Pienimmän pahan periaatteella?
Kävin taas tentissä. Sitä ennen siihen luonnollisesti tuli vähän luettua, valitettavasti paino sanalla vähän. Asiaa oli paljon, se oli melko hajanaista ja kaikki artikkelit olivat hyvin mielenkiintoisia.
Paljoa mieleen ei jäänyt kovin tarkasti, mutta kestävästä muodista kertova artikkeli jäi. Kaiken peruskauran koskien kestävää kehitystä jälkeen päästiin viherpesun kautta suunnittelijan vastuuseen.
Kaikki alkaa tietenkin jo kuiduista. Puuvilla on materiaalina ylivoimaisesti käytetyin, mutta sen viljeleminen kuluttaa niin vettä, maata kuin ihmistäkin. Maaperää voi koittaa pelastaa ostamalla luomupuuvillatuotteita, joissa lannoitteiden ja kemikaalien määrää viljelyssä pyritään rajoittamaan. Mutta vettä kuluu siinäkin paljon. Maailmassa myös myydään luomupuuvillaa enemmän kuin tuotetaan. Tavallisella puuvillatilalla luomuviljelyyn siirtymäaika on kolme vuotta. Maailmanmarkkinat suosivat tällä hetkellä luomua. Joten mitä myy puuvillanviljelijä sen kolmen vuoden ajan? ”Luomua”, joka myy, vai ei mitään?
Bambua kehutaan ekologisuudestaan, mutta bambuselluloosan käsittely kuluttaa sekin vettä ja kemikaaleja. Selluloosakuituja on myös mahdollista jalostaa nk. suljetuissa järjestelmissä, joissa siis vesi kiertää ja kemikaalit eivät valu herra tie minne, mutta sitä, miten minun bambusukkieni bambukuitu on valmistettu, ei niissä kyllä lue.
Nahasta kärsii periaatteessa (nahan tuottaminen teuraseläimistä) koko eläin ja villan tuotannossa eivät eläimet ole aina niitä onnellisimpia. Kirsikkana kakun päälle voidaan vielä lisätä nahan parkitsemiskemikaalit ja lampaiden antibiootit. Lopuksi voidaan vielä hiljentyä silkkiperhosten toukkien kuolleiden ruumiiden äärelle. Tai ei tarvitse, jos ostat vain tussah-silkkiä, jonka valmistuksessa toukkia ei jouduta vapauttamaan elämästään.
Mikään luomu ei valvo värjäyskemikaalien käyttöä, joten jos luomupuuvillapaita on värjätty ja printattu, tuntuu siltä että se vähäkin yritys valuu hukkaan. Ja tähänkin voi vielä pinnalle ripotella hiukan kemikaaliströsseliä, mm. siliävyys- ja palonestokäsittelyt, jotka ovat oletettavasti sieltä pahimmasta päästä.
Kyllähän se niin on, että ainakin suhteellisen monet länsimaisen kulttuuripiirin vaikutuksessa olevat ihmiset tulisivat toimeen lukumäärällä mitattuna vähemmillä vaatteilla. Fast fashionin rinnalle esitettiin slow fashionia, vaatteita, jotka olisivat kestäviä niin materiaalien laadun kuin mallinkin suhteen. Loppujen lopuksi tässä asiassa aivaimet ovat omasta mielestäni kuluttajalla. Tarvitseeko ihminen muuta kuin mustan poolon? Täyttääkö se sekä funktionaaliset että esteetiset tarpeet? Minä en tiedä (vaikka päälläni on nyt musta poolo).
Ja pitääkö sen mustan poolon olla aina ollut jonkun toisen ensin. Kierrätyksestä on vaikeaa keksiä mitään kriittistä sanottavaa, paitsi tietenkin, jos kierrätylaatikon omistaa firma joka vetää välistä. Poolon olisi hyvä olla myös jonkun muun värinen, musta on väreistä myrkyllisin.
Ja ihmisoikeuskysymykset, nuo lempilapseni. Pärjääkö puuvillanviljelijä peltoineen? Onneksi on Reilun kaupan sertifikaatti, voin sillä vähän rauhoitella surkeaa omaatuntoani. Miten on kehrääjien ja kutojien keuhkojen laita? Entäs värjääjien syövät ja muut sairaudet, suvunjatkamiskyvystä puhumattakaan? Onko ompelijoilla tarpeeksi ikää olla töissä, onko heilla taukoja, pääsevätkö he käymään vessassa?
Valitse nyt näistä sitten.
Aaarhg. Tekee mieli heittää lapsen harsovaippa kasvoille käydä nukkumaan. Mutta se ei nyt valitettavasti onnistu, pitää palauttaa kirja kirjastoon ja lähteä koulun kautta töihin.
Seikkailut eettisten ja esteeettisten kysymysten äärellä kuitenkin jatkuvat.
* * *
Tekstin taustalla on ajatusiani Maarit Aakon (2012) artikkelista Kestävyys muodissa Katsaus kestävän muodin kokonaisuuteen