Tikulla silmään

Kummallista, miten jotkut jutut eivät vaan jätä rauhaan ilmeisesti ennenkuin ne on jotenkin jakanut. Tämä on jo vanha juttu, mutta kerronpa nyt kuitenkin.

Muutama viikko takaperin Hesarissa oli juttu TAITO Kymenlaakson Pistos-Pahennustako perinteeseen -hankkeesta, jossa nuoret olivat ideoineet kansallispukujen muotojen, rakenteiden, yksityiskohtien ja tekniikoiden avulla uutta yhdistyksen perimistä Finnairin vanhoista työasuista. Jutussa oli mukana muutama mielestäni ihan edustava kuvakin, ja mietin siinä juttua silmäillessäni, että kerrankin on onnistuttu innostamaan melko tuoreella tavalla nuoria tarkastelemaan perinteitä. En tiedä, kuinka paljon itse olisin jutussa esiintyvien tyyppien iässä jaksanut aiheesta kiinnostua, saatika siten vielä toteuttaa huolellisesti. Jutusta jäi itselleni kaikenkaikkiaan hyvä mieli.

Ja eikös heti seuraavan päivän Hesarissa joku kässänmaikka, jonka nimeä en muista, mutta omalla nimellään oli mielipidekirjoituksensa kirjoittanut, teilannut koko jutun.  Kansallispuvut ovat juhla-asuja, niitähän ei varioida, niitä pitää kunnioittaa, ne ovat tutkijoiden luomuksia joita ei ihan miten vain sovi käyttää, edes inspiraation lähteenä. Närkästys tihkui tekstistä niin, että suuhun tuli oikein sitruunan maku. 

Alkoi tosissaan ärsyttää, että oikein opettajahenkilö lyttäsi koko hienon ja hauskan nuorten toteuttaman projektin. Pitäisiköhän ko. maikan vähän vaikka löysätä otsaripaansa? Suomessa ei käsittääkseni ole lakia kansallispuvuista, joten mitään niin kovin tuomittavaa tässä ei mielestäni tapahtunut. Kurjaa ajatella, että joku, jonka työnsä puolesta kuuluisi innostaa nuoria kokeilemaan erilaisia tekotapoja ja -tekniikoita, otti sitten asiakseen valtakunnallisessa mediassa tuomita koko projekti ja siinä samalla arvostella jonkun omin käsin tekemiä luomuksia. 

Ensinnäkin, voisi ajatella, että ne jotka kansallispuvuista ovat kiinnostuneita, olisivat iloisia ihan kenestä tahansa uudesta aiheesta innostuneesta, ja haluaisivat vaan innostaa lisää. Toiseksi, omin käsin tekeminen on parhaimmillaan rauhoittavaa ja suorastaan meditatiivista, ja siinä prosessi on tekijälleen produktia tärkeämpi. Kannattaako sitä kenenkään asian ulkopuolisen käydä kovin kovaa arvostelemaan, varsinkin kun tässäkin nyt aikalailla hyvän maun rajoissa toimittiin?

On se kumma.

Tingityillä taidolla, mutta perinteisin menetelmin. 

Perinteisen pahennuksesta lisää: http://www.taitokymenlaakso.fi/index.php?k=112790