Vauvakirja
Ollaan pitkään mietiskelty vauvakirjan ostamista. Ei sitä, ostetaanko vaiko ei – totta kai ostetaan – vaan sitä, mikä niistä kaikista on meille paras.
Aluksi katseltiin Mari Savion Minun kirjaani. Se on graafiselta (?) suunnittelultaan ehkä kaikkein paras näkemistäni, ihanan värikäs, leikekirjatyyppinen ja hauska. Kirjan lopusta löytyy vielä tarroja, joita voi liimailla kirjan sivuille, esimerkiksi ”ensimmäinen rautahammas”. Lisäksi kirjan sivut on taitettu taskuiksi, joten kaikki piirustukset ja synttärikortit saa erittäin kätevästi säilöttyä samojen kansien sisään.
Minun kirjani jäi kuitenkin tällä kertaa hyllyyn sen vaatiman ajan vuoksi: kirjaa täytetään 18-vuotiaaksi asti. Voin vain kuvitella, kuinka kivaa on haastatella 16-vuotiasta teinipoikaa: ”No mikä susta tulee isona?” ”No en tiiä.” ”Ihan sama.” ”Kato sieltä edellisestä joku.”
Samaa leikekirjamaisuutta on myös Aino Havukaisen ja Sami Toivosen Tatu ja Patu ja meidän vauva -kirjassa. Hahmot ovat meille jokseenkin tuntemattomia, joten ei oikein edes osattu tykätä kirjasta. Kuvituskin on jotenkin rajua, vaikka kivan värikästä kylläkin.
Mauri Kunnaksen Vauvakirja oli myös hauska ja värikäs. Siinä ei ollut mitään korttitaskuja, mutta toisaalta ne voi askarrella itse etu- tai takakanteen, tai vaikka molempiin. Sivuilla on muutenkin paljon tilaa liimata kuvia myös sinne, missä niille ei ole varattu erikseen paikkaa. Tai sitten sinne voi askarrella jotain Post-it-tyyppisiä iskulauselappusia, jotka Savion kirjassa olivat ehdoton plussa. Olisin tavallaan ihan hyvin voinut haluta ostaa meille tämän vauvakirjan, sillä pienenä yksi suosikkikirjoistani oli Kunnaksen Koiramäen talossa. Joulupukki ja noitarumpu oli myös älyttömän hauska, ja sitä tuli luettua yksin ja yhdessä sisarusten kanssa monta kertaa. Loppujen lopuksi Kunnaksen kuvitus tuntui Tatun ja Patun tavoin vauvakirjassa jotenkin liian riehakkaalta, joten tämäkin vauvakirja jäi ostamatta.
Sami Malilan Muumilaakson vauvakirja puolestaan on aivan älyttömän kaunis. Sitä ei tarvitse täyttää ikuisuuksiin, siellä on tilaa kuville ja täytettävää myös raskausajalle sekä tietysti kaikkia ihania lainauksia Tove Janssonin Muumi-kirjoista. Ainoa ongelma on, että kaunista ulkoasua ei halua pilata räikeän oransseilla lapuilla, joissa lukee kuitenkin jotain ihan höpsöä tunnelmaa rikkovaa. Tämä on siis ehkä Mauri Kunnaksen ja Tatun ja Patun vauvakirjan täysi vastakohta. Halusimme kuitenkin jotain siltä väliltä.
Kuva Googlen kautta Satusankarin sivuilta.
”Jotain siltä väliltä” oli sitten Hannele Huovin ja Kristiina Louhin Kun on oikein pieni -vauvakirjassa. Kuvitus on hauskaa ja värikästä, mutta kuitenkin tarpeeksi vauvamaisen söpöä. Täytettävää on tässäkin jo ennen syntymää, esimerkiksi ”Paljastuksia äidistä” ja ”Paljastuksia isästä”, paikka ultraäänikuvalle ja kysymyksiä raskauden ajan mielihaluista ja vauvaa varten tehdyistä hankinnoista. Kirjan paras kohta on (tähän mennessä löydetyistä) kaikkein parhaiten syntymähetken maailmasta kertova ”Maitolitran hinta”. Marginaaleissa on tilaa lisäillä niitä lippulappusia, jos tahtoo. Kirjassa on mukana myös Huovin lauluja ja tarinoita, ja takakannesta löytyy CD-levy ”Voimalauluja vauvalle ja vanhemmille”. Meillä kyllä on jo Huovin Vauvan vaaka -laulukirja ja -CD-levy, joten laulut eivät painaneet niin paljoa kirjan valinnassa. Ainoa miinus oli taskuttomuus, mutta ehkä me saadaan ne kortit johonkin säilöttyä.
Kun on oikein pieni meidän sohvalla. Vauvan kasvot saa itse liimata sisäsivulle kurkistamaan kannen aukosta.
Täyttäminen alkoi tietysti heti kotiin päästyämme. Siis mun osalta. Nyt pitäis vaan keksiä, mistä musiikista tykkään eniten ja mitkä on tällä hetkellä parhaita elokuvia. ”Kaikki käy” on vähän tylsä – ja valhe.
Seuraan muuten palstan kävijöitä addiktin lailla Google Analyticsin kautta, eli tiedän, että teitä lukijoita on! Nyt voin siis esittää ihan suoran kysymyksen (niin voin ehkä saada vähän kommenttejakin!):
Mihin vauvakirjaan te olette päätyneet ja miksi? Vai onko sellaisiakin vanhempia, jotka ei ole hankkineet vauvakirjaa ollenkaan?