Ei palloa lapselle, eikä mitään kenellekään muutenkaan
Piti naputella sellainen oikein perjantaimainen postaus hedelmätarjottimineen, suklaapatukoineen ja puolihuolimattominen suosituksineen sekä mukavoivottelua Hulluilla Päivillä shoppailun osalta.
No nyt käy toisin, kun koko some on sekaisin Stockan vartijan vietyä ilmapallon 2-vuotiaalta.
Minä en ole erityinen jeesustelun ystävä, enkä oikein jaksa syttyä näihin ”vääryys, boikottiiin”-juttuihin. Mutta ihan totta, Stocka, se oli ilmapallo! Ja tästä sitten saikin alkunsa pitkä ajatusketju päässäni, jonka lopputulokseksi sain jälleen kerran, ettei tämä maa ole järin lapsiystävällinen. Ja että osa hmisistä tuntuu välillä olevan täysin vaikka itsekritiikin häivää.
Ensiksikin tämä ikuinen syyllisen etsiminen. Itselläni on lähes perverssi tapa välillä viihdyttää itseäni lukemalla ihmisten vaahtoamista VR:n facebook -sivuilla. Tämä tapa juontaa juurensa ajalta, jolloin jouduin käyttämään VR:n kaukojunaliikennettä joka viikko vähintään kaksi kertaa, ja jolloin joka viikko oltiin myös nämä kerrat myöhässä. Ihmisten raivo kohdistuu organisaation nimeltä VR, kasvottomaan kokonaisuuteen, ja joskus harvoin myös kasvottomiin asiakaspalvelijoihin jossain pitkien piuhojen toisessa päässä. On niinkutsuttu yleinen syyllinen.
Ongelmallisemmaksi homma menee tässä, kun aletaan yksilöimään, kenen vika. Oliko se ilmapallon antanut myyjä, vai ehkä infon kiukkuinen täti vai sittenkin se vartija, joka pallon dramaattisesti otti haltuunsa? Tämä valkeni itselleni taas jälleen uudesta näkökulmasta kun mieleeni palasi muutama kokemus monikansallisessa työporukassa työskentelemisestä. Miten kovasti siinä kun rapatessa tietenkin aina vähän roiskuikin kaipasi, että joku olisi joskus sanonut, ”sorry, mokasin, se olin mä”. Ja toisaalta, miten järkevää ja mukavaa oli, kun syyllisen etsimisen sijasta keskityttiin korjaamaan koko porukka tapahtunutta mokaa niin että normaalitila palautuisi mahdollisimman pian.
Ja tästä päästään sitten tähän ” se noudatti vaan ohjeita” ja ” ei niitä saa antaa, kun sitten ei kaikki saa” -kommentteihin. Tunnettu faktahan on, että toisen ihmisen saa vaikka vapauttaa hengestään, kun ”noudattaa vain ohjeita”. Ihan totta, missä me oikein ollaan? Siellä suorastaan myyttisessä Pohjois-Koreassako? Ja anna mun kaikki kestää tätä kateellisten tonttia. Kadehtia lapselta palloa. Tarvitseeko tätä avata enempää?
Minä en ole mikään kansalaistottelemattomuuteen kannustaja, päin vastoin, koen kansankynttilän korventavan liekin lämmittävän päätäni suorastaan turhankin usein. Mutta joskus, ei vaan todella usein mieleeni juolahtaa, että olisikohan joskus vähän järkevämpää lyödä muutama leima vähemmän, mennä siitä mistä aita on matalin ja kertakaikkiaan vaan hoitaa hommat sujuvammin, ehkä jossain toimintojen harmaalla alueella, mutta tämäkin vaatii taas tilannetajua. Niinkuin olisi vaatinut ilmapallon vieminen 2-vuotiaaltakin. On eri asia vaatia sääntöjä noudatettavaksi tilanteessa, jossa on vaikkapa ihmishenkiä vaarassa. Tässä nimenomaisessa tapauksessa ymmärtääkseni asia ei näin ollut. Mutta kun ne säännöt.
Viimeisenä paikalle hyökkäävät vielä ne, joiden mielestä lapsia ei ylipäänsä pitäisi tuoda Helsingin keskustaan, ei ainakaan raitiovaunuilla eikä nyt ainakaan herranjestas sentään Stockmannille Hulluille Päiville, koska siellä kärrykansalaiset vain tukkivat tiet ja lapset huutavat lapsettomien korviin ja sietäisivät muutenkin olla kotona mustissa laatikoissa vaan kasvamassa aikuisiksi, nuo riivatun kakarat.
Ei ihme, että Suomessa lasten ja nuorten masennus, ahdistus ja käytöshäiriöt ovat lisääntyneet. Kysymys ei ole ilmapalloista vaan asenteista. Kun ei saa kuulua, mutta vielä mieluummin pitäisi olla vielä näkymätönkin.
Enkä tiedä, kuka keksi ilmapallot ja mihin tarkoitukseen, mutta en usko, että meni kauaakaan aikaa ennekuin oivallettiin, että ne ilahduttavat nimenomaan lapsia.
Mepäs oltiin ennen tätä ilmapallogatea Hulliksilla, ihan koko perhe! Tosin ilman kärryjä ja aika vähän me meteliäkin pidettiin. Alunperin olin siis ajatellut, että olisin kirjoittanu tähän, miten kivasti kohtuuhintaista tarjontaa sieltä leikki-ikäiselle löytyy, mutta tässä vieläkin näistä aatoksistani lamaantuneena tyydyn vain laittamaan kuvan meidän tyylikkäästä shoppailu-lookista:
Huomatkaa tylleröisen ympäristöön matchaavat leggarit. Ja tietty ”äiti anna minä kantaa ite”.