Muistoja
Viime viikonloppuna siivoillessani käteen osui tylleröisen syntyessään sairalaasta saama väestörekisterikeskuksen joku lirpake, jota ei kuitenkaan oltu ehditty pistää paperinkierrätykseen luultavasti syystä että sieltä sattui löytymään tylleröisen strategiset mitat syntyessään jne.
Tajusin, että sen lisäksi, että meillä on sellainen (kertakaikkiaan omituinen, vaaleanpunainen, pulskalla naivistisella piirrosenkelillä höystetty) pienen lapsen aarrelaatikko, meillä on jossain myös nk. vauvakirja. Ja hetken kirjahyllyä tuijotettuani, löytyihän se lopulta.
Kuinka tämän värin saattoi missata kirjahyllyssä?
Kirja on lahja tylleröisen mummolta a.k.a anopiltani, ja se on oikeastaan aika hauska.
Meillä oli opiskeluaikana tällaisia samanlaisia opuksia tyyliin ”juhlakirja” ja ”aikuiset ystäväni”, joihin sitten erinäisissä pirskeissä ja muissa juomingeissa saatettiin kirjoittaa juhlijajoukkion kokoonpano, ajatuksia ystävistä, juomalistaa jne.
Tämäkään ei ole aivan perinteinen vauvakirja, sillä tilaa kirjata muistoja riittää aina täysi-ikäisyyteen saakka. Luonnollisesti nämä elämän alkuhetkiin keskittyvät sivut ovat kuitenkin enemmistössä.
Just tältä me näytetiin.
Vauvakirjaa ei selkeästikään ole täydennetty joka kuussa. Tarkemmin sanottuna näyttää siltä, että kirjaa on täydennetty urakalla pariin otteeseen, joskus imetyksien välissä ja sen jälkeen viime kesänä (edelleenkin uskottelen itselleni Tero Vaaran tavoin että vielä on tätä kesää jäljellä). Miksiköhän näin?
Tylleröisen syntymäpäivän otsikot on sentään liimattu talteen kirjan väliin, ja sarjikset tietenkin!
Olisikohan niin, että tämä äiti on niin kiinnikasvanut tietokoneeseen, että kirjoittaa niitä vauvakirjaan kuuluvia juttuja enemminkin tänne virtuaalitodellisuuteen kuin kirjoihin ja kansiin?
Näistä vaihtoehdoista sai valita sen omannäköisimmimmän.
Itse tykkäsin kovasti lapsena selata omia vauvakirjojani. Äitini oli jaksanut aika kauniisti kirjata juttujani peräti kahteen vauvakirjaan, kunnes seuraava lapsi syntyi perheeseen.
Pitäisiköhän jotain juttuja siirtää täältä blogostaniasta tuonne kirjaan? Jotenkin se tuntuisi…kauniimmalta kuin karu läppäri.
Kirjan väliin on kasattu tärkeitä todisteita eletystä elämästä
Tarkka lukija on tähän mennessä kuitenkin ihmetellyt vain sitä, mikä ihmeen pinkki mötikkä tuolla ensimmäisessä kuvassa oikein töröttää. No sehän on yksi kesän DIY-ihmeistä, nimittäin oma vanha, kolhiintunut, äärimmäisen mäntypuisenkeltainen, vesivahingostakin kärsinyt ja alunperinkin aika kamala keinuhevonen!
Heppa-raasulla ei lähtökohdat siis alunperinkään olleet kovin vahvat (vaikka vanhempieni mukaan me kuulemma rakastimme tätä möhköä kovasti), joten ajattelin, että pilaamaan sitä ei enää onnistu millään. Annoin siis tylleröiselle RTV:llä vapaat kädet sävykorttien kanssa, joista tylleröinen tinkimättömällä maullaan valitsi jotain, jonka nimi oli suurin piirtein ”Barbien hattara- ja purukumiyllätys” ja tadaa! Miten hieno siitä lopulta tulikaan!
Tylleröinen oli niin liikuttunut hepan muuttuneesta ulkoasusta, että ryntäsi hihkuen halaamaan allekirjoittanutta ja kiljui: kiitos äiti, kiitos!
Vanhan hepan uusi asu.
Lisää kesän tee-se-itse -ihmeitä luvassa myöhemmin, viimeistään sitten kun parvekkeella on liian kylmä heilua tasohiomakoneen kanssa.