”The” karkki

Sinkku.

Onko se ikuinen leima vai mahdollisuus? Kohdatessani vapaat markkinat, olin hämilläni. Kuin pelokas tyttö valtavan kokoisessa karkkikaupassa. Karkkikaupassa, jossa on aivan liian monta vaihtoehtoa. Niin paljon ettei tiedä mikä karkki maistuisi suussa sulavalle, vaarallisen  makealle, josta ei kyllästy koskaan. Kun taas joku karkki voi maistuu pahalle, liian makealle tai maku on liian teennäinen. Niin kuin ystäväni sanovat; tarjontaa täytyy kokeilla, ei sitä muuten tiedä. 

Oma karkki. Itse en ole sitä löytänyt vielä. Olen kyllä luullut niin, mutta ne kerrat osoittautuivat vääräksi. Matkani varrella olen monenlaista karkkia tavannut; osa niin hyviä, että olen päättänyt maistella ks. karkkia useamman kerran. Silti niissä hyvissäkin karkeissa on ollut jotain huonon hapanta. Jotain mikä on saanut minut ottamaan kaksi askelta taaksepäin. Prosentuaalisesti se karkin hyvä maku on kumonnut mun irvistyksen ja olen päättänyt antaa melkein hyvälle karkille mahdollisuus. Ja siitä opin tie alkoikin.  

Näin jälkikäteen olen iloinen, että olen tehnyt virheitä. Olen surrut peiton alla meikit pitkin poskia, olen kaatunut lukemattomia kertoja, olen raivonnut monille ihmisille ja eritoten itselle, olen puristanut mun käsiä nyrkkiin verille saakka, olen vajonnut niin alas etten ole tiennyt kuka olen, rukoillut taivaan herralta ihmeitä (vaikken erikoisemmin ole uskovainen), syönyt suklaata sydänsuruihin, ja mm. kironnut ystäville kuinka idiootti itse onkaan. Silti aina jotenkin päässyt jaloilleen, ylös, heikolla päättäväisyydellä. 

Toivuttuani jollain tapaa melkein hyvän karkin osoittautumisesta huonoksi karkiksi, miljoona ajatusta vilisee päässä. Se mikä pisimpään viipyy minun kauniissa pääkopassani on: ”Minä ansaitsen parhaan karkin!”. 

Pitääkö minun etsiä ”the” karkki? Vai löytääkö ”the” karkki minut? Olenko minä valmis? Haluanko oikeasti maistella lopun elämän sitä yhtä ja ainoaa karkkia? Jokainen haluaa löytää oman karkkinsa jossain vaiheessa elämää ja moni on siinä onnistunutkin. 

Mun lempikarkki löytää mut kyllä. 

suhteet sinkkuus rakkaus