Lähtölaskenta

Ensinnäkin: kiitos ja onnea Ruusu, ihanaa kun hyppästi mukaan! Nyt meitä on täällä kaksi suurta ajattelijaa 🙂 

Toiseksi: Täällä matkakuume kohoaa. 

Ei ole meillä ollut vuotta ilman Berliiniä sitten kesän -07, ellei tylleröisen syntymän jälkeistä vuotta lasketa, olkoon se siis poikkeus, joka vahvistaa säännön.  Ja koska Berliini on lähinnä sydämeni asia, voi aikaisempia horinoitani kaupungista lukea vaikka täältä, täältä, täältä tai täältä. 

Isäni hekotellen kysäisi tuossa kotona käydessäni, että eikö sitä välillä voisi mennä jonnekin muuallekin. Hauska kysymys mieheltä, joka matkusti lomillaan yli kymmenen vuotta kahden paikan välillä, saman maan sisällä 🙂 No, siinä sitten totesin, että koska olen tehnyt töitä aika monessa kaupungissa, niin nautin tuttuun paikkaan menemisestä, siitä, että tiedän, mistä saan hyvää ruokaa, mihin pääsi kallistaa ja missä mieleni rentoutuu nopeammin kuin missään muualla. 

Mökkikammoa potevana uskon, että saan kaupunkilomasta ihan sitä samaa, mitä mökki-ihmiset saavat mökeillään: tuttuuden ja turvallisuuden tunne, rentous, ruoka maistuu paremmallalta, se mahtava fiilis kun ei-ole-pakko-tehdä-mitään mutta on kaikki mahdollisuudet tehdä mitä vaan, irti arjesta, pieniä elämyksiä. (Mökkikammo = pelko työleirille joutumisesta ja hyyskän tyhjentämisestä, painaisia itikoiden invaasiosta, kauhua siitä, ettei hetkeäkää saa istua paikallaan, yökötys kylmässä vedessä tiskaamisesta, JATKUVASTA tiskaamisesta ja valvominen kostealle/vanhalle haisevassa vierasmajassa.)

Meillä on ollut aina jokin teema tai ajatus siitä, missä merkeissä Berliinin kohtaamme. Viimevuotista teemaa pienen lapsen kanssa reissatessa voisi kuvailla sanoilla go with the flow, tänä vuonna teema on perhelomailu. Olemme lähdössä matkaan yhdessä tuttavaperheen kanssa, ja yhteensä meitä on neljä aikuista ja kolme lasta. Tukikohta on jälleen vuokrattu Airbnb:n kautta, ja asunnon valinnassa yritimme huomioida mukeloiden tarpeita mahdollisimman paljon: makuuhuoneita niin, että vaikka jokainen nukkuisi omassa huoneessaan ja vanhemmat olkkarissa, hyvät kulkuyhteydet, leikkipuistoja lähellä, jne. Pari päivää sitten testasimme, miten nappuloiden yhteinen leikki sujuu (asumme eri kaupungeissa, emmekä tapaa ihan joka kuukausi), eikä mitään suurempia ongelmia ilmennyt. 

Jännittää kyllä vähän. Viime vuonna uhmasta ei ollut tietoakaan tässä mittakaavassa, ja päiväunet vedeltiin tuttipulloa lussuttaen. Miten selviämme aamuvarhaisen lennosta ilman massiivista raivokohtausta ja miten saamme ajan kulumaan siihen saakka, että asuntomme vapautuu? Onnistummeko ikinä tahdistamaan kersnaakkeileita niin yhteiseen rytmiin, että pääsisimme aikuisten lounaalle vai onko se vain haaveissa siintävä utopia? Entäs, jos uusi uhmahuippu tärähtää päälle juuri parahiksi maanantai-aamuna, kun lentokone starttaa?

Vaikka pyhästi lupasimme olla ahdistumatta oli tilanne mikä hyvänsä, voin kyllä nähdä pienehköjä myrskypilviä muuten niin lomaisalla taivaalla.

Palaan asiaan matkan edetessä.