Ulkoiluhaalareista ja arjen sujuvuudesta

Minulla on 14 v kehitysvammainen poika, hänen kanssaan elämä voi välillä olla vähän erilaista kuin ns. normilapsen. Yksi esimerkki tästä on ulkohaalari. Vaikka poika on jo 14 vuotta vanha, niin se on meillä paljon helpompi vaihtoehto kuin erilliset housut ja takki (eikä vähiten siksi, että haalarin päälle pukeminen on helpompaa kuin kahden erillisen vaatekappaleen). Mutta probleemina välillä näiden erilaisuuksien kanssa on, että kun fyysinen koko on suurempi kuin ns. henkinen ikä tai taidot, niin sopivia välineitä voi olla vaikea löytää. Taaperoille suunnitellut jutut on mitoitettu taaperoiden kokoisille lapsille. Hiljattain tarvittiin siis uusi ulkohaalari. Olin ollut vähän huolissani, että poikani kokoiselle ei enää välttämättä löydy sopivaa ulkohaalaria. Siirtyminen takki+housu-yhdistelmään ei siis houkuttele ainakaan tässä vaiheessa.

Tämä on yksi esimerkki siitä kuinka joitain asioita ei tule ajatelleeksi ennen kuin se osuu omalle kohdalle. Tai en minä ainakaan tullut. Kyse ei mielestäni ole siitä, ettei osaisi eläytyä toisen, erilaisessa tilanteessa olevan, asemaan vaan enemmänkin siitä, ettei tällaisen tilanteen mahdollisuus vain tule mieleen. Siis, että oikeasti voi olla jo hyvän matkaa kouluikäinen ja silti käyttää haalaria ulkoillessa.  Näitä tilanteita on muitakin, mutta kirjoitan tästä, koska se on meille ajankohtainen.

Koska kaupoista en ole enää vuosiin onnistunut löytämään pojalleni sopivaa haalaria (kaupoissa on yleensä vain niitä tavanomaisia kokoja), hyödynsin tietenkin nettiä etsiessäni pojalleni uutta ulkohaalaria. Ajattelin, että tilaan vaikka ulkomailta, jos vain jostain sopiva löytyy, mutta löysinkin sopivan Reimalta, siis ihan kotimaiselta toimijalta. Kiva, että joku valmistaja huomioi valikoimassaan muutkin kuin ns. normikäyttäjät (vaikka toki ymmärrän, että normikokojen menekki on suurempi). En tiedä keitä Reimassa on ajateltu, kun on päätetty tehdä haalaria myös vähän isompana kokona, ehkä joitain ikäänsä nähden pitkiä lapsia, mutta olen varma, että kaikki näiden isompien haalareiden tarvitsijat arvostavat sellaisen saatavuutta. Minä ainakin arvostan sitä kovasti joka päivä, kun puen poikaani tähän haalariin. Se tuottaa minulle iloa joka päivä.

Ensi vuonna, kun poikani on vähän isompi, on taas edessä uuden haalarin etsintä, toivottavasti sopiva löytyy silloinkin, mutta vielä tänään en viitsi siitä stressata vaan keskityn iloitsemaan siitä, että ainakin tänä vuonna sopiva haalari löytyi eikä tarvinnut vaihtaa takki+housut-yhdistelmään.

Elämä erityisen poikani kanssa on opettanut, että arkipäiväisiin, usein toistuviin asioihin kannattaa panostaa. Jos saa jonkin päivittäisen asian sujumaan edes hieman paremmin, niin siitä on loppujen lopuksi minulle paljon enemmän iloa kuin jostain hienosta, harvakseltaan kohdalle osuvasta juhlahetkestä (tosin pidän kyllä juhlahetkistäkin). Mutta pienistä, päivittäin toistuvista asioista muodostuu vuositasolla merkittäviä, ainakin minun elämässäni.

Skuuttaaja.jpg

 

P.S. Tämä ei ole maksettu mainos eikä minulla ole mitään kytköksiä Reimaan, olen vain niin iloinen (tai sitten niin dille), että hehkutan tuotetta ilman palkkiota 🙂

Hyvinvointi Mieli Lasten tyyli Ajattelin tänään

Taide koskettaa maallikkoakin

Kävin katsomassa Ateneumissa Sibelius ja taiteen maailma –näyttelyn. Otin lisäksi sellaiset kuulokkeet, joilla voi kuunnella kussakin salissa siihen valittua (Sibeliuksen) musiikkia. Olin yllättynyt siitä, miten suuri vaikutus niillä oli. Kuulokkeet hieman sulkivat taustahälyä pois, mutta ennen kaikkea musiikin yhdistäminen näyttelyn muihin teoksiin teki elämyksestä kokonaisvaltaisen. Olin yllättynyt kuinka suuri vaikutus sillä oli elämystasolla. Useamman taidemuodon yhdistäminen oli loistava ajatus!

En ole mikään kulttuurin ja taiteen suuri tuntija, mutta en yleensä anna sen häiritä itseäni. Taide on kuitenkin aika pitkälle aisteilla koettavaa, joten ajattelen, ettei puuttuva tieto-taito niin haittaa, kun aistit kumminkin toimivat. Tietysti olisi hienoa tietää taiteesta ja muustakin kulttuurista enemmän, mutta koska aikaa on kuitenkin rajallinen määrä, niin ainakaan vielä aika ei ole siihen perehtymiseen riittänyt. Taidetta eri muodoissa tykkään kuitenkin käydä katsomassa ja ehkä juuri siksi, kun ei ole siitä asiasta niin sivistystä, voi itsekseen naureskella omille, osittain hassuillekin, maallikkomaisille ajatuksilleen. Ei ole sidottu ajattelemaan vain hienoja ja yleviä ajatuksia.

Esimerkiksi näyttelyssä oli yhteen saliin koottu rintakuvia Sibeliuksesta. Ennen kuin tajusinkaan, huomasin että minua kauhistuttaa jo ajatus, että olisi joskus sellaisessa tilanteessa, missä näkisin ympärilläni itseäni esittäviä rintakuvia. En osaa sanoa miksi ajatus kauhistuttaa minua, mutta heti tuli mieleeni, että se ei varmasti olisi mun juttu vaikka selfieitä onkin jokunen tullut otettua. Onneksi en ole suurmiesainesta! Ei ole aavistustakaan, mitä Sibelius ajatteli tai tunsi nähdessään rintakuvia itsestään, lähinnä naureskelin omille ajatuksilleni. Rintakuvien lisäksi siitä salista jäi mieleen valokuva, joka esitti Sibeliusta poseeraamassa itseään esittävän rintakuvansa kanssa. Se oli jollain tavalla vaikuttava ja ehdottomasti enemmän kuin kuvassa olevien osien summa.

Yhdessä salissa teemana oli melankolisuus, joka esitteen mukaan liitettiin sen ajan ajattelussa tiiviisti taiteisiin ja taiteilijoihin ja heidän kykyynsä kokea vahvoja tunteita. Se oli jotenkin lohduttavaa, melankolia näyttäytyi siinä valossa lempeämmässä ja sympaattisemmassa valossa. Jotenkin oli hienoa tajuta, että vaikka vanhoina aikoina ison osan elämästä lohkaisi henkiinjäämistaistelu ja kuolema, jopa lasten, oli usein läsnä, niin nuo entisaikojen ihmiset eivät olleet turtuneet siihen vaan kokivat surua yhtä voimakkaasti kuin me täällä usein tunteisiin keskittyvässä nykymaailmassakin. Meillä kaikilla on oma osa ja merkitys ihmiskunnan sukupolvien ketjussa ja minusta ajatus siitä, että ihmisyyden ydin ja tunteiden kokeminen on pysynyt samana eri aikakausina, tuntui kovasti hyvältä.

 

Hyvinvointi Mieli Suosittelen Ajattelin tänään