Nyt uskallan ilmoittaa tämän virallisesti: Nelsonin yösyönti on nyt lopullisesti ohi!
************************
Suunnittelimme unikoulua pääsiäiseksi. Varmistelin, onko mies oikeasti valmis valvomaan koko lomansa ja pysymään kotona, vaikka voisimme lähteä huilimaan vanhempieni luokse. ”Kyllä”, hän sanoi.
Tiesin, että yöimetys lopetetaan lopettamalla. Toisaalta tiesin myös, että en ehkä jaksaisi kuunnella lapsen huutoa ja seistä ja kanniskella rimpuilevaa kymmenkiloista taaperoa koko yötä. Ja senkin tiesin, että jotkut tekevät niin, että isä hoitaa unikoulutuksen, jotta lapsi ei pääse edes haistamaan äidin tuoksua ja haluamaan maitoa, ja vaikka olimme muistaakseni päättäneet toimia jotenkin niin, se tuntui edelleen jotenkin luonnottomalta ja oudolta.
Yhtenä yönä sitten, kun Nelson tapansa mukaan heräsi kahdentoista aikaan (juuri kun olin nukahtanut) vaatimaan tissiä, päätin, että nyt se loppuu. Eikä tarvinnut edes seistä. Otin pojan viereeni, ja silittelin sitä koko sen puolitoista tuntia, kun se huusi, kiipesi päälleni, viskoi unileluaan vihaisesti, yritti imeä rintaa yöpaidan läpi ja itki puoliksi ihan vain protestoidakseen.
Ja sitten se nukahti.
Toisen kerran Nelson heräsi joskus neljältä, kun miehen herätyskello soi, mutta sillä kertaa poika jaksoi huutaa vain kaksikymmentä minuuttia.
Aamulla Nelson nukkui tunnin pidempään ja oli herätessään iloinen. Aamurutiinit sujuivat kuten ennen, samoin aamupalaa upposi yhtä paljon kuin ennen. Nälästä ei siis ollut ollut kyse enää ehkä pitkäänkään aikaan, sen olin arvannutkin.
Seuraavana yönä lapsi tarvitsi vain nostaa viereen ja silitellä selkää hetken, kunnes poika oli jo unessa. Samoin seuraavana yönä ja sitä seuraavana, ja sitä seuraavana. Iltaisin iltapalan ja sen yhteydessä nautitun iltatissimaidon jälkeen kerrattiin, että nyt tissi menee nukkumaan ja on viimeinen mahdollisuus saada maitoa. Yhdessä sitten heiluteltiin tissille hyvät yöt ja jatkettiin iltatouhuissa eteenpäin.
************************
Yöimetys todellakin loppuu vain lopettamalla. Uskon, että tämä oli meille juuri oikea aika. Välillä meinasin murehtia, että jos vain olisin tiennyt, olisin hoitanut unikoulun jo kuukausia aikaisemmin. Luulen kuitenkin, että ehkä se ei olisi toiminut vielä silloin. Ehkä juuri tämä yö oli se oikea yö.
Yöimetyksen lopettamista haluaville antaisin sellaisia neuvoja, että pysy päätöksessäsi (vaikka se tulisikin mieleen keskellä yötä) ja ole sitkeä, älä ota yhtään takapakkia ja, tärkeimpänä, tee juuri niin kuin itsestäsi tuntuu (päivisin). Olen lukenut ja kuullut onnistuneesta yöimetyksen lopettamisesta maitopullon kautta, huudattamalla, imetyskertoja pikku hiljaa vähentämällä ja kerrasta poikki -metodilla. Jokaiselle vanhemmalle ja vauvalle (tai taaperolle…) löytyy jokin keino ja oikea aika.
************************
Meillä on siis nukuttu kokonaisia öitä (eli ilman tissiä – en laske viereen ottamisia tai sängyssä hyssyttelyä varsinaisesti heräämiseksi) jo kuukausi. Kerran hairahduin antamaan tissiä, kun Nelson oli kipeä. Seuraavana yönä poika sitten vaati rintaa taas, kun kerran oli edellisenäkin yönä saanut. Nelson kipusi pois sängystä ja töpsötteli itkien olohuoneeseen sohvalle, jossa melkein aina imetän. Kävin pyytämässä pojan takaisin nukkumaan, ja hän tulikin sänkyyn (varmaan koska luuli saavansa tissiä), mutta lähti taas sohvalle itkemään ja huutamaan. Unilelu sai taas kyytiä – en tiennytkään, että lapseni osaisi näyttää tunteitaan jo niin paljon. Oli jotenkin hellyttävää ja samalla raastavaa nähdä, kun Nelson yritti kertoa, että hän todella haluaa tissiä eikä mitään typeriä kirahvirättejä, hiivatti. Lopulta isi tarjosi Nalle Puh -unilelua Nelsonille sänkyyn. Poika kahmaisin Puhin kainaloonsa ja nukahti heti.
Nyt kaikki on siis unirintamalla hyvin. Joinakin öinä Nelson nukkuu koko yön omassa sängyssään, mistä olen hyvin iloinen ja myös ylpeä. Ei sillä että perhepedissä olisi mitään vikaa – minusta on ihanaa nukkua yhdessä – mutta jotenkin omassa sängyssä nukkuminen kertoo minulle siitä, että Nelson osaa jo ja on nukkumisessa juuri niin itsenäinen kuin yksivuotiaalta voi odottaa. Onneksi edessä on kuitenkin vielä monia yhdessä ja hyvin nukuttuja öitä.
