Kunniasta ja kiitoksesta

Joskus työurani alkuvaiheessa minulla oli sellainen työkaveri, joka ei huolinut kunniaa muiden ansioista, tekemästä työstä tai ideasta. Hänellä oli luontaista karismaa ja lisäksi hän oli sellaisessa asemassa, että hänet yleensä muistettiin ja ehkä siksi hänen ansiokseen luultiin montaa hyvin mennyttä juttua (suurin osa niistä toki aiheesta, kyseessä oli kovasti aikaansaava henkilö). Työskentelimme joitain vuosia yhdessä ja kävi niin, että olin paikalla useita kertoja, kun hän sai osakseen jollekin toiselle kuuluvia kehuja. Näin käydessä hän kerta toisensa jälkeen tunnollisesti korjasi, että ei se ollut hän tai hänen ideansa, vaan sen ja sen. Korjauksensa hän kuittasi kevyesti sanomalla, että kunnia sille jolle se kuuluu. Se oli minusta hienosti toimittu ja siksi se teki minuun ison vaikutuksen. Hän todella tyytyi ottamaan vain itselleen kuuluvat kehut ja oli valmis osoittamaan positiiviselle huomiolle oikean suunnan.

Aina silloin tällöin itselleni käy niin, työelämässä tai muualla, että minun panos johonkin asiaan unohdetaan, ohitetaan tai sitten sitä vähätellään. Luulen, että meille kaikille on joskus käynyt niin ja jokainen tietää, ettei se tunnu kovin kivalta. Se tuntuu pahalta jopa silloin, kun ymmärrämme, että kyse ei ollut tarkoituksellisesta unohtamisesta tai ohittamisesta tai että kyseessä oli hyvinkin vähäpätöinen asia. Joskus olen siitä huomauttanut, mutta usein jos kyse ei ole mistään merkittävästä, niin annan mennä ohi. En ole nähnyt tarkoituksen mukaiseksi jäädä sitä suremaan, mutta sen sijaan olen yrittänyt suhtautua tällaisiin tilanteisiin tarjottuina oppimismahdollisuuksina. Olen miettinyt noina hetkinä, miten tylsältä se itsestä tuntuu ja ennen kaikkea sitä, kuinka hyvä muistutus se on siitä, että oikeiden ihmisten kiittäminen ja huomioiminen positiivisesti on tärkeää. Silloinkin kun kyse on vähäpätöisestä asiasta.  Ja jos ei ole ihan varma, että tietää tai muistaa tilanteen oikein, niin silloin on syytä se tarkistaa jostain.

Olen miettinyt, kuinka hyvän ja käyttökelpoisen esimerkin tuo minun entinen työkaveri minulle aikoinaan tarjosi. Hänen ja omien kokemusten innoittamana olen tietoisesti kiinnittänyt huomiota siihen, että en omi kenellekään toiselle kuuluvaa positiivista huomiota tai kiitosta (edes osittain). Jokainen ilahtuu positiivisesta palautteesta ja haluaa paistatella ansaitusti kunnian tai kiitoksen valokeilassa.  Vaikea sitä on itse arvioida, että miten olen onnistunut kiitoksen ja kunnian suuntaamisessa oikeaan kohteeseen. Omille huolimattomuuksille ja virheille voi olla sokea ja nähdä asioita liian suppeasta vinkkelistä. Mutta sen voin sanoa, että olen ainakin yrittänyt olla tässä tarkka silloin kun kiitoksia ja kehuja on jaettu.