Kumpi vai kampi

Huhhuh. Kyllä ottaa voimille tämä opiskelun… öööö… haastavuus? 

Entisen opinahjoni kohta purettavan rakennuksen pihaseinämään oli joku taiteillut näinkin hienosti

Olen kasvanut kiinni näppikseen, ja siksi vain naputtelen ja naputtelen, vaikka sisältö on loppunut jo ehkä siinä klo 13.30 aikaan. Jonka jälkeen olen vielä kirjoittanut sivukaupalla tekstiä, josta joskus lähifutuurissa annetaan arvosana. Kääk.

Muinaisina opiskeluaikoinani, kun yöt kuluivat lähinnä dokaillessa tai muissa opiskelijariennoissa ja kesät tiukasti duunissa, mietin, onko työnteko rankempaa kuin opiskelu vai päinvastoin. 

Olen ollut ensimmäistä opiskeluvuotta lukuunottamatta töissä enemmän tai vähemmän koko ajan. Kesäisin, kun tein siistä sisätyötä toimistossa, odotin lukuvuoden alkua, että pääsisi taas vaivaamaan päätään ja jotta arki olisi vaihtelevampaa. Ja lukuvuoden lopussa odottelin, että pääsisin töihin lepäämään.

Että kumpi? En tiedä. Ensimmäisellä kerralla yliopistoon pääsy oli huomattavasti haasteellisempaa kuin nyt toisella kierroksella. Opiskelu on edelleen mielestäni mukavaa. Nyt vaan aikaa siihen on huomattavasti vähemmän. Mutta silloin muinoin tuskin käytin kaikkea liikenevää aikaa opiskeluun. Joten? 

Ensimmäisellä kierroksella ei ollut lasta, mutta oli levoton mieli. Nyt on hektinen arki, mutta toivottavasti vähän enemmän iän tuomaa järkeä. Tai sitten ei. Mene ja tiedä. Mitä valvotummat yöt, sitä vähemmän kirjalisuudesta jää mieleen. Toisaalta, sitä on tullut aika tehokkaaksi. Kun on kirjoitettava essee, se kirjoitetaan vaikka vauva tississä killuen. Toisaalta se vanha kunnon syyllisyys kalvaa, kun nykyään naputellessa lapsi on päivähoidossa. Tosin sitä vartenhan tylleröinen siellä on, jotta äiti opiskelisi tehokkaasti. 

Käteni ovat krampissa. Koetan muistella sitä kertaa kun selvisin tentistä erittäin kunniakkaasti vain tenttikirjallisuuden takakannet lukemalla. 

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin.