Suuri ihme

Viime lauantaina tuli vauva.

Olen niin täynnä kaikkia vauvatunteita ja -ajatuksia, etten oikein tiedä, mistä aloittaisin. Tähän kun ei voi vain ryöpsäytellä. Mutta jos tämä olisi taulu, se olisi täynnä oranssia ja keltaista ja vihreää. Kevätvauvaa, joka nikottelee ja syö nyrkkejään ja potkii ihan samalla tavalla kuin ennenkin, mutta nyt äitiyskopassa, meidän välissä sängyssä, sylissä – ja mun masu onkin tyhjä.

Ja mulla on vähän tyhjän masun kriisi. Onneksi pesässä on vielä ihan oikea määrä ihmisiä.

Tältä (kertaa tuhat ja varsinkin toi oranssi) musta tuntuu.

Tajusin sen eilen korttelilenkillä, kun kevätaurinko vielä melkein paistoi kasvoille ja kävelin paljon kevyemmin askelin kuin edellisellä ulkoilureissulla joskus hamassa raskaudessa:

Mää olen nyt äiti.

Paras tunne maailmassa.