Viikon paras päivä on tietenkin perjantai

 

Olipa kerran perjantai, jolloin aamulla sai iloita siitä, että oma auto oli kamalasta kelistä huolimatta pysynyt tiellä ja se penkkaan törmänyt oli itseään huomattavasti paremmilla hermoilla varustettu kollega. Se sellainen perjantai, jolloin töissä saa huhkia hiki hatussa, töitä tehdään hartiavoimin myös ruokalassa ja jolloin sen ainoan kerran kun elämässään on tankkaamassa ABC:lla huomaa ääskorttinsa olevan puolisonsa lompakossa.

Kotiin päästessä päässä jyskyttää kiire-kiire-kiire ja missä ovat kaikki ehjät sukkahousut. Äkkiä-äkkiä-äkkiä tavarat kasaan, laukku olalle, toinen toiselle, patja käteen ja käääk, ehditäänköhän me ikinä perille.

Wrooooom, Iksu kurvaa kotikulmaan, äkkiä kyytiin, äkkiä kaasua pian-pian-pian.

Taika alkaa vaikuttaa jo auton kyydissä. Hyvät ihmiset, käykää kahvilla ja kaupassa Hämeenlinnassa! Mistä ihmeestä ne kaikki ystävälliset ihmiset sinne ovat päätyneet? Paras Alko on sellainen, josta saa alkoholittomankin kuoharin hyvien suositusten saattelemana, muista juhlajuomista nyt puhumattakaan. Kahvilan myyjän kantaessa pöytään ekstrasuklaakonvehteja, koska unohti laittaa kahvimme take-away -kuppeihin, olen valmis liikutuksen kyyneliin.

Kun pääsemme perille, tapahtuu jotain. Panta pään ympärillä hellittää, niska rentoutuu, yhtäkkiä ei olekaan ollut pitkää työpäivää, vaan edessä onkin pitkä yö täynnä ruokaa, juomaa ja huippuseuraa.

Ruoka on herkullista, onhan sitä olleet tekemässä ihan parhaat kokit. Nenä gewürztraminer-lasissa nuuskitaan kesää ja nurmikkoa, keskustellaan pehmopornoklassikoista kirjallisuudessa, nauretaan päät irti, avataan ystävänpäiväpaketteja, ihaillaan masuja ja asuja.

Kun silmät painuvat kiinni, hymyilen.

Aamulla keittiön lattialta (juu siinä oli kyllä se patjakin välissä) kömpiessäni nyökkään laimeasti kreivi krapulalle, joka ymmärtääkin poistua nopeasti takavasemmalle. Katselen ympärilleni ja hymyilen edelleen, sillä kaikella rakkaudella, lapseni, joskus on paljon kivampaa herätä rauhassa.

Pää saattaa jomottaa, mutta mieli on kevyt. Pöytään kannetaan juustoja, hedelmiä, croissantteja, vohveleita ja vaikka mitä. Mielessä välähtää, että vaikka ihminen useimmiten tajuaa miten hyvin hänellä oikeastaan asiat ovat vasta kun asiat ovat huonosti, se toimii myös toisin päin. Että miten huonosti asiat ovat olleet ja miten hyvin ne voisivat olla. Miten kiristämisen sijasta voisinkin hymyillä. Miten asiat ovat niin paljon paremmin, kun aamiaiseksi on vohveleita.

Muistan, kun Tanskassa työskenneltyäni tulin takaisin Suomeen ja moni kommentoi että ”sä hymyilet ihan jatkuvasti”. Hei ihanat tyypit, te ootte mun henkinen Kööpenhaminani: mä täällä vaan hymyilen!

Lisää tunnelmia phocahispidan, Rosannan, Emmin, Iksun ja Sillypääntsin tonteilla. Klikkaa ja hymyile!

Kuva: Sillypäänts