Risotto

Risotto. Ruoka jonka valmistamista moni karsastaa ihan turhaan! Paketista risottoriisiä valmistaa sinkkutalous monta ruokaa ja variaatiota löytyy paljon. Tämä resepti on juusto-herkkusienirisototolle, mutta kokeile myös kasvisrisottoa, vuohenjuustorisottoa tai parsakauden saapuessa ihanaa parsarisottoa!

Tästä reseptistä saat noin 2-3 annosta. Valmistusaika puolisen tuntia.

3dl risottoriisiä (esim. Risella)
Kasvis- tai kanaliemikuution
5-6 herkkusientä
N. 1dl juustoraastetta maun mukaan, edullisemmat käy hienosti, raasta olemassaolevasta tai panosta parmesaniin!
Yksi pieni sipuli
Voita tai margariinia n. 1-2rkl
Mausteita: valkosipuli, mustapippuri, persilja, suola

Ainesten hinta noin 5e + mausteet, vähemmän jos aineksia jo löytyy kaapista!

Valmistus:

Tarkista risoton valmistusohje paketista. Itse valmistan risoton näin :

Keitä kattilassa noin puoli litraa vettä ja sulata sinne liemikuutio. Laita paistinpannu liedelle ja putsaa ja paloittele sienet sekä sipuli. Lisää voita tai margariinia paistamista varten ja sitten sipuli ja sienet. Ripsauta hieman suolaa ja kuullota hetki. Siirrä sivuun esimerkiksi kulhoon odottamaan.

Lisää pannu liedelle taas ja laita hieman voita tai margariinia paistamista varten. mittaa ohjeen mukaan sopiva määrä riisiä pannulle (laitan itse yleensä n. 3dl). Kuullota riisiä pieni hetki kunnes se on hieman läpikuultavaa. Aloita sitten kaatamalla puolet liemestä pannulle ja sekoita hyvin. Kiehuta hiljalleen matalalla lämmöllä riisiä ja sekoittele, varoen ettei se kuivu ja pala. Kun neste alkaa imeytymään riisiin, lisää sitä aina uudestaan, kunnes riisi on kiehunut noin 20min ja sekoittele välissä. Lisää sitten seokseen mukaan sienet ja sipuli, juustoraaste sekä mausteita. Lisää myös loput liemestä. Anna kypsyä hetken miedolla lämmöllä, noin 5-10min.

Pidän itse pehmeästä riisistä, mutta maistele sen koostumusta välillä, jos pidät al dentestä, ota pois siinä vaiheessa. Muutoin kiehuttele sekoitellen kunnes on sopivan kypsää.

Nauti! Ja pakasta esimerkiksi loput annokset.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *