Mietteitä valosta ja varjosta Juvan maisemissa

Lapsuudessani vietin kesäisin aikaa äitini kotiseudulla ja minun lisäkseni siellä temmelsivät samaa ikäluokkaa olevat serkkuni. Meistä kaupunkilaisista oli aina tavattoman hauskaa päästä sinne ja asiaan varmasti myötävaikuttivat myös serkkuni. Aina oli sopivaa seuraa ja edelleen vaikka nykyisin näemmekin harvoin, tunnen yhteenkuuluvuutta heidän kanssaan. Kotiin lähdön hetkellä olin aina vähän kateellinen serkuilleni, jotka saivat jäädä sinne. Toki ymmärsin, että heidän arkensakaan ei ollut pelkää iloista temmeltämistä kauniissa ympäristössä kavereiden kanssa, mutta kuitenkin lähtöhetkeen ja kaupunkiin palaamiseen liittyi aina hieman haikeutta.

Vuosia myöhemmin, kun olin jo aikuinen, vanhempani rakennuttivat tänne pienen saunamökin. Vietimme siellä perheeni kanssa aikaa kesäisin silloin kun lapseni olivat pieniä. Myöhemmin siirryimme käyttämään Saimaan saaressa olevaa, vain kesäkäytössä olevaa mökkiä ja vierailut täällä harvenivat. Lähinnä käymme täällä talvisin kerran, tai korkeintaan kaksi, talvessa.

Eilen saavuin tänne ja pitkästä aikaa oli vähän omituista olla täällä kesällä. Edelleen aistin, ja nautin tavattomasti, siitä rauhasta mikä täällä on. Tavallaan se on kuitenkin myös haikeaa. Mieleeni tulvii muistoja niistä ajoista, kun lapseni olivat pieniä ja silmissäni näen heidät edelleen täällä temmeltämässä. Kumpikin lapseni piti paikasta ja lähti tänne mielellään, mutta erityisen tärkeä paikka tämä oli pojalleni. Hän rakasti tätä paikkaa ja mökkiviittomasta muodostuikin hänelle tavattoman tärkeäksi. Päiväkodin täditkin tiesivät jo monta päivää etukäteen, jos olimme menossa mökille viikonlopun viettoon, niin innokkaasti hän viittoi mökkiä ja odottamista.

Myöhemmin pojalleni tuli yhä enenevässä määrin käytösongelmia ja niiden kanssa tunnemme olevamme voimattomia. Pojallani, joka on kehitysvammainen, on monenlaisia ongelmia, mutta arkeamme käytösongelmat rasittavat ehdottomasti eniten. Muiden hänen ongelmien kanssa kyllä pärjäisimme, mutta nyt kun hänellä on ikää ja fyysistä kokoa, mutta ei ymmärrystä tai hitustakaan itsehillintää, olemme käytösongelmien kanssa voimattomia. Monta asiantuntijaa tai terapeuttia on yrittänyt niitä ratkoa, mutta huonolla menestyksellä. Poikani elää osin omassa maailmassaan ja hänen ymmärrystään on kovin vaikea tavoittaa vaikka kuinka yrittäisi.

Tunnen suurta haikeutta täällä. Pienenä poikani oli tosi aurinkoinen lapsi. Hän tuntui olevan aina iloisella tuulella ja nautti suunnattomasti maailman, etenkin luonnon ihmeistä. Vaikka välillä ihmiset tuijottivat meitä hänen poikkeavan puheensa ja jäljessä olevan kehityksen takia, ei se minua juurikaan häirinnyt. Ja koska hän oli nauravainen ja iloinen, niin yleensä ympäristö suhtautui meihin positiivisesti ja kovin suvaitsevaisesti. Vain harvassa olivat kerrat, että saimme osaksemme paheksuntaa hänen kovaäänisen kailotuksen takia (poikani ei osaa puhua, mutta on aina pitänyt kovasti ääntä) jonkun mielestä sopimattomassa paikassa. Silloin vielä kuljimme ympäriinsä ja kävimme monessa ns. lapsiperhekohteessa, puuhamaassa ja mitä niitä nyt on. Arkemme muistutti aika tavalla tavanomaista pikkulapsiarkea, vaikka poikani kehitys kulkikin omaa rataansa.

