No niin. Tätä siitä seuraa kun Lily ei pelitä. Olisi pitänyt lukea tämä Natalian rahaa ja sen hallintaa käsittelevä teksti eilen, niin ei sitten tänään olisi hairahtunut harhapoluille. Olen harvoin kenenkään kanssa näin yksinkertaisen samaa mieltä, mutta tuo linkattu pätkä sai pääni vain hyväksyvästi nyökyttelemään ja miettimään, että just näin. Ja siinä sitten hiljaa hyväksyvästi hymistellessäni mietin samalla että aina ei ehkä itse elä niinkuin opettaa. 

Koska tänään ihan pyytämättä ja yllättäen, luennon päättyessä puoli tuntia etuajassa, lounasseuran vielä palaveroidessa päätin mennä lämmittelemään Mikonkadun Nansoon. Vain katselemaan, koska enhän minä edes TARVITSE mitään. En oikeasti muuten tarvitse, pärjäisin nykyisellä vaatearsenaalillani helposti vaikka 98-vuotiaaksi saakka. 

Mutta kuinkas kävikään? Mitä tapahtuu, kun yhdistetään mukaviaton ”mävaankatselen” -asenne siihen faktaan, että yksi tietty mekko on pyörinyt mielessä jo useamman kuukauden, sitä on jo itseasiassa tullut sovitettuakin pariin otteeseen, sitä on klikkailtu netissä ostoskoriin ja jätetty sinne homehtumaan ja kun myyjä vielä iloisesti huomauttaa, että ”meillä on juuri tänään alkanut aletuotteiden osalta ota 3, maksa 2 -kampanja”?

No tämähän siitä sitten seurasi:

Kuvat: Nansoshop

Otin sitten ne kaikki. Kun ne ikäänkuin jotenkin huusivat nimeäni. Nyt sitten katselen koiperhosten lentelevän tyhjääkin tyhjemmän lompakon pohjalta. Mutta eivätkö ne ole kauniit? Ja myyjäkin ystävällisesti helpotti tilannetta siinä surkutellessani (mitään ei tarvita, mutta kaikkea halutaan ja yhhyhyyy, musta väri on tappanut ainakin kymmenentuhatta Bangladeshilaista värjääjää jne…), että Nanson kotimaisuusaste on lähes sataprosenttinen ja että heiltä saan kyllä tarkat tiedot, mistä vaatteet ovat tulleet, jos haluan ja jos se vaientaa omantuntoni. No, eettinen omatuntoni tyytyi tähän, mutta se talousomatuntoni ei vieläkään ole selvinnyt järkytyksestä. Onneksi sekin omatunto on kuitenkin myös esteetikko.