Neljäs kerta toden sanoi
Vaati neljä yritystä päästä tähän, missä nyt olen.
1. Kevät 2008. Tästä kerroinkin jo edellisessä postauksessa. Hain sairaanhoitajaksi suoraan lukion jälkeen, mutta pääsykoepäivänä olin niin jännityksestä sekaisin, etten mennyt koko kokeisiin. Asia jota toisaalta kadun, mutta toisaalta en, sillä katsoessani nyt ajassa taaksepäin tajuan, etten silloin olisikaan edes ollut valmis ryhtymään tälle alalle.
2. Kevät 2015. Olin raskaana ja juuri muuttanut puolisoni kanssa silloisesta kotikaupungistamme takaisin minun lapsuudenkaupunkiini. Olin jättänyt kielten opinnot yliopistossa kesken ja päättänyt ryhtyä tavoittelemaan unelmaani hoitoalasta. En muista tarkalleen järjestystä, mutta kevään haussa laitoin hakupaperit kätilön, sairaanhoitajan sekä terveydenhoitajan koulutukseen. Sain kutsun pääsykokeisiin ja valmistauduin niihin jännityksellä, mutta suurella innolla. Kun pääsykoepäivä vihdoin tuli, olin minä olin sairaalassa synnyttämässä esikoistani, joka tuli maailmaan kolme viikkoa etuajassa. Kokeet jäivät siis taas kerran väliin, tällä kertaa sentään itsestäni riippumattomista syistä. Ja sillä hetkellä, pieni täydellinen käärö sylissäni, harmitti loppujen lopuksi kuitenkin aika vähän.
3. Kevät 2016. Lapseni lähestyi vuoden ikää ja päätin hakea uudelleen kouluun, syksyn hakua en ollut pienen ihanan vauvani kanssa osannut ajatellakaan. Viimeistään oman lapsen saamisen myötä haaveeni kätilön ammatista olivat vahvistuneet edelleen, ja niinpä laitoin ykkösvaihtoehdoksi kätilökoulutuksen, mutta hain myös terveyden- sekä sairaanhoitajaksi. Sitten edellisen haun käytäntö oli muuttunut niin, että ennen varsinaiseen pääsykokeeseen pääsyä oli ensin suoriuduttava soteli-esivalintakokeesta. Opiskelin (tylsää) materiaalia päättäväisesti ja sainkin kutsun myös varsinaiseen kokeeseen. Kokeessa oli ensin kirjallinen osuus, jonka jälkeen osa hakijoista pääsisi vielä psykologin haastatteluun. Kirjallinen osuus oli pitkä, intensiivinen ja haastava sisältäen mm. erilaisia luovuutta, ongelmanratkaisukykyä ja motivaatiota mittaavia kysymyksiä. Muistan, kuinka innostuneena ja itsevarmuutta puhkuen kokeisiin menin ja kuinka pettynyt sitten olin, kun en päässytkään haastatteluun. Ajattelin, että haastattelussa olisin toden teolla päässyt todistamaan, kuinka palavasti tätä haluan. Itkin varmaan viikon, mutta lopulta pystyin olla ihan onnellinen siitäkin, että saisin vielä viettää syksyn kotona lapseni kanssa.
4. Syksy 2016. Kevään pääsykokeet olivat (kaltaiselleni perfektionistille etenkin) valtava pettymys, joten päätin hakea taas syksyn hauissa uudelleen, sillä halu päästä opiskelemaan oli niin kova. Syksyn haussa oli vaihtoehtona ainoastaan sairaanhoitaja, joten hain ykkös- ja ainoana vaihtoehtona sinne. Jälleen opiskelin esivalintakokeisiin sen minkä kykenin – olin juuri tehnyt positiivisen raskaustestin. Oloni oli karmea enkä kerta kaikkiaan meinannut pysyä hereillä ennakkomateriaalia lukiessani. Onneksi pääsin kuitenkin myös niihin varsinaisiin pääsykokeisiin vaikka mietinkin lyllertäessäni paikalle hyvää vauhtia kasvavan mahani kanssa, että miten selviän kokeista a) oksentamatta sekä b) ravaamatta viiden minuutin välein vessassa. Sinä vuonna koe oli muuttunut niin, että se tehtiin kokonaan sähköisesti tietokoneilla eikä haastattelua ollut lainkaan. Kokeeseen kuului ainakin äidinkieltä, englantia, matematiikkaa sekä ongelmanratkaisukykyä ja motivaatiota mittaavia osioita. Haluaisin kertoa kokeista enemmänkin mutta tuntuu, etten muista niistä enää juuri mitään. Taisi jännittää kuitenkin aika paljon. Kokeesta jäi silloin ihan hyvä fiilis ja jäin odottelemaan tuloksia positiivisin mielin.
Ja lopulta tuli se viesti, missä kerrottiin: ”Onneksi olkoon! Sinut on hyväksytty opiskelemaan xx ammattikorkeakoulun Sairaanhoitaja (AMK) päivätoteukseen.” Se riemun määrä! Opiskeluni olisi ollut tarkoitus alkaa keväällä 2017, mutta äitiys- ja vanhempainvapaideni vuoksi olen lykännyt aloitusta tähän syksyyn 2018 saakka. Tuntuu ihan hassulta, että tie tähän on ollut niin pitkä ja nyt koulun alkuun ei olekaan enää kuin pari hassua kuukautta. Tuntuu vähän samalta kuin silloin, kun lähti ensimmäisen kerran opiskelemaan lukion jälkeen, yhtä jännittävältä.
Kuva: Pixabay