”Mutta lupaan että huominen on joskus monen vuoden takainen”

Ylitsepääsemättömän raskailta tuntuvissa tilanteissa huomaan hokevani Haloo Helsingin (ei aavistustakaan mihin se nimeen kuuluva !-merkki pitäisi tuossa sijoittaa) laulunpätkää ”mutta lupaan että huominen on joskus monen vuoden takainen”. Pidän koko laulun sanoituksesta, mutta tuo on yksi minulle eniten lohtua tuova sen osa. Pysähdyin hetkeksi miettimään, miksi se yksittäisenä rivinä tarjoaa minulle niin paljon lohtua.

En tiedä, mitä lauluntekijä on ajatellut sanoja kirjoittaessa, mutta oli aika helppoa ymmärtää mistä noiden sanojen merkitys minulle. Ensinäkin se sisältää ajatuksen, että elämä jatkuu. Kaikesta huolimatta. Toiseksi se minulle sisältää ajatuksen, että vaikka tuntuisi kuinka hankalalta, niin selviän tästä, tavalla tai toisella, mutta kumminkin jotenkin. Kolmanneksi se sisältää ajatuksen, että pahaolo ei jatku ikuisesti, joku päivä huomaan, että aika on hoitanut tehtävänsä ja olo on parempi.

Ihailen taiteilijoita, jotka pystyvät kuvaamaan (tässä tapauksessa sanoittamaan) elämää ja tunteita yleismaailmallisesti, siten että ne tekstit merkitsevät jotain ja niistä voi löytää jotain omakohtaista vaikka ne olisivat syntyneet täysin erilaisessa tilanteessa. Uskon, että herkkyys ja kyky ymmärtää elämää ja ihmisyyden peruspilareita on taiteilijoille se juttu, joka tekee heistä taiteilijoita. Ja meille ”tavallisille ihmisille” se tekee taiteesta niin arvokkaan.