Miks blogi?

No niin. Ei ole helppoa aloittaa kirjoittamaan blogia tyhjästä. Mutta joskus se pitää aloittaa. Ja niin kuin arvelinkin, en välttämättä kerkeä usein postailemaan, sillä jos on omaa aikaa, päikkärit tai jonkun tv-sarjan jakso saattaa mennä edelle… Tosin nyt kun This is Us sarjan kolmas kausi loppui, en enää tiedä mitä teen elämälläni. Mutta nyt tuntuu että on energiaa kirjoittaa tämä eka postaus ja ehkä jopa painaa ’julkaise’-nappia. Energia johtunee kaksista päikkäreistä 😀 Yhdet tunnin päikkärit Amayan kanssa aamupäivällä ja toiset Ankun sohvalla 😀

Mutta miksi blogi? 

Blogi siksi, koska tuntuu että joskus haluaisin kertoa enemmänkin meidän arjesta, mutten täyttää Instagramin stooria meidän arjella (jonka teen kuitenkin). Tuntuu myös ettei yksinhuoltajien blogeja ole kauheasti. Tuntuu että jotain infoa on kauhean vaikea löytää – ja en nyt tarkoita että musta tulee joku tietolähdeblogi  (hieno sana) – mutta ehkä haluaisin että täältä multa voisi suoraan kysyä tiettyjä asioita. Esimerkiksi pohtiessani jäänkö hoitovapaalle ja kuinka pitkäksi aikaa, oli vaikeaa löytää tietoa miten pärjäisin, pärjääkö joku muu (onneksi mulla on ihania ystäviä joita olen kyllä pommittanut kysymyksillä), mitä tukia olen oikeutettu saamaan jne. Tietoa on todella hankala löytää, ja kun löydät jonkun keskustelun jossain vauvasaitilla niin varmasti joku lorvailija kotona vauvan kanssa haukutaan.

Myöskin vanhemmuus- ja vauvakeskusteluista löytyy oudon paljon on vihamielisyyttä, kateutta, kireyttä, negatiivisuutta ja suvaitsemattomuutta, kun mun mielestä meidän vanhempien pitäisi juurikin tsempata toisiamme ja antaa toistemme olla sellaisia vanhempia kuin olemme.

Keitä me ollaan?

Me ollaan Lotta ja Amaya. Mä olen 28-vuotias, äitiyslomalla ravintola-alan työstäni vielä kuukauden ja sitten hoitovapaalla. Jep, jään hoitovapaalle. Tämän koko vuoden loppuun. Kerroin eilen päätöksestäni esimiehelleni (olimme siis keskustelleet jo maaliskuussa, etten tule toukokuussa juuri ennen kesälomaa, vaan tulisin ehkä elokuussa. Hoitovapaasta tulee ilmoittaa kaksi kuukautta ennen vanhempainvapaan loppumista) jäädä vielä pois koko vuodeksi, sillä ahdistus oli suuri. Ehkä monella vanhemmalla on tämä fiilis, ettei halua mennä takaisin töihin mutta mua ahdisti aivan perkeleesti. Tuntuu kuin sata kiloa olisi lähtenyt harteilta kun sain tämän kerrottua. Halusin olla reilu ja kertoa asian kevään aikana enkä vasta kesäkuussa mikä olisi ollut ’teoriassa’ ok.

Ihan hullua sanoa että menen töihin  vasta ensi vuonna. Olen tosi tosi onnellinen tästä päätöksestä.

Ja sitten Amaya. Mun elämäni auringonpaiste, elämäni ilo ja tarkoitus ja maailman söpöin ja hymyilevin vauva, hermojen menetyksen kohteeni. Amaya on kahden viikon päästä 9 kuukautta eli periaatteessa hän ei vielä osaa tehdä mitään, mikä johtaisi hermojen menetykseen. Hermojen menetys on kuitenkin lähellä, kun on itse väsynyt ja vauva on hankala ja tarvitseva, juuri silloin kun jotain pitäisi saada aikaan. Myös silloin kun lapsi on kipeä, itkee tunnin putkeen etkä tiedä miten auttaa lasta. Myöskin oksennustaudissa 30 minuutin välein oksentaessa on hermojen menetys lähellä – syy ei tietenkään ole lapsessa. ”Milloin menee hermot olla yksinhuoltaja” -postaus luonnosteltuna! 😀

Amaya on todella helppo, easy going vauveli, joka on sosiaalinen, ei ujostele, nauraa, hymyilee, ’juttelee’, istuskelee ja leikkii, seuraa tarkkana. Ei ryömi tai konttaa, liian laiska siihen. Ehkä joskus. Syö hyvin ja paljon, leikkii yksinään mutta nauttii kun saa leikkiä muiden kanssa ja hengailla sylissä.

Meillä rullaa yleisesti tosi hyvin ja elämä äitiyslomalla on aikas ihanaa, mutta yksinhuoltajuuteen liittyy paljon asioita ja tunteita ja aina arki ei ole helppoa. Onneksi suurimmaksi osaksi kuitenkin on. Olen ollut pian 9 kuukautta äiti, ja nämä 9 kuukautta ovat olleet parasta aikaa mun elämässä. Äitiys on kaikista vaikeista hetkistä huolimatta ihanaa ja on nyt jo opettanut paljon. En vaihtais hetkeäkään.

Pysy meidän mukana, kommentoi ja kysele, palataan pian! Tai en tiedä onko se pian – mutta tässä joskus.

Lotta & Amaya