Nuo ajat ovat kuitenkin ohi. Nykyisimme emme juuri liiku missään. Poikani ei pärjää vieraissa paikoissa tai vieraiden ihmisten kanssa ollenkaan. Tai jos ihan totta puhun, niin kotona oleminenkin on usein täyttä työtä, mutta silti siellä tilanne on paremmin hallittavissa. Tunnen monia erityislapsiperheitä ja olen huomannut, että lapsen käytösongelmat eristävät aika tehokkaasti muusta maailmasta. Kukaan ei halua vapaaehtoisesti, saatikka oma-aloitteisesti, viettää aikaa räjähdysherkän riehujan kanssa. Hyvänäkin päivänä raivopurkauksia tulee useita ja usein ilman näkyvää syytä (kuten pukemista, vessassa käyntiä tai ruoka-aikaa). Ymmärrän hyvin, että monet haluavat viettää kallisarvoisen vapaa-aikansa muuten kuin meidän kanssa sinnitellen. Ja itsekin olen usein niin väsynyt, että en halua arkeen mitään ylimääräisiä kommervenkkejä tai rasituksia. Menemme siitä mistä aita on matalin ja toivomme, että saamme paletin pysymään kassassa edes jotenkin ja selviämme iltaan asti.

Valoon liittyvät ilmiöt ovat kiehtoneet minua jo nuoruudesta asti. Camille Pissaron elämänkerran (ainakin sen, jonka minä olen lukenut) nimi on Hetkien valo ja varjo ja se sopii kuvaamaan minunkin elämääni. Usein mietin arkeamme valo-opin keinoin ja yksi minun tunnuslauseeni on, että jos varjot ovat tummempia, niin silloin myös valo on kirkkaampi. Okei, tiedän, ettei tämä pidä paikkaansa aina ja kaikissa tilanteissa (jos vaikka valoa ei ole ollenkaan), mutta monesti kuitenkin. Tänä aamuna, juodessani yksin kahvia mökin terassilla, nautin rauhasta ja yksinolosta suunnattomasti. En varmaan arvostaisi tällaista hetkeä yhtä paljon, jos tämä olisi joka päiväistä. Koska elämä on mennyt niin kuin on, niin en tarvitse tähtihetkiini mitään suuria kohokohtia, matkoja maailmalle tai muuta sellaista. Minun tähtihetkeni löytyy usein ihan läheltä ja keskeltä arkea. Myönnön, että voisi olla kiva matkustella kaikkiin kiinnostaviin paikkoihin ja tutustua erilaisiin kulttuureihin, mutta se ei ole minulle tässä elämäntilanteessa välttämätöntä. Yhdestä pienestä, rauhallisesta hetkestä löytyy kaikki, mitä minun sieluni kaipaa. Epäilen olisiko näin, jos elämä olisi mennyt erilailla.

WP_20150717_001.jpg

 

 

Hyvinvointi Hyvä olo Vanhemmuus Ajattelin tänään

Melontareissulla Norjassa

Tykkään meloa ja olen ollut niin onnekas, että olen päässyt käymään muutamalla järjestetyllä melontareissulla. Enimmäkseen kotimaassa, mutta kahdesti myös Norjassa. Olen ollut muutaman eri järjestäjän reissussa, mutta ehdoton suosikkini on Moln, Molnin konseptissa yhdistyy moni minulle tärkeä asia: asiantunteva ja sympaattinen opastus, hyvä ruoka ja turvalliset reittivalinnat. Kerrassaan loppuun asti mietittyjä reissuja. Olin mieheni kanssa viime viikolla Molnin reissulla Norjan Helgelandissa.

Helgeland melontaa vuoristossa.jpg

Minä olisin matkannut sinne lentämällä, mutta mieheni halusi ehdottomasti ajaa autolla. No mikäpä siinä, vaikka matkaa määränpäähän oli lähes 1500 km, niin eihän se mikään mahdoton matka silti ollut ja samalla näkisi hieman uusia maisemia. Etenkin Ruotsin ja Norjan vuoristo kiinnosti. Ja automatkailussa on sekin hyvä puoli, että tavaraa saa ottaa mukaan vapaammin kuin lentomatkailussa, ei tarvitse miettiä painorajoja eikä pakaasien määrää, kunhan saa ne vain autoon mahtumaan. Ja helppohan kahden ihmisen viikon tavarat on saada farmariautoon sopimaan.

Menomatkalla ihailimme maisemia ja pysähdyimme monta kertaa ottamaan valokuvia. Vuoret oli hienot ja oli jännä huomata, kuinka eri korkeudella kevät tai kesä oli ihan eri vaiheessa. Alempana oli puissa täysi lehti mutta mitä ylemmäs kivuttiin, niin sitä pienemmäksi lehdet kävivät ja kasvillisuus muuttui muutenkin karuksi.

