Kevätväsymys Deluxe
Koska kevät on aikaisessa (jee!) on myös perinteinen kevätväsymykseni (blaah!) ollut poikkeuksellisesti paikalla täydessä iskussa jo helmikuussa. Eikä se väsymykseni oikeastaan välttämättä edes johdu pelkästään keväästä.
Palautin alkuviikosta kandintutkielmani. Sain paniikkikohtauksen.
Tänään sain työni bumerangina takaisin. Korjattavaa ei ole, täydennettävää vähän. Helpotti.
Muutaman opinnäytetyön elämässäni palauttaneena ei vielä kertaakaan aikaisemmin ole käynyt niin, että palautus olisi ahdistanut, mutta palaute helpottanut. Yleensä sitä vain on ollut onnellinen siitä, että pinkka A4 -saastetta on saatettu enemmän tai (yleensä) vähemmän kunniakkaasti pois omista käsistä, pois omasta elämästä ja ihan sama miten muut sen nivaskan haukkuu, kunhan sitä ei vaan ikinä koskaan kuuna kullanvalkeana ole enää itse pakko lukea edes otsikon verran. Ja opponoinneissa on ollut tuskaa kuunnella kaikki ne jutut puuttuvista pilkuista puuttuviin parhaisiin selkäpaloihin päistä ja hännistä nyt puhumattakaan. Mutta toisaalta, ne työt on aina menneet kertahuitaisulla läpi. Tämä on aivan uusi tilanne, saan korjata ja parannella työtä ihan luvan ja hyvien neuvojen kanssa. (helpotus!) Onneksi yliopistomaailmakin on kymmenen vuoden aikana muuttunut.
Päätin, että blogi ei päivity ennenkuin kandi on kasassa. No eihän se nyt sitten vieläkään noin niinkuin teknisesti ottaen ole, mutta tämän viikon tunnevuoristoradan (milloin olen alkanut suhtautua opintoihin tunteella?) jälkeen katson olevani oikeutettu hömppään, uusiin kankaisiin ja ompeluprojekteihin, naksuihin, lakuun sekä pullolliseen Happy Joe Organicia. Kouluhommat saavat nyt olla hetken tauolla.
Se aika kun kandia ei ole kirjoitettu, on tietenkin suorittetu paljon tähdellisempiä toimintoja. Kuten vaikka esimerkiksi käyty Fazerilla aamiaisella sen hiihtoloman kunniaksi, jota tällä äidillä ei ollut. Onneksi oli muutama hassu vapaapäivä sentään!
Fazerin arkiaamiainen on toistaseksi ihaninta, mitä tylleröinen kahvilavierailulla ymmärtää. Siksi varmaan tänäänkin kun hain neitosta päikystä ensimmäinen toive oli: ”äiti ei mennä kotiin, mennään KAHVILAAN!”
Olimme sonnustautuneet lähes prinsessoiksi ja sehän sopikin tunnelmaan vallan mainiosti. Ensin tietenkin tylleröinen luuli, että ne Fazerin karkkisammiot olivat se, mistä itse käytin termiä aamiainen, mutta onneksi totuuden paljastuminen (”ei, ei saa ottaa sieltä niitä karkkeja, syödään kulta croissanteja mieluummin”) ei aiheuttanut suurempaa protestia. Prinsessatunnelma kitetyi tylleröisen ahmiessa kakunkoristeita samalla maitokahviaan hörppien (joo, auttakaa, mun lapsi joisi maitokahvia varmaan litratolkulla jos antaisin). Sain itse sitten nauttia oman kahvini kanssa ne koristeistaan riisutut kakut.
Elämysaamiaisella
”Äiti katso minä haluan tällaisen, saanko?”
”Äiti ne ei iltoa täältä. Äiti!” Joku viheliäinen oli keksinyt somistaa pöydät pleksin alle asennetuin suklaakonvehdein. Tylleröisen painajainen.
Nyt sitten nautitaan kotioloista ja siitä, että miehellä on kuumetta, tylleröisen nenä valuu ja oma olo on vähän siinä ja tässä, edelleen hiukan stressitärinöissä. Eikös stressihormoni pidä kuumeen loitolla? Ehkä kohta pitää taas aloittaa stressaaminen, hommiahan olisi kyllä vaikka kuinka.