttomieheksi. En saanut enää unta, joten nousin aamupalaseuraksi. Hassua. Eilen sanoin, että en todellakaan nouse ennen viittä, en minä jaksa.

Tässä sitä sitten istutaan aamubloggaamassa. Tietokonepöydän kulmalla sinnittelee avattu akrobaatti-Aamulehti. (Jonka pe-su-tilauksesta me maksetaan opiskelijahintaa niin, että yhden lehden hinnaksi jää n. 0,72€. Kreisiä.) Keitin ison mukillisen eli kolme kuppia teetä, jota vaihdossa ollut ystävä toi tuliaisiksi Lontoosta, ja lämmitin mummin eilen leipoman sämpylän ja pullan sulatusteholla mikrossa, että saisin aikaan vastaleivotun illuusion. Siis:

Lauantaiaamun kunniaksi luen sanomalehteä ja juon englantilaista aamuteetä vastaleivotun sämpylän ja korvapuustin kera.

Kuulostaa niin siistiltä. Oikeasti en syö tällästä aamupalaa koskaan, paitsi kun satun olemaan hereillä viikonloppuna näin aikaisin. Oikeasti mun aamupala näyttää tältä:

aamupala_pieni.jpg

Kaurapuuroa mustikoilla ja mansikoilla, God Morgon -tuorepuristettua appelsiinimehua ja ruisleipää. Ja toi Kalcipos-D-tabletti. Kuvaan on eksynyt myös teetä, jota en oikeasti yleensä juo aamuisin ollenkaan. Eikä mulla myöskään ole ystävänpäiväruusua aamupalapöydässä ihan aina. Myös Raamattu ja/tai venäjän läksyt kuuluu useimpina aamuina aamupalaan.

 

 

Viimeksi kirjoitin, että olen tykännyt syödä ja ehkä jopa himoinnut hedelmiä ja salmiakkia. Vaikka olen tykännyt näistä hullun lailla ja aina, listaan on rehellisyyden nimissä lisättävä Sukulaku. Tuore Sukulaku. Vapaa Valinnasta 0,26€/kpl. Näitä saa ostaa verensokerinkohottajiksi tai palkinnoksi verikokeen jälkeen, varsinkin jos on joutunut olemaan yli 12 tuntia syömättä.

https://fbcdn-sphotos-g-a.akamaihd.net/hphotos-ak-ash4/2093_50436970806_6141_n.jpg

Kuva Sukulakun Facebook-sivulta. Löytyy myös aika monesta blogista. Kukahan tämän kuvan tekijänoikeudet omistaa?

Ai niin, ja ne berliininmunkit, joista MamaJohanna kirjoitti. En ole syönyt yhtäkään raskauden aikana, mutta mieli on tehnyt. Eilen kävellessäni kotiin verikokeesta pysähdyin kadunkulmaan miettimään, jospa poikkeaisin viereiseen leipomoon tarkistamaan munkkitilanteen. Mietin sitä niin kauan, että sain makeanhimoni tyydytettyä pelkkien mielikuvien avulla, ja jatkoin kotiin. Suosittelen tekniikkaa kaikille laihduttajille!

 

************************

P.S. Nyt mua alko väsyttää. Enkä kirjottanut vieläkään mitään tosta tyypistä, jonka ympärillä koko mun blogielämän pitäis pyöriä ja jonka ympärillä mun oikea elämä aika lailla pyörii. No, nyt se nukkuu. Äsken vähän potki. Tykkään siitä.

Suhteet Ruoka ja juoma Oma elämä Hyvä olo

Kevyt raskaus

Tuntuu niin etuoikeutetulta. Ikäiseni odottajat valittelevat supistuksia ja liitoskipuja, mutta minulla ei ole mitään käsitystä (raskausviikolla 36), miltä ne edes tuntuvat. Raskauteni on ollut helppo.

On mulla kuitenkin jotain oireita ollut painonnousun ja vatsan kasvun lisäksi. Esimerkiksi 5. viikolla alkanut järkyttävä pahoinvointi, joka kesti ehkä kuukauden. Paitsi että ei se niin järkyttävää pahoinvointia voinut olla, kun en koskaan edes oksentanut. Pahalta tuntui silti! Samaan aikaan olin toisinaan väsynyt, mihin ruokahaluttomuus ehkä saattoi vaikuttaa.

Alkuraskauden aamuina mulla oli pikkuinen kova pallo jossain alavatsan paikkeilla. Ilmeisesti se oli supistuksia harjoitteleva kohtu, mutta en ole ihan varma, kun ei neuvolantätikään osannut sanoa. Kaikki on kuitenkin ollut kunnossa koko ajan, joten mitään vaarallista se ei ainakaan ollut.

maha_160_pieni.jpg

Löysin tästä kuvankin! 16+0.

Verikin oheni. Neuvolakäynnillä 20. viikon paikkeilla mitattiin hemoglobiiniarvoksi 107 g/l. Ei ihme, että oli ”vähän väsyttänyt”. Sain rautakuurin ja vetelin sitten 100 mg rautaa Obsidanin kapseleina päivittäin kolmen kuukauden ajan, kunnes eilen tuli lupa lopettaa – hemoglobiini oli noussut 135:een!

Vuodenvaihteen jälkeen, joskus viikolla 30, alkoi vaivata käsien puutuminen. Pelästyin ensin, että nyt on jotain oikeasti vialla ja että sormistani loppuu pikku hiljaa tunto enkä enää pysty soittamaan mitään. Sitten kävin täällä internetissä ja luin jostain Vauva-sivuston keskustelupalstalta, että ihan sama juttu on monella muulla, eikä se ole vaarallista. Oikean käden sormet ovat nyt päistä jatkuvasti puutuneina, mikä rajoittaa elämääni lähinnä pistekirjoituksen lukemisen alueella. Eli ei mitenkään.

Seuraavaksi aloin oireilla muutama viikko sitten, kun en saanutkaan nukuttua enää yhtä hyvin kuin ennen. Univaikeuksista ei kyllä voida puhua – viime yönä vetelin kymmenen tuntia unta parilla asennonvaihdoksella ja yhdellä vessakäynnillä. Yölliset vessareissutkin alkoivat vasta joskus viimeviikolla.

Ai, niin, ja ne vähemmän ruumiilliset oireet. Alkuraskaudessa mielialat (kuulemma) vaihtelivat tavallista enemmän ja tunteet olivat jokseenkin suurempia. Ah, niitä itkukohtauksia! Ja sitten tykkäsin syödä hedelmiä. Ja salmiakkia, mutta henkilökohtainen ravintopoliisini rajoitti annosmääriä, vaikka verenpaineet on olleet oikein hyvät.

Mutta liitoskipuja, raskausarpia, löystyneitä lonkkia, finnejä tai unettomia öitä ei ole ollut. Raskaus on kohdellut mua nätisti, mistä oon ollut tosi kiitollinen.

Siivousvimmaakaan en valitettavasti ole saanut. Se ois ehkä ollut toivottavin raskausoire.

Hyvinvointi Terveys