Kalaton meri…

…tai siltä se ainakin tuntuu. Kyllä meressä kaloja riittää. Tai ainakin jotenkin näin minulle kerrottiin, kun erosin pitkästä parisuhteesta puolitoista vuotta sitten. Siinä puolessatoista vuodessa olen tajunnut tulleeni vanhaksi. Ja lihavaksi. Ja ru… no, ei rumaksi varmaan tulla, mutta sellaiseksi alkaa itsensä tuntea, kun päät eivät käänny enää entiseen malliin. 

Mulla on joku sairaalloinen pakkomielle, suorastaan missio, tavata joku kiva naapurinpoika sellaisella tavalla, että siitä ensitapaamisesta kehtaa myös puhua. Eli känniset baarikärpäset eivät ihan ole mun juttu, varsinkin kun tuo opiskelijabudjettikaan ei anna juuri myöden ravata niissä baareissa ihan joka viikonloppu. Seuraakaan siihen tarkoitukseen ei tällä hetkellä kyllä ole, koska vanha kaveripiiri on sopivasti juuri päättänyt ruveta pariutumaan ja lisääntymään siinä määrin, ettei sen ainoan sinkkuystävän baarisekoilu kiinnosta. Sinkkuelämää ei ole enää muodissa. Tutit ja kakkavaipat ilmeisesti ovat, mutta kun sitä omaa pikku kuolapetteriä ei edellisestä parisuhteesta maagisesti siinnyt, ei puhuttavaa juuri riitä.

Useimmiten kuuntelen kyllä muita sujuvasti, ja onnistun olemaan yökkäilemättä kakan väriä, hajua ja koostumusta puiville keskusteluille, mutta kun keskustelu kääntyy minuun ja omaan kakkavaipattomuuteeni, ketään ei tunnu kiinnostavan. Jee. 

En ole koskaan ollut kiinnostunut deittipalveluista, joten ne ovat täysin poissa laskuista, mutta Tinderillä on tullut leikittyä. Nimenomaan leikittyä. Yhtäkään tuskaisen kiusallista tinderdeittiä en ole vielä joutunut käymään läpi. Ei ole käynyt edes lähellä.

Ehkä epäluuloisuuteni vieraita miehiä kohtaan perustuu teiniaikojeni rumatyttö-traumoihin ja kamaliin sokkotreffiviritelmiin. Tai ehkä olen vain epäluuloinen. 

Tinderissä olen supernirso, kelpuutan vain sopivasti hyvännäköisiä (ei liian hyvännäköisiä, mutta en rumiakaan), raamikkaita miehiä. Luulen tämän johtuvan omasta ulkonäköön liittyvästä epävarmuudestani, sekä toiveesta saada olla pikkuruinen ison miehen rinnalla. Matcheja tulee, mutta jokin noissa tinder-lieroissa vain mättää. Joko ne eivät tajua edetä asiassa säästä pidemmälle, tai jos tajuavat, niin joko aivan liian aikaisin, tai vaihtoehtoisesti niin limaisella, setämäisellä tavalla, että ällöttää. 

Tänäänkin minua lähestyi Tinderissä ihan mukiinmenevän näköinen tyyppi, vaikutti jopa ihan herttaiselta. Oli vaan niin herttainen, että en jaksanut keskittyä keskusteluun säätilan jahkaamista pidemmälle. 

Ongelma taitaa olla siinä, että haluan tutun miehen, mutta en jaksa tutustua miehiin. Hienoa. Diagnoosi valmis. 

Meri on siis osaltani kalaton. 

Suhteet Oma elämä Rakkaus