Onko äitiys pelkkää plussaa?

photo-1501886564641-e55a61b1f5da.jpg

Melko usein kerrottuani ystävilleni tai tuttavilleni kouluunpääsystäni, saan kuulla kuinka äitiydestä on sitten vain PELKKÄÄ hyötyä tulevissa opiskeluissani tai työelämässä. Äiti-status ylipäänsä kuulemma nähdään useimmiten vain plussana työmarkkinoilla, sillä äidit ovat muun muassa ahkeria ja tehokkaita moniosaajia, ja kukapa ei moisia ominaisuuksia arvostaisi työntekijää palkatessaan. Vaan onkohan näin? Minä en esimerkiksi aina voi allekirjoittaa itsessäni sitä, että äitiyden myötä olisin tullut välttämättä ahkerammaksi. Päin vastoin usein tuntuu siltä, että selvittyäni hektisestä päivästä lasten kanssa, haluan vain nauttia siitä vähäisestä vapaa-ajastani enkä edes katsoa tiskeihin tai muihin tylsiin asioihin päin. Välillä tunnen itseni ihan ultimaattisen laiskaksi kun nuo kaksi pientä ihmistä vie kaikki mehut enkä jaksa iltaisin tarttua edes kirjaan (vaan korkeintaan selaan somea tai katson Temppareita). Todella järkevää!

Mutta jos nyt ihan vakavasti puhutaan, niin uskon silti äitiydestä olevan tulevissa opinnoissani ja alan töissä myös paljon hyötyä. Äitiys on varmasti opettanut ja kasvattanut minuakin enemmän kuin vielä mikään muu tähän astisessa elämässäni. Aika usein jopa tuntuu siltä, että nuo kaksi alle metrin mittaista ihmisenalkua opettavat minua loppuviimein enemmän kuin minä heitä.

En kuvittele, että äitiys automaattisesti tekee ketään autuaaksi, mutta lasteni myötä itse esimerkiksi…

  • olen aiempaa itsevarmempi ja rohkeampi. Tiedän paremmin omat heikkouteni ja vahvuuteni, osaan hyväksyä ne ja toisaalta käyttää niitä hyödykseni. En enää esimerkiksi häpeä introverttiyttäni tai pidä sitä huonona ominaisuutena itsessäni. Tiedostan olevani perfektionisti, mutta koitan olla antamatta sille liikaa valtaa asioissa, joissa se ei todellakaan kannata. Ei, minun ei esimerkiksi tarvitse saada parhainta arvosanaa ihan joka ikisessä mahdollisessa aineessa, vaan voin ehkä keskittää voimavarani enemmän siihen, mikä on oikeasti olennaista.
  • olen varmasti myös aiempaa motivoituneempi. Tiedän mitä tahdon ja mihin pyrin sekä haluan selviytyä opinnoista ajallaan ja kunnialla. Aiemmissa opinnoissani olen ollut vähän haahuilija, mutta äitiyden (ja varmasti iänkin) myötä sellaiseen ei enää ole aikaa eikä kiinnostusta.
  • olen kärsivällisempi. Luulen, että tästä tulee olemaan hyötyä erityisesti sitten työelämässä ja potilaiden kohtaamisessa. Lisäksi siedän ja hallitsen paremmin kaaosta ja epäjärjestystä. Pystyn tehdä nopeita päätöksiä enkä stressaa jokaisesta pienestä asiasta turhaan.
  • uskon, että äitinä osaan hallita aikaani paremmin ja pystyn olemaan koulussa ollessani tehokkaampi. Tiedän, että opiskelujen myötä aikaa tulee olemaan paljon rajallisemmin käytössä, joten aiempiin opiskelutottumuksiini verraten aion nyt olla enemmän läsnä lähiopetuksessa (paitsi fyysisesti paikalla, niin myös sillä tavalla korvat ja aistit kuulolla) sekä tehdä mahdollisimman paljon töitä ja tehtäviä valmiiksi jo koulussa. Ehkä vihdoin ja viimein opin, ettei pidä jättää mitään viime tippaan vaan mieluummin olla aina vaikka askeleen edellä aikatauluista. 
  • erilaiset eritteet ovat arkipäivää eikä siitä nyt luultavasti ainakaan sairaanhoitajan työssä ole haittaa, että on jo tottunut vaihtamaan vaippoja, siivoamaan oksennuksia keskellä yötä ja paikkaamaan milloin mitäkin pientä tai suurempaa haaveria. Äitinä myös empatiakyky vahvistuu ja toisen ihmisen hoitaminen tuntuu entistä luontevammalta ja varmemmalta.

Aika näyttää, kuinka paljon ja millaisissa asioissa sitten oikeasti osaan ja pystyn hyödyntää äitiyttä tulevaisuudessa! En siltiusko, että lapsista olisi nyt vain ja ainoastaan hyötyä tulevissa opinnoissani: nuo kullanmurut kun sattuvat olemaan myös aikamoisia aika- ja energiasyöppöjä ja varmasti pääsisin monessa kohtaa helpommalla ilman heitä… Toisaalta, ei pidä myöskään ajatella että äitiys sinänsä olisi mikään meriitti työelämässä ja etteikö ihan yhtä hyviä ominaisuuksia voisi olla lapsettomallakin – toivottavasti äitiys omalla kohdallani tuo kuitenkin enemmän plussaa kuin miinusta opintoihin ja työelämään. Miten te koette, että äitiys tai vanhemmuus ylipäänsä on hyödyttänyt teitä töissä tai opiskeluissa?

Kuva: Unsplash

 

Perhe Vanhemmuus Opiskelu Työ

Neljäs kerta toden sanoi

notebook-3397136_1280.jpg

Vaati neljä yritystä päästä tähän, missä nyt olen.

