Huumorintaju Pohjois-Koreasta ja muuta sellaista

Meillähän kävi viime pyhänä vieraita. Siinä samalla käytiin seuraavanlainen keskustelu:

– Piiitäää, piiitäää PIIITÄÄÄÄ!

– No, noh, mihinkäs sä nyt piirtäisit, no ota vaikka tämä äidin luonnoslehtiö. Isi kans piirtää, piirrä, isi! Äiti vielä vähän juttelee vieraiden kanssa.

– Piiiitäää piiiitäää!

Pari päivää myöhemmin:

-Hei, onko sitä mun luonnoslehtiötä näkynyt? Sitä minkä välissä oli mun kaikkia koulutöitä ja sellasia?

– Ai, ööö ei siinä ole enää sivuja lainkaan… Pitikö sitä jotenkin säästellä?

Näin voin siis olettaa, että tyttäreni osaa luonnostella printtejä siinä missä äitinsäkin, niin että ne saattavat helposti mennä kenen tahansa ulkopuolisen silmissä sekaisin ja siitä eteenpäin paperiroskikseen.

                                         *                         *                        *

Ehkä väsymyksestä johtuen, olen entistäkin parempi lukemaa niin, että senat menevät sakaisin. Etsin puolisolleni syntymäpäivälahjaa ja sen kääreitä. Kirjakaupassa jään tuijottamaan lahjarasiaa jossa lukee onnea ja limoja. Limoja? Hetken kestää että saan kirjaimet järjestykseen. Iloa. Mies saa kirjan, paketointivälineet otan kaapista. Ei limaa.

                                          *                         *                        *

Väsynyttä läpyskää autossa:

– Haa, kytät. Ohitan ne Hjallishallin risteyksessä ja ajan seitsemääkymppiä kotiin saakka

– Hyvä. Ne ei saa meitä kiinni koska ne ei pääse ilman korttia meijän autotalliin, voidaan lymyillä siellä. Mietinkin, että tulossa taas yksi tylsä perjantai-ilta, mutta nyt sekin on korjattu. 

Tästä ajatuksestsa riehaantuneena mies ei muista, että meidän piti vielä ostokset autolla pihaan saakka ja kaartaa suoraan parkkihalliin. Ei seitsemääkymppiä, eikä ohiteta ketään.

                                          *                         *                        *

Kauppareissulla käydään syömässä turkulaista kotiruokaa, eli Hesburgerilla. Tylleröinen on elementissään ja kiipustaa jonkun hapannaaman kauhuksi itse syöttötuoliin samalla laulaen pos-ti-tii:ta ennenkuin minä ehdin kissaa sanoa. Kun nautimme terveyspommejamme, tylleröinen saa jotenkin väännettyä Stokken turvakaaren irti (voisin muuten tähän todeta sille puolitutulleni jonka lapsi ei hänen sanojensa mukaan edes suostu istumaan muussa kuin TrippTrappissa, että ”meidän tytär ei TODELLAKAAN edes SUOSTU istumaan Stokkessa”). Tuijotamme tätä burgerit avonaisista suistamme valuen hämmästyksen sormi ihmetyksen suussa ja yhteinen tyttäremme heiluttaa turvakaarta voitonriemuisena ja toteaa painokkaasti: no NOIN!

Huomenna ukkelin sukulaiset ovat kutsuneet itsensä meille kylään kauniisti saivartelemalla ” me emme kyllä ainakaan tule kun ei olla kutsuttukaan, ihan turha odottaa, rahat vain laitamme tilille”. Tästä tulee tietenkin kaikille vieraanvarainen ja mukava olo, eikä kukaan tunne olevansa pakotettu kutsumaan ketään mihinkään. Ihme tyyppejä.

Että millonkas ne vieraat olisivat kotona jos nyt lähtisivät?