Mitä vanhat väsyneet silmäni näkevätkään eli suositteluinnostus

Tämä päivä lähti huonosti liikkeelle. Ennen aamukahdeksaa olemme siippani kanssa keittäneet kasaan oikein muhevan riidan perheiden klassikkoaineksesta eli rahankäytöstä. Töissä kaikki mukulat tuntuvat hyppivän silmille ja seinille. Korvat tuntuu räjähtävän. Yhdestä monimutkaisesta työasiasta alkaa paljastua jo lähes farssimaisia piirteitä, ja jollei asia itkettäisi, niin mylvisin naurusta. Päivä on poikkeuksellisen pitkä, ajan töistä suoraan toiseen ja seison kolme varttia kolmoskehän ruuhkassa kytkimen päällä. 

Kun vihdoin pääsen yhdeksän jälkeen kotiin, täräytän takapuoleni sohvaan ja ajattelen katsovani Areenasta tämän päivän jakson Gran Hotelia. Ensin mietin vaan ihan nopsasti vilkaisevani Lilyä.

Ja kyllä kannatti. Tämänkin päivän ongelmat häipyivät mielestäni kuin höyryävä hengitys marraskuiseen iltaan.