Vauvakutsut!
Olin sopinut käyväni kaverini luona lauantaina päivällä. Kiva nähdä pitkästä aikaa! Reippailin iloisena 36+2 -mahani kanssa ystävän oven taakse. Onkohan niillä ollut jotkut juhlat, kun on sinisiä ilmapalloja ovessa?
Ystäväni tuli avaamaan oven ja tervehti. Sitten olohuoneesta alkoi lapata ystäviä ja läheisiä vuoron perään. Parin ensimmäisen jälkeen tajusin, mitä varten ne siniset ilmapallot oli. ”Mekin tultiin kakulle”, ne sano. Siis ei ilmapallot, vaan kaikki mun parhaat ystävät ja serkku ja sisko ja äiti ja anoppi! Olin häkeltynyt ja haltioissani. Mulle ei ikinä oo järjestetty yllätysjuhlia!
Homma alkoi tietysti ruokailulla, josta sanoja paremmin kertovat seuraavat kuvat:
Kanasalaattia!
Karkkia!
Toffeepopseja! (Kinuskikissan ohjeella, kun kuitenkin kiinnostaa.) Taustalla: suklaakakkua!
Ja lisäksi vielä anopin tekemää raikasta omenapiirakkaa ja äitin feta-oliivi-tomaatti-mitämuutakaikkeahyvääsiinäolikaan -piirakkaa.
Ohjelmassa oli myös tulevaa äitiä (mua!) koskeva tietokilpailu, jonka vastaukset sain tarkastaa. Kaikki tiesi ainakin mun syntymäpäivän, mutta muuten äiti ja sisko kyllä vei muita aivan kympillä.
Seuraavaksi sain asettua vauvan asemaan ja syödä purkkiruokia. Silmät sidottuina maistelin, että
- ruusunmarja-päärynässä maistui ensin aprikoosi, ja toisella kerralla puolukka
- omena-mango-kaurassa oli omenaa (jes!)
- aprikoosi-ananas-persikka oli persikka-aprikoosia (jes!)
- Kuningatar-Piltissä maistui yksinkertaisesti ja monesta maistamiskerrasta huolimatta vain ja ainoastaan sieni, ja
- vadelma-persikka-puolukka oli päärynää.
Sieni-Pilttiä maistelemassa. Sujuu aika lailla yhtä hyvin kuin puolivuotiaalla.
Ja lahjoja tuli. Vauvalle siis:
Beigeraitainen body siskolta ja Marimekon kirahvikuosinen ystävältä.
Suloinen velouripörrökorvapuku anopilta.
Ihana kevätmyssy ja villasukat terveisinä anopin siskolta.
Kuvassa olevien kahden päänalusen lisäksi samoista kankaista ommellut pussilakana, aluslakana ja äitiyspakkauksen reunapehmusteet. Äidiltä. Ihana.
Mäkin sain omani, kauniin rannekorun, jossa oli kahdeksan erilaista helmeä kultakin vauvabileisiin osallistuneelta plus yhdeltä ystävältä, joka ei päässyt paikalle.
Voimaa antava rannekoru rakkailta. Toi yks helmi näytti musta ihan sellaselta loka-marraskuun mädältä muumio-omenalta :) (Ja ei huolta, se ei ollut loukkaus, vaan muumio-omenaa naurettiin kyllä koko porukalla.)
Sitten matolle levitettiin seitsemän vauvakuvaa kaikista vieraista. (Täh, mähän se vieras kai olin? Miksi noita pitää sanoa?) Oman pikkusiskoni tunnistin tietysti heti, ja muutkin vähän aikaa kuvia tarkasteltuani. Kirjoitettiin myös vielä masussa köllivälle vauvalle kirjeet, jotka saa kuulemma lukea sille sitten, kun se ymmärtää. (Mietin kyllä, että pitäiskö ne kuitenkin lukea esim. jonakin äitiysloman tylsänä päivänä harjoitteluiltasaduksi…)
Juhlien jännin hetki oli ehkä veikkausskaba. Kaikki siis veikkasivat lapsen syntymäpäivää, -painoa ja -pituutta, ja nimeäkin arvailtiin. Kukaan ei veikannut syntymäpäiväksi laskettua aikaa, vaan kaikki oli sitä mieltä, että yli menee, 4-11 päivää. Veikkausten perusteella meille on tulossa siro poika, painoa sillä on 2950-3300 grammaa. Pituudeksi veikkailtiin lyhimmillään 46 senttiä ja pisimmillään 51 senttiä. (Kuitenkin sieltä pyörähtää joku neljäkiloinen möllykkä.)
Nimiarvaukset olivat Verneri, Teppo Viljami, Benjamin, Simeoni, Nooa Santeri, Veeti ja Väinö Ilmari. Kivoja. Paitsi että ohi meni, varsinkin Simeoni :D (Josta tulee mieleen Jaakobin pojan sijaan lähinnä Seitsemän veljeksen Simeoni, parrakas alkkis.) Tuloksia odotellessa!
Mun vauvajuhlat oli ihanat. En edes tiennyt, että sellaisia oikeasti järjestetään, tai ainakaan, että ne vois olla muutakin kuin älytöntä hattaraa ja hehkutusta. Kiitos mun ihanalle ystävälle, joka koko homman keksi, ja kaikille muille, jotka halus ne järjestää! Ja kiitos juhlia ikuistaneelle serkulle (joka (HUOM) omistaa kaikki oikeudet noihin hienoihin valokuviin)!