Lammet (2015).

Olen häärinyt tämän hankkeeni kimpussa viimeiset kolme kuukautta. Kädet kuivavat, sormet jäätyvät rusinoiksi, kirkkaat valot sulattavat kuvien pinnan salamannopeasti vetiseksi hötöksi.

Projekti on muistoista ja niiden katoavaisuudeesta. Alkuperäiset kuvat otin viime kesänä, ja jäädytysprosessin aloitin talvella. Kuvien jäädyttämisellä halusin luoda kontrastin pysyvän ja väliaikaisen, nykyisyyden ja menneisyyden välille. Elämä itsessään on ohut kuin jää – se muuttaa muotoaan, sulaa ja muokkaa eroosion lailla meitä ja muistojamme. 

Omille taideteoksille on helppo sokaistua – etenkin, kunm niiden seurassa viettää noin 80% valveillaoloajasta. Katsellesani kuvia en näe pelkästään lumihiutaleita, jääkiteitä, utuisia kuvia ja rauhallisen sävyisiä värejä. Näen myös lamppuja pidelleitä avuliaia käsiä, mattoon liimautuneita laattoja, ulkona rivissä vierekkäin kylmästä täriseviä uuniritilöitä, aikaisia aamuja ja myöhäisiä iltoja, jolloin väsymyksestä huolimatta pitää siltikin kuvata, säädellä, sulatella. Ettei Se Sopiva Hetki sula ja katoa ikuisiksi ajoiksi. 

Omiin kuviin on todella vaikea suhtautua puolueettomasti, niihin muodostuu aina pakostikin sentimentaalinen tunneside. Olenkin tätä ajatellen osallistunut nyt oheisella sarjalla pariin kilpailuun, toiveenani on saada hieman ohjeistusta edes siitä, mille suunnalle kannattaa jatkaa. Kiitos mutta ei kiitos, not quite our style-vastauksiin olen jo tottunut, mutta rakentavalle, kehittävälle palautteelle on aina tilaa. Sarjat näet kokonaisuudessaan täältä.