Lomailu on rankkaa
Huhhuh. Tässä sitä koitetaan toipua muutaman päivän kotimaanlomasta. Milloin ja miten tästä lomailusta tuli näin rankkaa?
Aikaisemmin heitin meikkipussin ja puhtaat sukat sekä kalsarit kassiin ja pomppasin junaan sen kummemmin miettimättä tulenko takaisin jo tänään, huomenna vai ehkä ylihuomenna. Nyt meinasi usko loppua jo kolme tuntia ennen junan lähtöä.
Enää ei tarvitse miettiä, ottaako vaihtokengät mukaan vai ei. Ei ne mahdu mukaan kuitenkaan, eikä niitä ehdi missään välissä vaihtaa muutenkaan. Itselleen mukaan pakataan yökkäri, puhtaita sukkia ja alkkareita, ehdottomasti vain yksi vaihtovaatekerta, jos kotoa ollaan pois vain muutama yö, meikkipussukka, jonne tungetaan hammasharja yms. ja paljon erilaisia särkylääkkeitä. Lapselle mukaan pakataan kolme kertaa enemmän kamaa, vaipoista ja vaihtovaatteista hammasharjaan (oho, unohtui, onneksi isi toi perässä) ja uniriepuun.
Jos minilomalla on aikomus tehdä vielä jotain tavallisesta olemisesta poikkeavia suorituksia, esim. käydä kylpylässä, tarvitaan mukaan myös nk. ”erikoispakkaus”.
Ennen lueskelin junassa tenttiin. Nykyään lukeminen on kalpea muisto vain, kun naperon kanssa kiidetään junaa päästä päähän. Kyllä, juuri niiden tuntien ajan, jolloin ovelasti ajattelin kersnaakkelin nukkuvan päiväuniaan, kun olen ensin tainnuttanut hänet noin puolella litraa maitoa. Seurauksena tästä oli k.o. tapauksessa harvinaisen virkeä ja sosiaalinen murunen, joka kakkasi vaippaansa sopivasti ennenkuin juna oli saapunut edes Karjaalle.
Lastenvaunussa junassa on liukumäki, joka voidaan tästedes tuntea vaikka nimellä kallonhalkaisija. Junan sähköisessä ilmassa nimittäin omituinen kova muovimateriaali muuttuu erityisen liukkaaksi ja koska liukumäki on lyhyt, jyrkkä ja omituisesti vinossa, saa se pienet (siis niin pienet laskija, joiden jalat eivät yllä tämän minisingon alaosaan ylhäällä istuessa) laskijat lentelemään sinne tänne pitkin hytkyvää junavaunua. Seurauksena tästä on todistettavasti useita mustelmia siellä sun täällä. Pienet vastoinkäymiset eivät kuitenkaan urheaa matkailijaa lannista ja mäkeä lasketaan koko matka perille saakka.
Kyllä se lapsi sitten joskus nukahtaa, eli tasan kaksi tuntia lähdön jälkeen, kun kärräilen kärry ulos junasta. Tästä kiittää äiti ja äidin kahviseura.
Sukulaisissa on sinänsä ihan kivaa, että lapsoselle riittää viihdyttäjiä. Ja sitten vaan viihdytään ja viihdytään, nukkumaanmenoaika on mennyt jo kauan sitten ja edelleen vaan viihdytään, kunnes lopulta väsymys kaataa pienen viihtyjän niin, että tämä kolauttaa nuppinsa ja vaatii silmänräpäyksessä pääsyä unten maille. Mikä ei tietenkään ole äidin hallinnassa sekään aivan kokonaan. Mutta siitäkin selvittiin.
Koska sää on arvaamaton, mukaan pitää ottaa haalarin lisäksi välikerrasto sekä takki, jos tarvitaan jotain helppoa päälle puettevaa. Koska on kiire ulos uusiin maisemiin ja äiti on liian hidas pukija, otetaan haalaripainimatsia useammassa erässsä. Onneksi tästä seuraa kuitenkin suhteellisen tyytyväinen, joskin vähän kyynelsilmäinen nappula hangessa huojumassa.
Koska perheen lomapäivät harvemmin osuvat aivan samoille päiville, voidaan isiä pyytää tuomaan mukanaan unohtuneet tavarat. Jos äiti muistaa vaan pyytää isiä tuomaan KAIKKI unohtuneet tavarat. No, mainosta lainatakseni, Visalla loput.
Koska isi kulkee myös nimellä Hajamielinen, tulee hän perässä myöhässä, joka taas kiristää äidin pinnaa, äiti kun tunnetaan myös nimellä The Lukujärjestys. Mutta siitäkin selvitään.
Voisi ajatella, että muutaman tunnin vedessä melskaaminen vetäisi kaikki alle metrin mittaiset melko piippuun, mutta se on harhaluulo. Vielä kymmen aikaan illalla hotellin matkasängystä kuuluu ”kukkuu” ja pieni pää vilahtaa. Isi ja äiti ovat maanneet sängyissään jo tunnin verran silmät puoliummessa. Väsyneinä mutta onnellisina.
Paluumatka on myös jännittävä, etenkin siksi, että ennen paluumatkalle lähtöä päiväunet on jo nukuttu, ja näinollen automatkalla pitää valvoa. Onneksi takapenkkiläinen osasi viihdyttää itseään laulamalla.
Meillä on kyllä kivaa. Kirjoitan myöhemmin, miten kivaa.