Kävin eilen katsomassa Aleksanterin teatterissa Ville Saukkosen ohjaaman Don Giovannin. Aleksanterin teatteri on ihana rakennus! Se on kauniisti koristeltu 1800-luvun loppupuolella rakennettu kaunis rakennus. Sellainen, joita ei enää  pitkiin aikoihin ole tehty. Luulen, että kustannustehokkuudella on jotain tekemistä sen asian kanssa. Kerta toisensa jälkeen Aleksanterin teatteri tekee minuun vaikutuksen. Minulle se on vanha oopperatalo, joten sikälikin ajattelin Don Giovannin sopivan sinne mainiosti. Muistan, miten minun oli lapsena vaikea käsittää, miksi ooppera haluaa pois niin hienosta talosta. Toki tänä päivänä ymmärrän, ettei ne tilat enää olleet riittävät ja niin käyttökelpoiset, mutta silti. Minusta Aleksanterin teatteri on hieno paikka ja menen sinne aina mielelläni.

Don Giovanni on Mozartin säveltämä ooppera 1700-luvun lopulta. Don Giovanni on muunnelma Don Juan –hahmosta: hän on itsekeskeinen, häikäilemättömiä keinoja kaihtamaton parantumaton naistenmies, joka ei ota huomioon kuin itsensä. Oopperan kieli on italia ja näyttämön yläpuolelle heijastetaan tiivistetty käännös, joten juonesta pysyy kärryillä vaikka ei italiaa osaisikaan tai ei ole ennakkoon tutustunut tarinaan.

Vaikka en oopperan vakioyleisöä olekaan, niin oopperamusiikki kuulostaa minusta hienolta. etenkin livenä. Oopperamusiikin mahtipontisuus tekee minuun vaikutuksen. Oopperamusiikissa, kuten varmaan kaikessa musiikissa, on voimakas tunnelataus ja sen aistiminen katsomossa on kovin helppoa ja mukaansa tempaavaa.

Don Giovannin hahmoa ja tarinaa on varmasti analysoitu kyllästymiseen asti. Itse jäin miettimään, että jos 1700-luvun lopulla syntynyt teos edelleen tuntuu ajankohtaiselta, niin sen lisäksi, että taiteilija (säveltäjä ja tekstin kirjoittaja lähinnä) on tavoittanut ihmisluonnosta ja yhteiskunnasta jotain oleellista. Jokin ihmisluonnossa ja ympäröivässä yhteiskunnassa on säilynyt samana vaikka maailma muuten, ainakin tekninen kehitys, on mennyt eteenpäin.

Tavallaan kaikissa Don Giovannin hahmoissa oli häikäilemättömyyttä ja laskelmoivuutta. Mutta häikäilemättömyyden seassa oli myös inhimillisyyttä, eivät kaikki hahmot pahoja olleet vaikka välillä heidän käytöksensä laskelmoivaa. Häikäilemättömyys sai välistä pehmeämpiä sävyjä ja siihen päädyttiin osin inhimilliseltä vaikuttavista syistä.

Itse en niinkään miettinyt Don Giovannin persoonaa. Hän oli ehkä minun mietittäväksi liian karu. Sen sijaan jäin miettimään hänen uhrejaan. Sitä kuinka Don Giovanni löysi heistä kaikista jonkin haavoittuvuuden ja pystyi siksi alistamaan heidät tahtonsa alle. En tarkoita, että uhrit olisivat olleet heikkoja, vaan ehkä enemmän päinvastoin, jäin miettimään, miksi hän onnistui niin monen kanssa. Miten hän onnistui löytämään aina oikean narun josta vedellä? Voiko kuka tahansa joutua Don Giovannin tapaisen henkilön pauloihin?

Tämän postauksen otsikon pöllin mieheltäni. Mieheni kuvasi nähtyä Don Giovannia sanoilla ’sex, drugs and opera’ facebook-kommentissaan. Muuten se olisi sex, drugs and rock’n’roll, mutta koska rock’n’rollia ei ollut vielä keksitty kyseisen oopperan syntyaikoina 1700-luvulla, niin siksi se on ’sex, drugs and opera’. Minusta ’sex, drugs and opera’ oli osuva kuvaus Aleksanterin teatterissa esitettävästä Don Giovannin versiosta.

Vielä on pari esityskertaa jäljellä. Suosittelen ehdottomasti!

Lisää tietoa esityksestä: http://www.aleksanterinteatteri.fi/don-giovanni/