Kaksi viikkoa

Kesä on mennyt siivillä, blogi on ollut mielessä jossain siellä taka-alalla. Tänään ajattelin kuitenkin tulla taas näpyttelemään jotain ajatuksia pitkästä aikaa tännekin, sillä koulun alku alkaa tosiaan tuntua jo aika väistämättömältä. En oikein enää voi kieltäytyä ajattelemasta koko asiaa ja leikkiä, että kesä jatkuisi ikuisesti. Tasan kaksi viikkoa ja ensimmäinen koulupäivä alkaa kai olla jo onnellisesti takana päin. 

Vieläkään en ole oikein osannut tehdä mitään, mikä auttaisi orientoitumaan tulevien opintojen alkuun. No, kesän aikana koukutuin Syke-sarjaan, jota olen nyt ahminut Yle Areenasta. Olen aina tykännyt sairaalasarjoista. Kaikkien aikojen lempiohjelmani on Greyn anatomia, mutta vaihtelun vuoksi on ollut hauska katsella kotimaista sarjaakin. En väitä, että Syke antaisi kovin realistista kuvaa sairaanhoitajan työstä, mutta olen silti viihdyttänyt itseäni kuvittelemalla itseni milloin mihinkin ohjelmassa nähtyyn tilanteeseen. On myös virkistävää katsoa sairaalasarjaa, jossa pääosassa ovat nimenomaan hoitajat niiden ainaisten kirugien sijaan. 

Eilen sain postissa ensimmäisen ihkaoman Tehy-lehteni. Tuli heti sellainen olo, kuin kuuluisin johonkin suurempaan, vaikken ole ollut vielä päivääkään koulussa – saati työelämässä tällä alalla. Ehkä vähän lapsellisesti tunsin silti jo jonkinlaista ylpeyttä tulevasta ammatistani.

Tänään puolestaan tapasin erään tulevan koulukaverini. Tutustuimme sattumalta instagramissa: totesimme aloittavamme syksyllä samat opinnot samassa paikassa ja kaiken lisäksi meillä on vielä ihan samanikäiset pojat. Vaikka välillä somemaailma ärsyttää, niin omalta kohdaltani voin sanoa, että some on tuonut elämääni myös hirveän paljon hyviä asioita ja somen kautta oon saanut tutustua tosi moniin ihaniin ihmisiin. Nytkin tuntuu siltä, että koulun alku alkoi hetkessä jännittää paljon vähemmän, kun on jo valmiiksi yksi tuttu ihminen siellä. Nimittäin kyllä vielä näin lähemmäs kolmekymppisenäkin se ajatus ensimmäisestä koulupäivästä ja uudessa paikassa yksin harhailusta vaan tuntuu aika jännittävältä.

Kai minä kohta alan olla valmis. Ja pelkän jännittämisen lisäksi saatan alkaa jopa jo odottaa innolla koulua ja opiskelua ja kaikkea uutta, mitä se tuo tullessaan. Nämä viimeiset kaksi viikkoa ajattelin kuitenkin vielä nauttia siitä, kun saa viettää rauhallisia aamuja ilman aikatauluja ja iltapäiviä ilman takaraivossa kummittelevia koulutöiden deadlineja. Tervetuloa vaan ruuhkavuodet.