Mitä yhteistä on CMX:llä ja tahtoiällä?
Tahtoikä. Uhmaikä. Temperamentin jalostumiseen liittyvällä aikakaudella on ainakin nuo kaksi muka-toisensa poissulkevaa nimitystä. Ja huhheijaa, jotta totuus ei unohtuisi, virtuaaliraapustan tähän muutaman muiston edellisestä uhmakaudesta, joka päättyi tasan kaksi päivää sitten, yhtä äkisti kuin alkoikin.
Miten sitten A.W. Yrjänä tähän liittyy? Tuo mies, jonka tuotannossa lähinnä olen pitänyt vain niistä radiosoittoa saaneista, muuten hän on ollut omaan makuuni lievästi sanottuna tekotaiteellinen. Tottahan sitä joskus punaviinisessä nuoruudessa on tullut luettua niin Arcana kuin Rotakin, mutta kyllä totuuden nimessä, niistä asiallisesti keskustellakseen on pitänyt kallistaa kuppi kuin toinenkin.
No, tuossa tylleröisen uhmakaudella päässäni alkoi soida repeatilla kuitenkin tämän puolittain salaisen bändi-ihastukseni ehkä svengaavin biisi, nimittäin Ainomieli. Tämä nyt ei kuitenkaan kerro niinkään siitä, että olisin itse kokenut olevani lähellä kuolemaa (vaikka huh, ei ehkä sekään ole kaukana ollut), vaan jotenkin tuntuu, että etenkin kertsin /älä sano ei, älä, puhu, älä mene, vielä hengitä, ja viimeiseen asti pidä sanasi[…] -pätkä on saanut kuin uuden merkityksen. Yrjänän fataali ilmaisu jotenkin pukee niin loistavasti sanoiksi sen, miltä kiukkupyllyn kanssa elo siinä raivarin hetkellä todella on.
Tylleröisen uhma/tahto etenee aaltoina. Välillä on ikäänkuin ”normaalia”, mitä ikinä se sitten tarkoittaakin, mutta välillä on kuin helvetin liekit olisivat valloillaan. Kun ”normaali”tilanteessa pettymys aiheuttaa noin kolme parkaisua kiukkuitkua, joka unohtuu yhtä nopeasti kuin on alkanut, uhman huipulla raivari kestää ainakin kolme varttia. Silloin tylleröiseen ei saa ainakaan ottaa fyysistä kontaktia, mutta välttämättä samassa tilassakaan olo ei ole sallittua. Lopulta äitin syli on kuitenkin ihan ok, joskaan siinäkään ei käydä juuri muuta kuin pyyhkäisemässä räkä ja kyyneleet äidin olkapäähän.
Jos jotain kamalaa, niin jotain hyvääkin. Kun maaliskuussa näytti siltä, että tylleröinen ei juurikaan koe tarvitsevansa päiväunia, räyhähuipun ollessa valloillaan on tylleröinen itse alkanut puhua päiväunista. Toki ne edelleen ovat taistelun takana, mutta ainakin tylleröinen on nyt muotoillut ääneen sanat ”hei äiti, mä ylitän nyt kyllä ottaa pienet nokoset”.
Mitään erityistä syytä räyhäkohtaukselle ei tarvita. Siihen käy niin jäätelö, jota ei sillä hetkellä ole saatavilla, kuin väärin kuvioitu vessapaperi. Kaikki käy, ei ole liian pientä syytä repiä takaloosteriaan.
Näin äitinä sanon vaan, että kyllä ottaa voimille. Joidenkin päivien jälkeen olo oli kuin harsovaipalla linkouksen jälkeen, eli aika liiskainen ja kuiviin puristettu. Mielessä on kaikunut Ainomielen lisäksi neuvolantädin puujalka vanhemman tärkein työ on tuottaa lapselleen pettymyksiä. On nimittäin alkanut valjeta tuonkin lauseen merkitys aivan uudella tavalla. Väsyneenä sitä välttelisi konflikteja viimeiseen asti, huolimatta siitä että tietää, että konflikti tulee, välttelit sitä sitten taikka et.
Valitse taistelusi, tuo vankkumaton ohjenuorani kasvatuksessa, on saanut venyä aivan uusiin sfääreihin: etenkin kun joskus haluaisi niin kovasti lohduttaa tunteen vallassa riehuvaa pientä ihmistaimea, mutta on vaan pakko vetäytyä ja antta myrskyn laantua. Ja toisaalta myös siellä toisessa päässä: kun jo näkee hurrikaanin tulevan, tekee mieli vain saman tien karjaista, että nyt hiljaa, älä edes aloita! Sehän ei auta mitään, paitsi ehkä sen verran mitä huutamisen on todettu huutajaa itseään auttavan. Lapsen mielenilmaisuun sillä ei kuitenkaan ole millään tavalla hillitsevää (joskaan ei myöskään lietsovaa vaikutusta, noloa myöntää, mutta kokeiltuhan tuotakin on) vaikutusta.
Ja sitten yhtäkkiä, bing! Lapsi herää aamulla, mutta sen sijaan, että vetäisi päivän ensimmäiset itkupotkuraivarti heti herätessään, hän sipsuttelee isin ja äitin väliin, antaa molemmille pusumuiskaukset ja huutaa hymyillen: Helätkää! Aulinkokin on jo helännyt!
Että näin ne uivat aikakaudet mutaiseen virtaan. Ja kertsi (sillä tuskin tämä tähän loppui, seuraavaa vaihetta odotellessa).