Kertaus ennenkuin mennään eteenpäin

Pelkäänpä, että vuodesta 2012 jää paljon vähemmän mieleen kuin olisi suotavaa. Äitiys, niin mahtavaa kuin se onkin, pitää ainakin aluksi huolen siitä, että aika kultaa muistoja vauhdilla ja suurin osa asioista vain katoaa mielestä. 

Ovatko tässä nyt todella vuoden kohokohdat? Tiedä häntä, mutta nämä nyt ainakin muistan:

Tammikuussa tylleröinen saa virallisesti nimensä ja uskaltaudumme yhä useammin isin seuraksi lounaalle keskustaan. Kättäriltä soitetaan, että haluanko vielä keskustella synnytyksestä. Periaatteessa haluaisin, mutta en k.o. kätilön kanssa, joten se siitä. Joku mummo paheksuu, kun olin pienen lapsen kanssa ulkona tammikuussa. 

Helmikuussa teen tyllerön kanssa ensimmäisen junamatkan. Sitten sairastun ja käyn tiputuksessa, välissä käyn kotona imettämässä ja sitten taas roikun tipassa. Käymme ensimmäistä kertaa vauvakinossa, tykätään molemmat. Pääsemme vihdoin myös vauvajumppaan saakka.

Maaliskuussa käymme koko perheen voimin Tukholmassa. Meillä on iso hytti, tylleröinen maistaa ensimmäisen kerran sosetta ja meillä on mahtavaa risteilytunnelmaa koko matkan ajan. Tyllerön suuhun ilmestyy neljä etuhammasta lähes yhdellä kertaa. Äiti aloittaa opiskelun varovaisesti ja pää sumussa.

Tukholma

Huhtikuussa alan muistaa, ettei nimeni olekaan ainoastaan äiti. Tähän on vaikutusta mm. opiskelulla. Sille äiti-minälle luvataan yksi vapaailta, kun olisi tarjolla vähän paremmat pirskeet, mutta ei se sitten onnistunutkaan. Siitä tulen muistuttamaan puolisoani ikuisesti. Käymme jälleen elokuvissa. Kirjoitan esseen samalla imettäen. Saan kurssista hyvän arvosanan huolimatta siitä että lähdekirjallisuuteen perehtyminen oli hyvin kevyttä. Pää on edelleen tahmea.

Toukokuussa saan nähdä, miten mahtavia kapistuksia vappupallot todellisuudessa ovat. Vappua vietämme Turun Linnan pihalla lapsiperheseurassa. Juhlin ensimmäistä äitiepäivääni ikionnellisena. Matkustamme jälleen junalla kaksistaan ja olemme yön poissa kotoa. Tylleröinen alkaa nousta seisomaan tukea vasten. Se on aika avartavaa. Alamme käydä muskarissa, koska vauvajumppa loppuu.

Ensimmäiset äitienpäiväkukkani

Kesäkuussa minä, tylleröinen ja tätinsä lähdemme Tallinnaan hotellilomalle. Minulla on lapsenvahti jalkahoidon ajaksi, jee! Matka on menestys. Juhannusta vietämme perheenä kolmestaan Porvoossa. Olen muutaman viikon kuumeessa ja päätän lopettaa imettämisen ja harkitsen imetyksen lopettamisen tuki -ryhmän perustamista. Yllätän tylleröisen istumasta olohuoneen pöydällä.

Heinäkuussa vietämme perhelomaa Uppsalassa ja Tukholmassa. Ensin jännittää, miten lapsiperhe selviää designhotellissa. Pelko oli täysin turha, me selviämme siellä ilman Bamseja sun muita aivan loistavasti, ja olemme iltaisinkin tervetulleita ravintolaan. Imetän vihoviimeisen siemauksen. Heinäkuussa käymme myös piknikillä lähipuistossa ja Suomenlinnassa.

Tukholma kesällä

Elokuussa harkitsen vakavasti hiekkalaatikon polttamista, niin puuduttavaa siellä kökkiminen on. Puhallellaan saippuakuplia, maalataan sormiväreillä, ulkoillaan Seurasaaressa ja pikniköidään Lammassaaressa, tutustun konkreettisesti termiin v-ä-l-i-k-a-u-s-i-h-a-a-l-a-r-i ja odotan kuin kuuta nousevaa isäkuukautta ja koulun alkua.

Kahvit Seurasaaressa

Syyskuussa isi on kotona ja äiti töissä ja/tai yliopistolla. Kaikki sujuu yllättävän hyvin. Tunnen muuttuvani taas lähelle omaa itseäni. Pyöräilen. Olen muutakin kuin äiti. Käymme Linnanmäellä. Kiepun ja pyörin kaverini kanssa, tylleröllä on vauvahupi-tarra rintapielessään. Juhlimme puolisoni kanssa hääpäiväämme. Se on myös ensimmäinen kerta, kun poistumme kotoa yhdessä ilman lasta.

Lokakuussa alkaa päiväkoti. Isi kuulemma itki bussipysäkillä, itse en olisi pystynyt viemään tylleröä. Minä itkin sitten luennolla. Kaikkien yllätykseksi tarhassa on kivaa. Meillä oli myös jännää kotona, kun isi oli pari yötä työreissussa ulkomailla. Sain hienoja tuliaisia. Käymme puolisoni kanssa toisen kerran ulkona ilman lasta.

Marraskuussa käymme isänpäivän kunniaksi messukeskuksessa katselemassa maatalousmessuilla eläimiä. Ne ovat tylleröisestä mahtavia. Ihmettelen, mihin aika vain katoaa ja käyn vanhan opinahjoni (vain rakennuksen) hautajaisissa.

Joulukuussa ihmettelen edelleen ajan katoavaisuutta. Olen iloinen ja ylpeä, että olemme selvinneet näinkin täyspäisinä tähän saakka. Päiväkodissa vietetään joulujuhlaa, se on meidän perheen ensimmäinen. Ja joulu on tämän kolmikon toinen.

Pulkkailun jälkeen

Tulevaa innolla odottaen. Ja huomaatteko, kaikki valvomiset, kitinät, ihottumat, pään kopsahdukset, rintatulehdukset, tahattomasti märät t-paidat, päänsäryt, riidat, toivottomuuden ja riittämättömyyden tunteet yms yms ovat hienosti painuneet jonnekin unholaan. Siinä se sitten varmaan kristallisoituu, että mikä loppujenlopuksi on tärkeintä.

Onnellista uutta vuotta toivotellen.