Vauvan uni ja äidin tunteet

Hei äititoverit,

tiedättekö sen tunteen, kun istuu yöllä sängyn reunalla imettämässä, ja itkee, että koska tämä oikein loppuu? Kun vauva heräilee alle kahden tunnin välein, eikä mikään muu kuin rinta saa sitä nukahtamaan uudelleen? Kun sitä jatkuu päiviä, viikkoja?

Tiedättekö sen tunteen, kun neuvolassa vain sanotaan, että älä ota heti syliin, silittele vaan ja koita saada lapsi siten nukahtamaan? Hiivatti! Kun sen vaan on nälkä!

Entä tiedättekö sen tunteen, kun yhtenä yönä sitten istuukin pinnasängyn viereen ja paijailee vauvaa ja laulaa juuri sitä kehtolaulua, jota lauloi jo odotusaikana? Makeasti oravainen makaa sammalhuoneessansa… Ja kymmenen tunneilta tuntuvan minuutin jälkeen vauva lopulta nukahtaa.

Sitten on se tunne, kun seuraavana yönä homma ei sujukaan enää niin hyvin – taas vauva itkee nälkäänsä. Tiedättekö sen? Ja päivällä viisas mies sitten ehdottaa, että josko sitä porkkanasosetta antaisi myös illansuussa. Ehkä vauvan ei tulisi sitten nälkä yöllä.

Niin että tiedättekö sitten sen tunteen, kun, kaikkien niiden liian lyhyissä pätkissä nukuttujen öiden jälkeen, yhtenä yönä vauva herääkin vasta puoli viideltä ja seuraavan kerran puoli seitsemältä? Ai että on hyvä tunne!