Nyt kun maanataina kaikilla on glitteriä vähintäänkin hiushuituvassa, jotta taas muistettaisiin, että ei, lasta sen enempää kuin ketään ei saa kiusata sen perusteella, mihin hän haluaa pukeutua, aloin taas miettiä tyttöjä ja poikia muutenkin kuin vaatteiden osalta.

Tyttäreni on prinsessa, enemmän kuin 70-luvulla syntynyt äitinsä olisi ikinä osannut kuvitellakaan. Siinä missä itse olen käyttänyt tyytyväisenä punaisia kumppareita ja kirkkaan vihreää froteeasua (ja voi luoja miten nykyään froteeta vaatteissa inhoankaan!), oma lapseni on ainakin hemmetin tarkka siitä, onko asu kirkasta, tummaa vai vaaleaa pinkkiä, joita ei luonnollisesti voi sekoittaa toisiinsa. Ja kaikki prinsessainen, kruunut, helyset, korkkarit, käsilaukut, äidin puuterihuisku, ihan kaikki, on valtavan tärkeää.

Ja minä, jonka feministinen mieli yrjöää radioaktiivista velliä lukiessani yhä uudestaan ja uudestaan satuja neidoista pulassa ja tosirakkauden suudelmista, kestän tämän kuin nainen. Koska ne jutut ovat lapselleni tärkeitä, koska hän ammentaa niistä omiin leikkeihinsä tavalla, jota minä en kaiken opitun ja uudelleen opitun jälkeen näe. Ja onneksi hän surmaa lohikäärmeetkin itse. 

Mutta yhdessä kohtaa äitiä hatuttaa vietävästi. Kun jalokivet tipahtelevat heikoista muovisormuksista, kun lelukenkien soljet ovat valmiiksi irti, kun prinsessamekossa on vesipesukielto ja kruunu yksi toisensa jälkeen lävähtävät kappaleiksi pienen ihmisen käsittelyssä. 

Jos ostaisin leluja itselleni, ostaisin pelkkiä puujunaraiteita ja söpöjä puukuppikakkuja. Mutta kun ne lelut ovat pienelle prinsessalleni, joka tykkää paljeteista, glitteristä, timanteista ja hörselöistä. Vihaan lapseni mielen pahoittamista, etenkin silloin kun en toteuta vanhemman ikiaikaista tehtävää tuottaa lapselle pettymyksiä, vaan todella haluaisin ilahduttaa häntä. Ja vihaan tätä ihmeellistä tapaa tuottaa maailmaan roskaa, joka on tarpeetonta jo ennen kuin se on otettu paketistakaan.

Joten tämän äidin varustukseen kuuluu tätä nykyä ainakin tekstiililiima, kontaktiliima, neula ja lankaa lähes aina kun avataan joku prinsessainen, useimmiten lahjaksi tullut paketti. ”Äiti korjaa sen” on lausuttu ennekuin lapsi on edes saanut lelua käteensä. 

Odotan kertomuksia käteenhajoavista rakennussarjoista, lelutyökaluista yms. muista vastakkaiselle sukupuolelle stereotyyppisesti suunnatuista leluista. Koska vähän veikkaan, että tässäkin nyt on tällainen tyttö-passiivinen – poika-aktiivinen -jaottelu. Prinsessat istukoon torneissaan.