Mieli matkustaa
Päivät ne vaan sataa ja tuulee menemään, etenkin niinä päivinä, kun kiitää päikyn, koulun ja duunin välillä. Niissä väleissä kun fillaroi tai istuu ratikassa tai lähijunassa, mieli matkustaa.
Päätin jo lukiossa, että minähän en tänne jää. No, jäin kuitenkin, mutta ainakin olen saanut monta mahdollisuutta kokeilla elämää muuallakin, opiskella ja työskennellä . Ja tietenkin lomailla, ja loman tarpeessa tässä nytkin kyllä tuntee olevansa.
Tyllerön kanssa on matkustettu sen verran että nämä Itämeren rantojen perinteisimmät kohteet on testattu. Ja toistaiseksi hänestä on paljastunut ihan mallikelpoinen pikku matkustaja, mm. kolmen ruokalajin illallisen ajan tylleröinen jaksoi kivasti istua syöttötuolissa, tosin yökkärissä, mutta pääasia on tietenkin se, että äiti sai syödä kutakuinkin rauhassa. Itse sen sijaan mietin ravintolan suhtautumista, mutta koska siellä oli syöttötuoleja saatavilla, niin mitäpä tuosta. Ja jotenkin tuntuu, että missä muualla tahansa kuin Suomessa lapsiin suhtaudutaan hiukan suopeammin.
Joo-o. Mutta nyt jos koskaan tekisi mieli pakata laukku ja lähteä yksin pariksi päiväksi Barcelonaan.
Eikä nyt pidä ymmärtää väärin, matkuta mielelläni seurassa, perheen ja kavereiden kanssa. Niiltä reissuilta jää parhaimmat muistot, koska ne voi jakaa sitten myöhemminkin. Mutta yksin reissaamisessa on sitä jotakin. Se tunne, kun yksin lentokentällä juo kahvia selaillen lehteä ja vilkuillen ohikulkevia ihmisiä, siinä on jotain ihan kummallisen hurmaavaa. Kauhean vaikea selittää, sellainen ohikiitävä olemassaolemisen tunne.
Olisin yötä Astoriassa tai Orientessa. Kävelisin Passeig de Gràciaa vähintäänkin ikkunaostoksilla, kävisin syömässä churroja Santa Annassa ja ostoksilla vähintäänkin Nice Thingsissa (etenkin Girona-kadun outletissa). Tuskin voisin välttää Zaraa, Mangoa tai misakoakaan, vaikka niitä kaikkia löytyy tietenkin täältäkin. Syömään menisin Bubóon, missä tapakset ovat aivan omaa luokkaansa. Ja tällä kertaa olisin sen verran kaukaa viisas, että menisin ajoissa Xampanyetiin, missä on aina kamala tungos. Ja kun jalkoja oikein pakottaisi, menisin siihen mahtavaan viinibaariin Santa María del Marin kupeessa, jonka nimeä en juuri tähän hätään muista, cavan ja tapakset kylläkin.
Ja enempää en varmaan muutamassa päivässä ehtisikään (onneksi Barcelonan metro toimii hyvin). Luultavasti Maremagnumille kävelisin illalla, olemaan jälleen yksin ihmisten keskellä ja nuuskimaan välimerta. Harmittelisin, kun en ehtisi käydä katsomassa, mihin asti Sagrada Familiaa on onnistuttu nyt rakentamaan. Huolimatta siitä että La Pedreran katolla istumiseen ei varmaan väsy koskaan, nyt kun aika olisi niin rajoitettu, kävisin ehkä Casa Batllóssa, kas kun siellä ei sitten jostain syystä ole ennen tullut käytyä.
Sitten surkuttelisin, etten ehtisi käydä ajelemassa telefericillä Montjüicilla tai ihastelemassa maisemia Tibitabolla, tai käydä istuskelemassa muuten vaan vaikka kirjan kanssa Ciutadellan puistossa.
Matkalaukku täyttyisi varmasti espanjalaisilla kengillä ja lastenvaatteilla, kahvilla ja cavapullolla, oliiviöljyllä ja kirjoilla.
Ja viimeistään sitten pitäisi jo varmaan tulla takaisin.
Kukkia Montjüicin kyljessä.