Äkkiä se kamera tänne

Jokainen vähintään yhdellä lapsella varustettu aikuinen tietää ne hetket, joita ei mainosta varioidakseni, edes Visalla saa. Kun olisi tilanne kameralle, tai oikeastaan koko elokuvastudiolle, jotta saisi taltioitua takuuvarmaa materiaalia n. 10-17 vuoden kuluttua vaikkapa kultamurusen ylioppilasjuhlien viihdykkeeksi (jos sellaisia sitten enää vietetäänkään).

• Silloin, kun yläkerran mummo lähtee mustassa muovipussissa viimeiselle matkalleen, ja lapsi huutaa postiluukusta ”TADAAAA!” paareja kantaville ambulanssimiehille.
• Kun äiti on juuri sadatellut isälle, että onneksi tässä lapsen pukemisessa on osallisena vain hikeä ja kyyneleitä, eikä sentään verta, ja lapsi päättää juuri silloin heittäytyä pallopää edellä äidin nenään niin, että verta roiskuu joka puolelle. Siis äidin nenästä.
• Kun lattialle on ilmestynyt jostain mystinen ”vesilammikko”, ja tajuat vasta puolen tunnin kuluttua, että olet unohtanut laittaa bébélle vaipan. 
• Kun ihmettelet hiljaisuutta ja sitä, missä lapsi on. Hiljaisuushan ei koskaan tiedä hyvää, ja löydät lapsesi kiipeämässä kirjahyllyä iloisesti yläspäin. 
• Luumusoseen syöminen on aina hauskan näköistä silloin kun lusikallinen ei vielä mene ihan suuhun, ihan joka kerta. 
• Ja samaan värimaailmaan kuin edellinen: Kun hotellissa toteatte, että lapsosen kakka ei olekaan potassa vaan puulattialla. Ja että huh, sen saa siitä jotenkin korjattua siivosti pyttyyn. Seuraava kuva: Lapsi iloisesti astuu pökäleeseen niin, että se takuulla painuu lattialankkujen rakosiin. 
• Kun olet laittanut sangon pohjalle muutaman sentin vettä ja vähän saippuaa, että lapsi pesisi itse kätensä, ja lapsi kädenkäänteessä istuukin  kaikki vaatteet päällään siellä kymmenessä sentissä vettä. Tyytyväisenä.

Ja niin edelleen. Nyt jos koska elämässä pätee vanha viisaus: Joka päivä oppii jotain uutta.

Kuvan lapsi liittyy joka tilanteeseen.