Minä olen joskus (vai oliko se aika usein) miettinyt, että miksi aina välillä takaraivon valtaa sellainen kalvava epävarmuuden tunne. Siis mistä se kumpuaa? Usein se liittyy johonkin edessä olevaan muutokseen, päätökseen tai uuteen suuntaan, jonka olen päättänyt tehdä. Siis silloinkaan en yleensä epäile itse päätöstä, mutta huomaan, että joku epävarmuus minussa on, kun mielen valtaa heikko epävarmuuden tai pienuuden tunne. Silloin tunnen itseni kovin haavoittuvaksi vaikka mitään varsinaista uhkakuvaa ei olisikaan näkyvissä. Tai sitten se uhkakuva ei liity tai kosketa minua itseäni vaan jotain minua lähellä olevaa, joko asiaa tai ihmistä. Yleensä pystyn kyllä ohittamaan sen enkä useinkaan anna sen vaikuttaa omaan toimintaani, mutta läsnä se silti usein on. Ja kyllä se sitten aikanaan häviää, mutta sen merkitystä olen miettinyt.

Onko minussa itsessäni jokin puoli, jota en ymmärrä tai osaa ottaa huomioon? Ilmeneekö hermojärjestelmäni herkkyys tällä tavoin vai onko kyse jostain muusta? Tiedän toki, että hermojärjestelmäni on kovin herkkä reagoimaan ärsykkeisiin ja tunteisiin ja vaikka tunteet ovatkin rikkaus, niin ne voivat olla myös kuormittavia. Arvostan ympärilläni niitä ihmisiä, jotka ymmärtävät minussa tämän herkkyyden. Siis niitä, jotka ottavat huomioon, että en kestä ihan mitä vain. Jotkut, jotka eivät tunne minua niin hyvin, nimittäin erehtyvät luulemaan, että minun niskaani voisi kaataa mitä tahansa, koska yleensä ulkoinen olemukseni säilyy persoonalleni tyypillisesti vakaan ja rauhallisen oloisena. Että kyllä minä sen kestän. Mutta ei kukaan kestä, ainakaan rikkumatta, mitä tahansa.

Välillä tämän epävarmuuden tunteen vallatessa mieltä tunnistan oman turvallisuushakuisuuteni, mutta en usko, että kyse on kuitenkaan kokonaan pelkästään turvallisuushakuisesta ajatusmallista. Ehkä tuollainen epävarmuus elää meissä kaikissa, toisissa voimakkaampana kuin toisissa ja ehkä toiset pystyvät elämään sen kanssa paremmin kuin toiset. Vaikka en antaisikaan tuolle tunteelle valtaa vaikuttaa toimintaani, niin siellä se usein kuitenkin on, välillä voimakkaampana ja välillä taas sitä ei havaitse juuri lainkaan. Mutta siis minulle ei ole ihan täysin selvinnyt, että mistä se kumpuaa ja ennen kaikkea mikä on sen merkitys? Onko se joku varoitusääni, jonka on tarkoitus suojella minua? Vai onko se muistutusääni siitä, että vaikka elämässä on niin paljon menetettävää, niin silti niin kauan kun tärkeät asiat (tai ainakin suuri osa niitä) säilyy, ei kuitenkaan ole mitään hätää. Sekin on kovin tärkeä asia muistaa elämässä ja siitä toisaalta kumpuaa sellainen turvallisuuden tunne, että elämä kantaa.