Hei taas, Rakas Ystävä

Emme ole nähneet niin usein koulussa ja onkin ollut liian helppoa unohtaa ongelmasi. Kai suojelin itseänkin. Tyttöjen kanssa löysimme kuitenkin salatun, nimettömän blogisi. Päätin, etten lue sitä, mutta päädyin kuitenkin tekemään niin. En kai jaksanut enää valheita vaan halusin tietää, mitä sinulle oikeasti kuuluu.

Olet näköjään viillellyt taas. Ei pitäisi kai enää yllättyä. Lähinnä yllättyin viiltojen syvyydestä ja siitä, kuinka kauniina näet arpesi. Enemmän huolestuttaa se, että olet alkanut oksentaa säännöllisen epäsäännöllisesti taas. Olen tiennyt, ettet ole luopunut sairaalloisen lahuuden haaveestasi, mutta koska olet ollut lähempänä normaalipainoa, olen toivonut, että haluaisit yrittää parantua. Toivossa oli hyvä elää. Yliannostus, taas. Vihaat äitiäsi enemmän kuin olisin arvannut. En ymmärrä, mistä olet löytänyt noin masentavia kuvia ja runoja blogiisi.

Kirjoitat itsekin tosi kauniisti. Olen lukenut tekstejäsi koulussa ja tunnistan blogisi jo pelkästä kirjoitustyylistä, mutta nyt kirjoitat selkeästi sydämestäsi. Blogi on varmasti sinulle hyvä henkireikä niin kuin minullekin. Onneksi kaverini eivät tunnista eri ihmisten kirjoitustyylejä yhtä hyvin kuin minä. En usko, että kukaan heistä tunnistaisi minua lukiessaan vain tekstejäni.

Blogistasi saan ihanan varmuuden kaikkeen. Vaikka totuus onkin raskas kantaa, oli epävarmuus vielä raskaampi. Harmittaa etten voi puhua blogistasi kanssasi Rakas Ystävä, mutta sitten piilottaisit sen minulta, etkä luottaisi minuun. En halua myöskään kertoa siitä kenellekkään kavereilleni, jotka eivät siitä jo tiedä. 

Nyt kuitenkin, kun olen päässyt omat tuntoni purkamaan, kömmin vällyjen väliin, luen loistavaa kirjaa ja käyn nukkumaan.