Perille päästiin ilman ongelmia ja olimme ryhmän viimeiset saapujat. Innokkaimmat olivat jo vesillä melomassa. Kiva oli törmätä täällä tuttuihin, osan ryhmäläisistä olin nähnyt jollain aikaisemmalla reissulla ja tiesin heidät kovasti mukaviksi ihmisiksi. Melojissa on varmaan jotain samaa, ainakin yhdessä olo oli mukavan rentoa. Ehkä yksi tällaisten järjestettyjen reissujen mukavin puoli onkin muut reissuun osallistuvat ihmiset, on kiva tavata vanhoja tuttuja ja tutustua uusiin. Aina löytyy mukavia tarinoita kuunneltavaksi ja jaettavaksi. Tosin vähän kauhistutti, kun joku kertoi meloneensa tällä kaudella 350 km ja seuraava 500 km, minulla oli kilometrejä takana noin 10. Hui, miten pärjäisin mukana?

Helgeland kajakit rannalla.jpg

Seuraavana aamuna lähdimme matkaan. Ensin pakattiin tietysti kajakit. Vaikka kajakki näyttää pieneltä, niin sinne saa järkevästi pakattuna mukaan yllättävän paljon tavaraa. Ei tietenkään mahdottomia määriä, mutta kaiken tarpeellisen kyllä yleensä. Tavarat pakataan vesitiiviisiin säkkeihin, jotta ne pysyvät kuivina kaikissa olosuhteissa. Etenkin vaatteet, makuupussi ja teltta on hyvä saada pysymään kuivana koko reissun ajan.

Maanantaina meloimme vuonoon ja saimme ihastella vuorelta alas tulevia vesiputouksia ja puroja. Ne olivat tavattoman kauniita ja taitaa olla perin harvinaista, että putouksen alle voi meloa kajakilla. Muutenkin maisemaa leimasivat vuoret, ne ovat tavattoman hienoja ja monesti maa kohoaa jyrkästi jo heti vesirajasta (tai sen altakin). Oppaamme, Roope, kertoi että vuonossa meidän alla oli vettä 400 metriä! Saimaalla liikkuessa olen tottunut pitämään jo 40 metriä paljona.

Helgeland putous.jpg

Tiistaina jatkomme melomista. Se oli minulle vähän hankala päivä, koska viime aikoina oireillut olkapääni muistutti olemassa olostaan turhan voimakkaasti. Etukäteen mietin hieman reissuun lähtemistä juuri olkapään takia. Minun melontavauhti ei päätä huimannut, mutta pääsin kumminkin perille leiripaikalle. Muina päivinä olkapää ei onneksi häiritsevästi haitannut melontaa, tai muutakaan oloa. Ja kiva oli muutenkin huomata, että kun en ole mikään eri ketterä, niin kun tarvitsi apua kipuamisessa, tasapainoilussa tai missä vaan, niin aina löytyi joku huomaavainen kaveri auttamaan pyytämättä. Siitä jäi aina hyvä mieli 🙂

Alkuviikolla säät olivat suotuisammat kuin loppuviikolla, mutta ei pieni sade oikeastaan melonnassa haittaa. Päällä on joka tapauksessa vedenkestävät kamppeet ja vesiroiskeet kuuluvat lajiin. Sateesta on eniten haittaa silloin kun sataa niin rankasti, että näkyvyys häviää. Mutta tällä reissulla sademäärät pysyivät kohtuullisina ja ehkä ainoastaan kamppeiden kuivattelu ja leirielämä olisi ollut helpompaa aurinkoisessa säässä. Pilvisellä ilmalla tai sateella valo on minusta usein kauniimpi kuin aurinkoisella säällä. Valo on jotenkin pehmeämpi ja sinisävyinen ja se sai ympäristön näyttämään satumaiselta. Oli kuin olisimme meloneet jossain toisessa, kauniimmassa, todellisuudessa.

Kiitokset reissuun osallistuneille, erityisesti Mr Molnille eli Roopelle ja kokkina toimineelle Jannelle. Teidän kaikkien kanssa oli ilo olla matkassa 🙂

Melontaretki kartalla:

Melontaa Helgelandissa 062015.JPG

https://www.google.com/maps/d/edit?mid=zeJVetZ9YrK4.kXY1FTiqtIGg&usp=sharing

 

Lisätietoja:

Molnin melontaretket: http://moln.fi/fi/matkat/merimelonta/

Kokkina toimineesta Jannesta: http://www.vuoripuro.com/

 

Helgeland kalliokukka.jpg

 

Suhteet Oma elämä Liikunta Matkat