1. Kevät 2008. Tästä kerroinkin jo edellisessä postauksessa. Hain sairaanhoitajaksi suoraan lukion jälkeen, mutta pääsykoepäivänä olin niin jännityksestä sekaisin, etten mennyt koko kokeisiin. Asia jota toisaalta kadun, mutta toisaalta en, sillä katsoessani nyt ajassa taaksepäin tajuan, etten silloin olisikaan edes ollut valmis ryhtymään tälle alalle.

2. Kevät 2015. Olin raskaana ja juuri muuttanut puolisoni kanssa silloisesta kotikaupungistamme takaisin minun lapsuudenkaupunkiini. Olin jättänyt kielten opinnot yliopistossa kesken ja päättänyt ryhtyä tavoittelemaan unelmaani hoitoalasta. En muista tarkalleen järjestystä, mutta kevään haussa laitoin hakupaperit kätilön, sairaanhoitajan sekä terveydenhoitajan koulutukseen. Sain kutsun pääsykokeisiin ja valmistauduin niihin jännityksellä, mutta suurella innolla. Kun pääsykoepäivä vihdoin tuli, olin minä olin sairaalassa synnyttämässä esikoistani, joka tuli maailmaan kolme viikkoa etuajassa. Kokeet jäivät siis taas kerran väliin, tällä kertaa sentään itsestäni riippumattomista syistä. Ja sillä hetkellä, pieni täydellinen käärö sylissäni, harmitti loppujen lopuksi kuitenkin aika vähän.

3. Kevät 2016. Lapseni lähestyi vuoden ikää ja päätin hakea uudelleen kouluun, syksyn hakua en ollut pienen ihanan vauvani kanssa osannut ajatellakaan. Viimeistään oman lapsen saamisen myötä haaveeni kätilön ammatista olivat vahvistuneet edelleen, ja niinpä laitoin ykkösvaihtoehdoksi kätilökoulutuksen, mutta hain myös terveyden- sekä sairaanhoitajaksi. Sitten edellisen haun käytäntö oli muuttunut niin, että ennen varsinaiseen pääsykokeeseen pääsyä oli ensin suoriuduttava soteli-esivalintakokeesta. Opiskelin (tylsää) materiaalia päättäväisesti ja sainkin kutsun myös varsinaiseen kokeeseen. Kokeessa oli ensin kirjallinen osuus, jonka jälkeen osa hakijoista pääsisi vielä psykologin haastatteluun.  Kirjallinen osuus oli pitkä, intensiivinen ja haastava sisältäen mm. erilaisia luovuutta, ongelmanratkaisukykyä ja motivaatiota mittaavia kysymyksiä. Muistan, kuinka innostuneena ja itsevarmuutta puhkuen kokeisiin menin ja kuinka pettynyt sitten olin, kun en päässytkään haastatteluun. Ajattelin, että haastattelussa olisin toden teolla päässyt todistamaan, kuinka palavasti tätä haluan. Itkin varmaan viikon, mutta lopulta pystyin olla ihan onnellinen siitäkin, että saisin vielä viettää syksyn kotona lapseni kanssa.

4. Syksy 2016. Kevään pääsykokeet olivat (kaltaiselleni perfektionistille etenkin) valtava pettymys, joten päätin hakea taas syksyn hauissa uudelleen, sillä halu päästä opiskelemaan oli niin kova. Syksyn haussa oli vaihtoehtona ainoastaan sairaanhoitaja, joten hain ykkös- ja ainoana vaihtoehtona sinne. Jälleen opiskelin esivalintakokeisiin sen minkä kykenin – olin juuri tehnyt positiivisen raskaustestin. Oloni oli karmea enkä kerta kaikkiaan meinannut pysyä hereillä ennakkomateriaalia lukiessani. Onneksi pääsin kuitenkin myös niihin varsinaisiin pääsykokeisiin vaikka mietinkin lyllertäessäni paikalle hyvää vauhtia kasvavan mahani kanssa, että miten selviän kokeista a) oksentamatta sekä b) ravaamatta viiden minuutin välein vessassa. Sinä vuonna koe oli muuttunut niin, että se tehtiin kokonaan sähköisesti tietokoneilla eikä haastattelua ollut lainkaan. Kokeeseen kuului ainakin äidinkieltä, englantia, matematiikkaa sekä ongelmanratkaisukykyä ja motivaatiota mittaavia osioita. Haluaisin kertoa kokeista enemmänkin mutta tuntuu, etten muista niistä enää juuri mitään. Taisi jännittää kuitenkin aika paljon. Kokeesta jäi silloin ihan hyvä fiilis ja jäin odottelemaan tuloksia positiivisin mielin. 

Ja lopulta tuli se viesti, missä kerrottiin: ”Onneksi olkoon! Sinut on hyväksytty opiskelemaan xx ammattikorkeakoulun Sairaanhoitaja (AMK) päivätoteukseen.” Se riemun määrä! Opiskeluni olisi ollut tarkoitus alkaa keväällä 2017, mutta äitiys- ja vanhempainvapaideni vuoksi olen lykännyt aloitusta tähän syksyyn 2018 saakka. Tuntuu ihan hassulta, että tie tähän on ollut niin pitkä ja nyt koulun alkuun ei olekaan enää kuin pari hassua kuukautta. Tuntuu vähän samalta kuin silloin, kun lähti ensimmäisen kerran opiskelemaan lukion jälkeen, yhtä jännittävältä.

Follow my blog with Bloglovin

Kuva: Pixabay

Työ ja raha Opiskelu