Sisäistä keskustelua
Kävimme eilen häissä koko perheen voimalla. Nimenomaan voimalla, koska pienin voimaili kovasti ja me isot perässä. Muistelin tässä miten lapsettomana sitä luuli yhtä sun toista siitä, miten lapsi kulkee (helposti) mukana juhlissa ja mitä kaikkea sitä onkaan ajatellut ja suustaan päästänyt aiheesta.
Seuraavaksi vanhan lapsettoman minäni ja nykyisen minäni keskustelua aiheesta:
VM: – Mikseivät ne ole ikinä ajoissa? Kun lähtee ajoissa, niin on ajoissa.
NM: – No koska juhlien alku ajoittuu juuri keskelle lapsen päiväunia, eikä sitä oikein viitsi väkisin herättää, koska juhlimisesta ei sitten tule mitään. Ja koska lapsi on pakko ennen lähtöä pukea, syöttää ja vessattaa ja koska siinä menee aikaa.
VM: – No eikö ne nyt mistään saaneet lapsenvahtia?
NM: – No ei saatu. Lähimmät, joita verisukulaisuuden perusteella voi lapsenvahdiksi velvoittaa, asuvat 166 km meiltä, ja koska heilläkin on elämä, pitäisi heidät bookata melko aikaisin. Joten jos he eivät pääse, he eivät pääse. Työttömän kesän jälkeen meillä myöskään ole kertakaikkiaan varaa sekä häälahjaan että kuuden tunnin lapsenvahtiin.
VM: – Miten se äiti on noin väsyneen näköinen. Ihokin ihan harmaa. Olisi nyt edes vähän yrittänyt…
NM: Kuule kun se äiti ON väsynyt valvottuaan taas keskellä yötä lapsen kanssa etsien monstereita sängyn alta.
VM: – Eikö ne nyt saa sitä lasta istumaan hetkeäkään paikoillaan?
NM: Itseasiassa ei. Lapsi on lähes 2 vuotta vanha, melko voimakastahtoinen ja halutessaan myös kovaääninen. Että jollet välitä katsella painiottelua, niin ei, meidän on vaan pakko juosta perässä.
VM: – Hihhih, onpas se lapsi hauska kun se vaan rohkeasti vaeltelee täällä yksinään
NM: -Joo kiitos et millään viitsisi napata sitä kiinni kun näet sen tähtäävän autotielle?
VM: – No joko niiden on pakko lähteä? Kyllähän se lapsi olisi täällä mukana pärjännyt, eihän se mitään itkenyt eikä muutakaan.
NM: – Itseasiassa kyllä on pakko lähteä, se lapsi pitää viedä nukkumaan, koska niin kauan kun ympärillä on ihmisiä, se ei vaan nuku, vaikka kärrytkin olisi mukana. Sen lisäksi lukuisien nautittujen maljojen aiheuttama äänennousu alkaa silminnähden pelottaa lasta.
VM: – Onpas niistä lapsen myötä tullut tylsiä ja väsyneitä.
NM: – Näin on.
No nytpä tiedän. Ja sitäpaitsi, kyllähän meillä oli mukavaakin vaikka emme juuri samaan aikaan pitopöydässä istuneetkaan. Ja koska paikalla oli muitakin lapsellisia, onnistuimme vähän vuorottelemaan vahtinakkia. Sen verran nostan kuitenkin omaa häntääni, että aika monissa juhlatilaisuuksissa entinen minäni leikitti lapsia puoli iltaa niin, että (aikaisin) kotiin lähti melko väsähtyneitä lapsivieraita, joiden vanhemmat olivat saaneet syödä edes jotakin.