Jokavuotinen talvivaatejahti
Näin alennusmyyntien aikaan itse kehittämäni taaperon talvivaateahdistus saa taas aikaan sen, että laukkaan alennusmyynneistä toiseen ja kauhistelen hintoja, hypistelen ja rypistelen kankaita, ihmettelen vesipilareita ja martindaleja, luen valmistusmateriaaleista, syynään pesuohjetta ja hihitän, kun yksi hinnakkaimmista lastenvaatemerkeistä on nimeltään jotain, joka luo mielleyhtymän ennemmin Ron Jeremyyn kuin toppapukuihin.
Ahdistuksen sai alunperin aikaan se onneton myöhäisherännäisyyteni kurahaalarien osalta ja jouduin ostamaan tylleröiselle melko vaaleanpunaisenpinkinvioletinliilankukertavan syyshaalarin (aivan oikein, vältin tässä ihan tietoisesti sanaa välikausi). Sen jälkeen olen tarkasti seurannut lastevaateliikemyyjän ohjetta ostaa ulkovaatteet aina vähintään puolta vuotta, jopa vuotta aikaisemmin kuin aiottu käyttöhetki.
Tässä voi nyt sitten ihmetellä, että miten kummassa se onnistuu. Näin pienellä se on toistaiseksi onnistunut täydellisesti. Tiedä sitten, mitä tapahtuu, kun lapsi kasvaa, mutta toistaiseksi nämä nappulan kaksi päiväkotitalvea ovat menneet hyvissä, reiluilla alennuksilla ostetuilla talvivaatteilla.
Toissapäivänä tylleröisen mummo oli meillä lapsenvahtina, ja jäin koulun jälkeen keskustaan alennusmyyntien kiertoradalle. Itselleni olisin löytänyt mm. kolmet kengät (en ostanut, kun en tarvitse) ja pari mekkoa (no niistä toisen vähän ehkä teoriassa ainakin tarvitsisin), mutta kunnon äiti hassaa muutamat rahansa tietenkin, mihinkäs muuhun kun lapsen talvivarusteisiin.
Meillä ei valitettavasti ole ketään tuttua, jolta perisimme vaatteita niin, että varmasti tietäisin, miten niitä on kohdeltu. Vaikka käytetyissä vaatteissa harvoin mitään vikaa onkaan, tekninen vaate on sellainen, mitä en halua ostaa käytettynä, jos en tiedä kuka sitä on huoltanut ja miten. Yllättävän monessa lasten talvivaatteessa on mm. merkintä joka kieltää kuivauskaapissa tai -rummussa kuivaamisen. Monessa kielletään myös pistämästä patterin päälle. Ja kun kerran olen nähnyt tekstiilin ”sisälle”, miltä näyttää lämpövaikutuksesta irronnut suojakalvo, millaista purua tulee polyuretaanilaminoinnista kun se saa tarpeeksi kovaa (mutta lapselle ja pesukoneelle normaalia) käyttöä osakseen ja miten heikko repeämislujuus on joillain ohuemmilla (näennäisesti ainakin mukavamman tuntuisilla) ulkoilukankailla on, en vaan jotenkin luota siihen, että vaatteita olisi huollettu, no suoraan sanottuna niin vaikeasti ( kyllä mä nakkaan rukkaset patterille kuivumaan ja mielelläni myllytän haalarin kuivausrummussa, jos se vain suinkin on sallittua) kuin pesuohjelappusen mukaan pitäisi.
Ainahan pesuohjemerkinnät ei päde, esim. puuvillaa voi kyllä pestä 60 asteessa, mutta tekninen materiaali on vähän eri asia. Koska sen kerran kun suojakalvo esimerkiksi on irronnut, niin se oli sitten siinä, se ei enää ainakaan pidä mitään vesipilareita pystyssä. Tosin harvempi lapsi kai makaa minkään vesipilarin aiheuttaman paineen alla päiväkodin pihassa, eiköhän se ole se pihan ainokainen lätäkkö joka on paineessa kun jokainen kynnelle kykenevä pikkuihminen makaa siinä lätäkössä…
Ja olisinhan se optimaalisen ihanaa, jos se ulkovaate miellyttäisi omaakin silmää. En olisi ikinä uskonut, että nyt itsekin olen äiti, jonka mielestä on melko herttaisen yhdentekevää, minkä näköisessä suoja-asussa kersnaakkeli päiväkodissa kiitää, kunhan on lämmin ja saumat pitää. No mutta tässä sitä nyt ollaan. Onneksi tuo kuvassa oleva yhdistelmä nyt sentään on aika kivan näköinen eikös vaan? Ja hintaa tekniselle takille, housuille ja lätsälle tuli tämän Helsingin alehaukan metsästyksen jälkeen ainoastaan 48€. Hyvä minä!
Voi ei. Menin tekemään sen taas. Turkoosi setti. Poikaväri. Lapsi traumatisoituu takuulla.
Nuo ostettuani kävin vielä Zaran lastenosastolla ihastelemassa ja ihmettelemässä, miksi en osta kaikkia lapseni vaatteita sieltä. Sitten tulin ulos Aleksille ja tajusin. Juuri siksi. -16 astetta.