Ystävänpäivän kunniaksi: hikeentymisen anatomia

Muutama päivä sitten juttelin yhden kurssikaverin kanssa palautteen antamisesta ja saamisesta noin yleisellä tasolla, ja siitä, miten tietyissä yhteyksissä ihmiset ottavat asiat aivan liian henkilökohtaisesti silloinkin, kun mitään henkilökohtaista ei oikeastaan ole. Hihittelimme sille, miten ihmiset keräävät itsensä täyteen pyhää vihaa ja räjähtelevät sitten toistensa silmille suurin piirtein pölyhiukkasen kokoisesta asiasta, mielellään tietenkin vielä aika monella väärinymmärryksillä höystettynä.

Heitimme iloiset heipat sen jälkeen kun olimme vielä hetken hymistelleet ja vannoneet, että mehän emme sitten pienistä välitä.

Sitten tulin kotiin, luin Tommi K:n kirjoituksen koskien ranskalaislapsien syömätapoja. Ja phhiiiiii alkoi pannu kiehua. Siis mitä?!? Ettäkö kaikkien pitäisi onnistua kerran päivässä istumaan samaan aikaan ruokapöytään, muuten kaikki menee hunningolle? Koska meillähän tämä ei siis onnistu, koska oman työni takia en välttämättä edes näe lastani hereillä kahtena päivänä viikossa. Ja voi hyvä elämä, ranskiksetko ne nyt määrävät, miten kuppia käännetään kun sieltä soppaa ryystetään! Hyssykkäiset, tuhinaa, epäuskoa, tulistumista sekoitettuna huonoon omaantuntoon ja omanarvontuntoon. Siinähän arvostellaan meitä!

Kiehautin soppani siis kaikista klassikokiehumisaineista: 

• En lukenut tekstiä kokonaan, vaan silmäilin. Keskityin ainoastaan niihin osiin, mitkä omaan silmääni sattuivat
• Kasasin kattilaan hyvät ylemmyydentuntoiset ennakko-oletukset jo otsikosta: jaa-a pari trendikästä perhekirjaa luvussa, just just. 
• Keskityin vain ja ainoastaan yhteen asiaan, jonka irroittelin kontekstista ja hämmensin sen omaan liemeeni. 
• Latasin itseni täyteen tunnetta, ilman järjen hiventä ja käänsin koko jutun henkilökohtaiseksi. 

Ja tässä vaiheessa alkoi onneksi naurattaa. Pakko kyllä nyt omaa häntäänsä tässä heilutella siitä hyvästä, että en aivan kokonaan ole hukannut taitoa nauraa itselleni.

Ja kun sitten hihitykseltäni olin selvinnut siitä, että kyllä, myös minussa voi asua kreisi hullu, joka päättää lukea tekstiä aivan järjettömästä vinkkelistä, luin koko tekstin ja siitä seuranneen hyvän keskustelun. 

Sisälläni lymyilevän kreisin hullun reinkarnaatio. (Oikeasti hieno dino- ööö? -juttu Luonnontieteellisestä museosta)

Some-käytös on ilmiönä vastuttamattoman mielenkiintoinen. Mikä saa ihmiset kommentoimaan ventovieraan tekstiä sellaisesta vinkkelistä ja/tai sellaisella tunteen palolla että voi ihme, jos aihe on selvästi kommentoijalle epämieluisa? Tai kirjoittamaan kommentin tai 16 kommenttia, joiden tarkoitus ei ole muuta kuin mennä asiattomasti henkilökohtaisuuksiin? Uskon taas päässeeni hieman lähemmäksi homo sententiaa kuin mitä aikaisemmin. 

Kriittiset, asianpohjaiset keskustelut, jossa asiat keskustelevat, ehkä jopa riitelevät, mutta ihmiset eivät, ovat mielestäni yksi ihmiselon hienoimpia asioita. Ja laatuvalitus, sehän se on argumentoinnin suola sekä pippuri. Sen sijaan ammattimainen mielensäpahoittaminen juurikin tuossa aikaisemmin mainitsemien sopankiehautusaineksien pohjalta  ja siitä melskaaminen on aika turhaa.

Ja tähän loppuun pieni testi. Kerron seuraavaksi oman (valikoidun ja rajatun) kokemukseni kolmen kesän perusteella siitä, millainen kuva itselleni on ranskalaislasten (tai oikeastaan nuorten) käytöksestä muodostunut. Sen jälkeen lukijan pitää miettiä, kiehuuko vai ei, ja jos kiehuu (niinkuin ehkä on vähän tarkoitustkin, hehheh,) niin miksi.

Ranskalaisnuoret ovat mielestäni lapsellista ja rasittavaa sakkia. Näyttävät kilttiä naamaa päällepäin, mutta kun selkänsä kääntävät, alkaa 15-vuotialla parivuotiaan uhma. Rikkaiden kersat lesoilevat rahoillaan, ja samalla varastelevat muiden tavaroita, eivätkä ymmärrä, että siitä voi toden totta joku pahoittaa mielensä. Kun koitat puuttua tilanteeseen, on vastaus ”ei me sua totella kun sä et puhu ranskaa, buahhahahaaaa”. Toisaalta, kun pieni kivi menee kenkään tai kynsi katkeaa, ollaan heti parkumassa ambulanssin perään. Alkoholia juodaan niin että joka paikka on täynnä oksennusta, vaikka ikää ei ole edes siihen, mitä laki Ranskassa edellyttää. Väsyttäviä, ulkokultaisia ja huonokäytöksisiä lapsellisia pentuja.

Terveiset provolandiasta.